Elämänkulkija

makea himo

2011-10-09T12:15:00.006+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

HAJATELMA HIMOSTA

määritelmä: kiihkeä halu saada jotakin
yhä enemmän, aina itselle
ylettömyys

mikä on himon positiivinen muoto?
kiihkeä halu saada aikaan jotain?
himo nähdä asiat vaaleanpunaisen hattarapilven läpi
inspiraatio?

himo mio

Vastaus valokuvatorstain 219. haasteeseen: Seitsemän kuolemansyntiä: Himo. sekä sunnuntaipäivän hajatelma aiheeseen liittyen.

Hui! Hieno hylje!

2011-08-26T16:00:00.001+03:00

Kuvassa: Taiteilija Renja Leinon hylje A Fish Lovers Home.

Elokuun alussa Turun kaupunkikuvaan saapui 40 taiteilijoiden tuunaamaa lasikuituhyljettä, jotka muistuttavat Itämeren suojelusta. Hylkeet on suunnitellut Stefan Linfors ja ne on tarkoitus huutokaupata hankkeen päätteeksi. Ilahduin positiivisesti kun kuulin, että peräti 50% teosten myyntituotosta menee Itämeren suojelutyöhön. Hylkeet ovat vaikuttavan näköisiä, ja eräänä hämäränä iltana säikähdinkin ajatuksissani yhtä vakaana seisovaa hahmoa ennen kuin tunnistin kyseisen herrasmiehen hylkeeksi!

Jokaisella on varmasti oma suosikkinsa hyljekuoseista. Itse pidän erityisesti Anu Halmesmaan hylkeen graafisesta kuvioinnista, mutta myös muut hylkeet ovat onnistuneita. Kirsi-Maria Ahon pirteän hylkeen mahakuvioissa karkeloidaan niityllä Susanna Peijarin norppa on saanut lämpimän neulekuosin. Hylje näyttäisi mahtavalta kämpässäni.

Mikä on SINUN suosikkisi?

Kesähorroksesta kulttuurin pariin: Kirjabongarin unelmapäivä ja mattolenkki

2011-08-26T09:00:00.040+03:00

Kesän aikana on tullut bongattua kulttuuria jos jonkinlaista, ja nyt syksyn korvilla tullut aika havahtua blogihorroksesta pohtimaan mitä viime aikoina on oikeastaan tullut nähtyä.

Mattolenkillä Kakolan kulmilla

Elokuun alussa tuli kulttuurikuntoiltua, kun bongasin Erään Turku 2011 -ohjelmahankkeen osan, Paraatimaton joutomaalle. Iloisen värinen 420,81 metrin mittainen räsymatto houkutteli kulkijoita rohkaisemaan mielensä ja tutustumaan jo lakkautetun Kakolan vankilan tienoihin. Kiemurteleva matto sai seikkailijan esille täysikasvuisessakin. Oli pakko selvittää mihin matto johtaa!

Kirja-addiktin paratiisi

Eräänä elokuisena aamuna Turun liepeillä liikennevaloissa viereeni ajoi iso kirjastoauto. Kääntyessäni katsomaan tarkemmin luulin uneksivani. Kyseessä oli näet PORVOON kirjastoauto. Myöhemmin jokirannassa huomasin vielä eksoottisempiakin vieraita, kirjastoautoja aina Virosta ja Saksasta asti! Rantakadulla oli näyttävä kavalkadi iloisenvärisiä kirjoja pursuavia busseja ja kuorma-autoja. Kyseessä oli, kuten myöhemmin selvitin, kansainvälinen kirjastoautofestivaali. Oli kiehtovaa tutustua kirjabiileihin, joiden koristelussa eri maiden kunnat olivat pistäneet parastaan.

Eräs kissabussi vei erityisen tehokkaasti sydämeni...

...mutta ei Turun ajattelijakaan sen huonommaksi jäänyt...

...tästä sympaattisesta velhosta puhumattakaan.

Hohtavan valkeaa

2011-06-22T09:00:00.007+03:00

Eilen, eli tiistaina 21.6.2011 Turun Puutorilla tapahtui. Suunnaton iglu oli imestynyt hohtamaan valkoisena kesäisen vihreiden puiden edustalle. Kyseessä on taiteilija Pekka Paikkarin ympäristötaideteos, joka maisemoi parkkihallin valtavan betonisen ilmastointirakennuksen.

Keraaminen teos nostaa selvästi paikan viehättävyyskerrointa. Kenties melko autiona pidetystä Puutorista tulee uusi kohtaamispaikka. Turun palo tunnetusti alkoi aikoinaan Puutorin laidalta, joten jäisen oloinen iglu toimii myös kontrastina sille. Iglu on osa Savi kaupungissa -hanketta, johon kuuluu myös kahden muun taiteilijan Karin Widnäsin ja Kim Simonssonin teokset. Niitä en ole vielä nähnyt, mutta kuulopuheiden perusteella alueet ovat piristyneet paljon.

Kuvassa Pekka Paikkarin Iglu (2011). Julkistustilaisuudessa esiintyi myös lumivalkea puujalkamies, joka viihdytti ihmisiä elävän patsaan roolissa.

Lisätietoja Savi kaupungissa -hankkeesta:

WAM: Savi Kaupungissa toi kaupunkiin Iglun, Temppelin ja Kimonon.
Turku 2011: Savi kaupungissa

Merellistä kaupunkitaidetta

2011-06-11T22:19:00.002+03:00

Turun keskustassa ovat Aurajoen liepeet täynnä taidetta kesän kunniaksi. Itse bongasin muun muassa kansainväliseen Flux Aura -ympäristötaidetapahtumaan liittyviä teoksia.

Mitä ihmettä? Puiset laivat keikkuvatkin pään yläpuolella lehvästössä.
(Sirpa ja Satu Särkijärvi: Motiivilaivat)

Haahkaparvi on yllättäin laskeutunut Aurajokeen ja näyttää ilmeisesti kotiutuneen
paikalle koko kesäksi.

(Reima Nurmikko ja Satu Tuittila : Tasapainoilua)

Teokset piristävät ympäristöä ja henkilökohtaisesti pidän siitä miten ne leikittelevät kaupunkimaisemalla. Olisi mukava käydä katsomassa muutkin Flux Aura -teokset.
Etenkin Perhosten kylät vaikuttavat sympaattisilta.

Lasten taidetta kuurupiilosilla

2011-06-06T08:00:00.004+03:00

Turun linnan ohi kulkiessani huomasin kiviaidalla pieniä hahmoja keskusteluun uppoutuneena. Kullanväriset olennot hehkuivat auringossa niin salaperäisinä, että piti oikein selvittää mistä oli kyse.

Hetken tietoja ongittuani, sain selville, että kyseiset hahmot ovat osa Turku 2011 -ohjelman Kulttuurikuntoilun keskuspuisto -hankkeeseen kuuluvaa Piiloleikki -nimistä teoskokonaisuutta.

Kokonaisuuteen kuuluu Turku 2011 -sivuston mukaan 7–10 -vuotiaiden lasten yhdessä taiteilija Oona Tikkaojan kanssa tekemiä pieniä omakuvapatsaita, joita on piiloteltu eri puolille kaupunkia Martinsillan ja Turun linnan puiston väliselle alueelle. Piilopaikat ovat lasten itsensä valitsemia. Mukava idea, joka paitsi piristää kaupunkikuvaa niin myös herättää sisäisen etsivän aikuisessakin. Täytyy alkaa katsoa tarkemmin ympärilleen. Etsintävinkkejäkin kuulemma löytyy netistä ja kartalta. Liikuntaa, estetiikkaa ja löytämisen riemua -mitä muuta voi kauniin kesäpäivän kävelyretkeltä vielä vaatia. Vielä kun saisi jostain jäätelön...

Lähteet ja lisätietoja:
Turun sanomat 3.1. 2011. Jukka Saarinen: Rakkautta ja piiloleikkiä Turussa.
Turku 2011-lehti: Piiloleikki liikuttaa Aurajoen länsirannalla.
Wäinö Aaltosen museo: Piiloleikki -taiteen katsojasta etsijäksi.

Suvivirsi

2011-06-02T10:00:00.001+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Suvi -sama virsi soi taas
kesäkuun ensimmäisenä
viikonloppuna

maanantaina
pitkän talven
jälkeinen kiitollisuus
roskaisissa tien poskissa

Toisaalla kurottavat
sireenin kukat
suomalaisen mielenmaiseman
ytimeen

En ole täysin varma, mitä haluan ajatelmallani sanoa, mutta yllä oleva ajatus tuli mieleeni torstai-blogien tämänkertaisesta musiikkihaasteesta ja uljaista sireenin kukista. Hektisen kevään jälkeen on taas voimia katsoa ympärilleen ja osallistua runoiluunkin.

Erilainen taidevinkki Turussa käyskenteleville

2011-06-01T16:00:00.009+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Näin kesäkuun ja lomakauden alun kunniaksi annan taiteen ystäville kesäillan kävelyjen erilaisen menovinkin. Turun työväen opiston ikkunoissa on esillä koko kesän ajan metalligrafiikan kurssin oppilastöiden näyttely.

Kurssilaiset eivät ole ammattitaiteilijoita, mutta teokset ovat silti raikkaita ja tekniikat monipuolisia. Oman katseeni vangitsi erityisesti keltainen ruusu, joka toi mieleen vanhan ajan idylliset pihat ja juhannuksen kukkaistuoksut. Miinuksena sanottakoon, että ainakin puolenpäivän maissa opiston ikkunat heijastavat aika paljon, ja omiin kuviini tulikin lähinnä vastapäisen kerrostalon siluetti -aika taiteellinen silti sekin.

Salaperäinen Sub Rosa

2011-05-02T09:00:00.008+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kun astuu sisälle Turun pääkirjastoon vanhan puolen korkean aulan kautta, voi huomata seinällä jatkuvassa liikkeessä olevia kirjaimia muodostamassa satunnaisia sanoja ja salaperäisiä kuvioita. Kyseessä on Turun kaupungin huhtikuussa julkistama julkinen mediataideteos, alun Tampereella asuvan skotlantilaistaiteilija Charles Sandisonin Sub Rosa.

Sandisonin teoksen nimi on sanut inspiraationsa italialaisen Umberto Econ romaanista Ruusun nimi, tarkemmin sanottuna sen viimeisestä lauseesta Stat rosa pristina nomine nomiina nuda fenemus (Menneisyyden ruususta meillä on vain sen nimi). Lempisemiootikkoni mukaan kirjoitettu kieli avaa sen lukijalle menneisyyden maailmaa, josta ei kuitenkaan ole jäljellä kuin sanat. Ruusun nimi on ehkä paikoitellen liian pitkän kaavan mukaan kirjoitettu, mutta viisaita ajatuksia siitä löytyy.

Antiikin Roomassa sanonta sub rosa on viitannut luottamukselliseen ja vaikenemiseen. Sandisonin hiljaisena yhä uudelleen muodostuvan teoksen satunnaisesti poimitut tekstifragmentit kuitenkin ovat peräisin suomalaisten naiskirjailijoiden tuotannosta - naisten, jotka eivät vaienneet vaan kirjoittivat ajatuksiaan julki. Sub Rosan sanat tuovat hiljaisina esille tarinoiden alkujuuria ja kirjailijoiden ajatuksia. Sanat pysyvät, vaikka ihmiset katoavat.

Seison Sub Rosan alapuolella. Kirjainten pursutessa kattolistan alta vaikuttaa siltä kuin aikojen saatossa kirjaston rakenteisiin imeytyneet kertomukset, ihmiskohtalot ja tiedonjyvät tihkuisivat nyt yli, aakkosina ja sattumanvaraisina tekstinpätkinä. Kenties ne voivat lohduttaa tai inspiroida satunnaista ohikulkijaa juuri oikealla hetkellä.

Lisätietoja ja lähteitä:

Sub Rosa -Wäinö Aaltosen museo
Sub rosa - Wikipedia

Outside the box

2011-01-24T09:00:00.013+02:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kauneimmat laulut,
taideteokset syntyvät
surumielisyydestä
Miksi siis iloita

Historia
syntyy murroksesta
Miksi siis toivoa vakautta

Rakkaus
yltyy kaipauksesta
Miksi siis asettua

Maailma
pyörii
Miksi siis pysähtyä

Matkan
sanotaan olevan
tärkeämpi
kuin päämäärä

Onnen tavoittelu
antoisampaa
kuin sen
saavuttaminen

Kuitenkaan
ilman pieniä
kauniita hetkiä
ei millään
edeltävistä käsitteistä
olisi merkitystä.

----

Pientä erilaisilla ajatuksilla leikittelyä maanantaipäivälle.

Elokuvissa noin 5999 kulttuurikaverin kanssa

2011-01-05T09:00:00.003+02:00

Kullttuuripääkaupunkivuoden avajaisia odotellessa olin eilen Turku 2011-säätiön järjestämässä Vares - Pahan suudelma -elokuvan maailmanensi-illassa. Ensi-ilta järjestettiin Turkuhallissa, eli nykyisellä HK Areenalla. Ilmassa oli vanhan ajan ensi-iltatunnelmaa kun pihalle pystytettyjen valonheittimien keilat halkoivat pimeää talvi-iltaa näkyen kauas itse tapahtumapaikalta.

Tapahtumaan jaettiin yhteensä 6000 lippua ja kyllä katsomo olikin täynnä. Ennen elokuvan alkua elokuvan pääkaarti sekä itse kirjailija astuivat haastateltaviksi screenin alapuolella olevalle lavalle. Harvinainen elämys tosiaan, sillä ensi-illoissa ei tämän kulkijan ole tullut käytyä.

On pakko myöntää, etten ollut nähnyt aiemmin yhtään ainutta Vares-elokuvaa, saati sitten lukenut hahmon luoneen Reijo Mäen kirjoja. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt elokuvan laadusta. Lisäksi Turkuun sijoittuvasta filmistä oli hauska bongailla tuttuja paikkoja. Etenkin tuomiokirkko oli upea näky CSI:mäisestä nopeatempoisesta lintuperspektiivistä käsin. Muutenkin elokuvissa kaikki näyttää jotenkin hohdokkaalta tai ainakin arjesta poikkeavalta. Varjot ovat syvempiä, värit täyteläisempiä. Se on kai sitä glamouria.

Juoneltaan elokuva oli mielestäni kansainvälistä peruskrimiä. Lauantai-iltojen saksalaisdekkarin ystävänä pidin murhamysteerin kehittymisestä Kahden keikan (Ein Fall für Zwei) malliin. Mutta kumpi voittaisi keskinäisessä mittelössä -Vares vai Matula?

Lisätietoja:

Vares Turku 2011-sivuilla

Vares Finnkinon sivuilla

Jouluiloa

2010-12-22T16:33:00.005+02:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kuvan menninkäistonttu vieraili Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla.

Tontun hilpeän hymyn myötä toivotan kaikille

iloista joulua 2010 ja onnentäyteistä uutta vuotta 2011!

Mielenrauhan aika

2010-12-22T16:20:00.005+02:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

hymyillen etsin

alta kuusen tuikkivan

mielenrauhaako

joulu tuo armon

kuuselle se ei yllä

käy mielessäni

Luettelointia ja luovia taukoja

2010-12-15T08:20:00.007+02:00

Kuva: Elämänkulkija

Blogini on pitänyt marras-joulukuun vaihteessa pientä tuumaustaukoa. Olen nimittäin aloittanut uuden projektityön taideteosten luetteloinnin ja dokumentoinnin parissa. Uusiin haasteisiin tottuminen on vienyt kaiken ylimääräisen energiani, niin etten ole edes ehtinyt nauttia kauniista pakkasilmoista lumisine puineen.

Luettelointi saattaa kuulostaa kokemattoman korvaan äärimmäisen tylsältä, mutta siinä on itse asiassa hyvinkin kiehtovia puolia. Taideteoksia tarkastellessa oppii paljon uutta suomalaisen taiteen kentästä ja eri taiteilijoiden kuvamaailmasta. Samalla tutkija alkaa myös erottaa eri taidevälineiden ja tekniikkojen ominaispiirteet ja voikin kehittyä alalla melkoiseksi asiantuntijaksi.

Luetteloinnin välineenä valtion taidemuseossa kehitetty Muusa on erinomainen sovellus, jonka avulla teokset löytää helposti useiden eri hakukenttien välityksellä. Luettelointiin ja dokumentointiin kuuluvat lyhyesti mainittuna teoksen perustietojen kuvaus sekä muun muassa aihepiirien määrittely yleisten asiasanastojen ja kuvataiteessa myös Iconclass-luokittelun mukaan.

Nyt kun työ alkaa jo tulla tutuksi, niin on aikaa palata taas blogin puolellekin.

Lisätietoja luettelointikäytännöistä kiinnostuneille:

Muusa

Iconclass

!

2010-11-04T13:00:00.001+02:00

Pysäyttävä katse
kuin huutomerkki

Vaikea ikuistaa
vaikea olla ikuistamatta

Paperillani
hahmot sopivat
salaista elämäänsä

Valkean kuidun
kaksiuloitteisessa
kuutiossa

© Elämänkulkija

Kuoleman kuvia monelta kantilta katsottuna

2010-10-27T16:00:00.002+03:00

Kuva ei liity näyttelyyn.

Kävin viime viikolla Wäinö Aaltosen museon uuden näyttelyn Kuolema ja sen monet kasvot avajaisissa. Näyttelyssä on lähes 90 teosta, jotka esittelevät kuvataiteen tulkintoja kuolemasta eri puolineen aina 1800-luvun lopulta nykyaikaan. Näyttely on osa Turku 2011 - kulttuuripääkaupunkivuoden Pimeyden 876 sävyä -hanketta ja se jatkuu ensi vuoden maaliskuulle asti. Vastapainoksi kuoleman kuville museon yhteydessä olevan Valokuvakeskus Perin tiloissa on esillä taiteilija Minna Havukaisen näyttely Uusi Elämä – Kuvia syntymästä.

Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyssä aihepiiri on jaettu seitsemään eri kokonaisuuteen, joita ovat ihmiselon päättyminen ja siihen liittyvä suru, personifioitu kuolema, kuoleman symbolit, eläimen kuolema, väkivaltainen kuolema sekä uskomukset kuoleman jälkeisestä todellisuudesta.

Monessa teoksessa ilmapiiri vaikuttaa melko melankoliselta. Kuolema näyttäytyy kuitenkin paitsi arvokkaana niin paikoin myös ironisena ja jopa hilpeänä hahmona. Itselleni läheisimmäksi kuolemahahmoksi on aikojen kuluessa muodostunut Hugo Simbergin lempeä luurankohahmoinen kuolema, joka silittelee kissaa hakiessaan perunankuorijaeukon matkaansa (Kuolema ja perunankuorija, 1897) ja hoivaa hauraita sielukukkia puutarhassaan (Kuoleman puutarha, 1897). Annika Dahlgrenin Hellä Puutarhuri (2006) on myös onnistunut nykypäivän tulkinta samasta aihepiiristä. Dahlgrenin teoksen värit ovat kirkkaat ja täyteläiset. Kuolema on esitetty kuokan kanssa eksoottisen flamingokukan edessä. Kaikki kuoleman hahmot eivät kuitenkaan ole yhtä sympaattisia. Oscar Parviainen näkee teoksessaan Häädetyt (1916) säälimättömän kuoleman kulkevan kodittoman perheen vetämän reen jalaksilla tehden taakan entistä raskaammaksi.

Näyttelyssä on kuitenkin paljon muutakin kuin personifioidun kuoleman kuvauksia. Näkemykset vainajista vaihtelevat eri teoksissa lukemattomin vivahtein ja mukana on myös eläinvainajien kuvauksia. Anne Koskinen esimerkiksi esittää teoksessaan Deus Protector Noster (9.9.2001) (2001) pronssiin valettuna mahdollisesti auton yliajamaksi joutuneen ketun sydäntäsärkevän relaistisen hahmon.

Näin halloweenin ja pyhäinpäivän tienoilla Kuolema ja sen monet kasvot -näyttely on erittäin sopiva vierailukohde. Marraskuun alussa (2.-3.11.) museossa jopa vietetään meksikolaista kuolleiden päivää. Tällöin museon aulaan rakennetaan meksikolaisten perinteiden mukainen muistojen alttari, johon myös kävijät voivat tuoda omia muistoesineitään tai -kuviaan. Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérez-Canet avaa Kuolleiden päivän juhlan keskiviikkona 3.11. klo 18.00. Tilaisuus vaikuttaa kiehtovalta, joten suosittelen poikkeamaan museossa.

Lisätietoja:

Kuolema ja sen monet kasvot 22.10.2010-20.3.2011. Wäinö Aaltosen museo.

Humalluttavaa

2010-10-07T17:19:00.007+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2010

Ruusuntuoksusta
humaltuen käy toukka
elämän baariin.

Tunnustus

2010-10-03T00:01:00.017+03:00

Kuva: © Elämänkulkija

Myönnän. Olen pöytälaatikko- tai pikemminkin Word-tiedostotarinoitsija. Minulla on "personal" -kansiossa erinäisiä runoja, ajatelmia, kertomuksia ja sarjakuvaideoita. Lukemattomat luonnoslehtiöni taas ovat täynnä huteria hahmoluonnoksia ja kuvitusajatuksia. Kuitenkin rohkeus ja ajankäyttö pettävät yleensä kun alkumetreille on päästy. Jotain omaa visuaalista pitäisi kuitenkin luoda. Se on pään sisäinen pakkomielle, joka voimistuu aina kirjamessuilla käydessä. Hyvät aikomukset pitäisi siis todentaa piirtämällä useat kuvitusprosessit valmiiksi ja sitten todennäköisesti taas piilottaa ne pöytälaatikkoon.

Onneksi nykyään on myös olemassa blogi, tuo virtuaalinen pöytälaatikko, jossa julkaisukynnys mataloituu. Jos on maailmassa paljon kirjailijoita ja sarjakuvapiirtäjiä, niin blogeja vasta löytyykin. Blogi tuo omien ajatusten julkaisemisen tasavertaisesti ainakin kaikkien tietokoneen ja laajakaistan omistajien ulottuville ja voi lahjakkailla jopa johtaa menestykseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Anni Nykäsen sarjakuva Mummo, joka nousi tietoisuuteen (ainakin omaani) sarjakuvablogista ja ponnisti kovakantiseksi albumiksi. Kohtasinkin mahtavan mummon viikonlopppuna Turun kirjamessuilla, mistä tuo vanha leidi puolestaan löysi tiensä kotiini teetä hörppimään. (Mahtaako mummo olla pettynyt kun en juo lainkaan kahvia.)

Syvin kunnioitukseni kaikille, jotka uskaltavat ja onnistuvat!

Matalapaine

2010-09-30T10:19:00.001+03:00

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kehitys kehittyy
Eteenpäin
Eilisen pelto on
huomisen sähkökeskus
Iltarusko
pikselien surinaa

© Elämänkulkija

Pipo

2010-09-28T17:20:00.002+03:00

Syystuulessa taas
lausun sen hiljaa

tahtoisin päähineen
pehmeän
kuin untuva
erityislaatuisen
silloin maailmakin
olisi lämmin
kodikas

olisin piponi piirissä
kuin lintukodossa
pää höytyväisessä pesässä

© Elämänkulkija

Tässä höytyväinen maanantaimiete, kun pää on tuulisena päivänä ihan muissa asioissa kuin pitäisi.

Miehiä ja Naisia - Nykytaidetta Virossa

2010-09-25T21:09:00.008+03:00

Kävin elokuussa Virossa tutustumassa ensi kertaa Pärnuun ja myös alueen museoihin. Kokemus oli kiinnostava, vaikken erään alueen merkkihenkilön, Lydia Koidulan kotimuseoon ehtinytkään.

Pärnun Nykytaiteen museossa (Uue Kunsti Muuseum) oli vierailuni aikaan esillä jo seitsemättätoista kertaa kansainvälinen alastoman taiteen näyttely Mees ja Naine (Mies ja Nainen). Tämän vuoden teemana olivat suuret tunteet ja hauraat suhteet.

Mukana oli taiteilijoita eri puolilta Eurooppaa, mutta virolaiset lasitaiteilijat Ivo Lill, Rait Prääts, Piret Ellamaa, Kristiina Uslar, Kairit Annus, Kai Koppel, Kairi Roolaht-Orgussaar, Liisi Napp, Sofi Arðas, Tiia Põldmets, Ain Roost jäivät erityisesti mieleen. Lasi kun on mitä parhain materiaali kuvaamaan suhteiden helposti särkyvää, murtuvaa, mutta usein myös kaunista luonnetta. Viroa edusti myös maalari Silva Eher.

Näyttelyssä oli myös suomalaisten taiteilijoiden Heli Ryhäsen ja Matti Kalkamon töitä. Muuta Eurooppaa edustivat muun muassa Mari Meszaros (Unkari-Hollanti), Mark Angus (UK-Saksa), Fateme Gosheh (Iran-Ruotsi), Inguna Audere (Latvia) ja Federico Tinelli (Italia).

Näyttelyn aihepiiriä oli tulkittu huomattavan erilaisista lähtökohdista. Lasitaiteilija Pirit Ellamaan teoksessa Muna (2009) on hyödynnetty vanhaa suomalais-ugrilaista myyttiä, jonka mukaan maailmankaikkeus syntyi linnunmunasta. Linnunmunasta ei vielä tiedä tulevan olennon sukupuolta; mahdollisuudet eivät ole vielä todentuneet, joten nainen ja mies ovat yhdessä.

Heli Ryhäsen Slow Motion -teos (2010) taas tuo nähtäville suurikokoisen keinussa istuvan miehen. Miehellä ei ole selvästikään lihaksia peittävää ihoa ja hän istuu jähmeänä keinussa. Kuka antaisi miehelle vauhtia? Nainenko? Teosta katsoessaan miettii, miten se sopii näyttelyn mies ja nainen -teemaan, naisen ollessa poissa kuvasta. Monissa muissa teoksissa -tosin ei kaikissa- on kuvattu sekä mies että nainen. Ryhäsen mies on kuitenkin ainakin näennäisen yksin. Liike vaikuttaa sammuneen ja keski-iän ylittänyt mies istuu osin lyyhistyneenä. Onko kyseessä voimattomuuden kuvaus, tulkinta ikääntyvän nykymiehen tilasta vai kenties miehen ja naisen suhteista?

Mark Anguksen hahmot ovat myös moniselitteisiä, sekä värikkäitä että ekspressiivisiä. Sinisessä teoksessa, jonka nimeä en muista, melko androgyynit hahmot, oletettavasti mies ja nainen kohtaavat toisensa. Itseäni jäi kuitenkin askarruttamaan, onko toisen hahmon päässä kenties orjantappurakruunu vai ei.

Hauskaa oli seurata myös Heli Ryhäsen nimen erilaisia kirjoitusasuja, kun etsin näyttelystä tietoa. Yleisimmin taiteilijan sukunimenä oli Ruhanen, mutta myös Rühanen-muotoa esiintyi.

Mies ja nainen on muuten myös vuonna 1966 ilmestyneen ranskalaisen elokuvan nimi. Kyseessä on romanttinen draama, ja voisikin kuvitella näyttelyn "perineen" nimensä kyseiseltä elokuvalta. Moinen tulee mieleen varsinkin, kun elokuvassa suuri osa kerronnasta tapahtuu sanoitta, ihmisten toimiessa tai vaihtoehtoisesti parin ajatusten kautta.

Näyttely oli avoinna 5.6.-5.9.2010 Pärnun Uue Kunsti Muuseumissa.

UUE KUNSTI MUUSEUM
10 Esplanaadi St.
80010 Pärnu

Avoinna päivittäin
9 - 21.00

Lisätietoja näyttelystä:
Chaplin.ee

Kellastuu

2010-09-18T13:40:00.000+03:00

Kellastuu lehdet
talveako odotan
levottomana?

© Elämänkulkija

Maanantai

2010-09-12T21:30:00.002+03:00

Maanantain arki
parempi kera hymyn
sadepäivänä.

Tämä kissakolmikko odotti uutta kotia Turun käsityöläismuseon kaupassa.

Askeleiden kaiku

2010-09-09T15:42:00.005+03:00

Askelten kaiku hiekassa
tuoksuva meri
kesän viimeinen ranta
vaihtuu syysilman kirpeyteen

© Elämänkulkija

Kierreportaat

2010-09-08T16:40:00.001+03:00

Kiertyvät portaat kuin elämä itse
vievät paikasta toiseen
kierteen taakse ei näe
ennen kuin on kohdalla.

© Elämänkulkija

Syysvenyttelyä

2010-09-08T16:18:00.004+03:00

Suuri on venyttelyn ilo
miukaisi Muru
vaan ihana on myös auringonkilo
siinä ei tule ainakaan helposti suru.

Venyttely tuo iloa niin näytön edessä sykkyrään painuneille lihaksille kuin pimenevän vuodenajan kohtaavalle mielellekin. Syksy saa ihmiset usein aloittamaan uusia harrastuksia tai jatkamaan kesällä kesken jääneitä. Itselleni on tuttua uhota uusien liikuntaharrasteiden aloittamista ja niissä pysymistä, mutta usein viimeistään marraskuun viimat saavat liikuntavireen vaihtumaan kynttilänvalossa luettuihin kirjoihin ja torkkupeiton lämpöön. Tärkeää olisi selvittää, miten motivoida itsensä jatkamaan harrastusta vielä alkuinnostuksen laannuttuakin. Ehkä Turun alueen Kulttuurikuntoilun keskuspuiston tapaisesta ideasta olisi hyötyä humanistin liikuttamisessa?

Terapiaa jatko-opiskelijalle

2010-08-10T00:35:00.009+03:00

Kuva ei liity Phdcomics -sivustoon.

Jatko-opiskelijan elämä ei ole välttämättä aina ruusuilla tanssimista, ainakaan jos täytyy tehdä esitelmä tohtorien ja kanssaopiskelijoiden täyttämään konferenssiin eikä tunnu saavan mitään aikaiseksi ennen kunnon paniikkihypertilaa. Lisäksi kurssikirjojen uusiminen unohtuu ja yhtäkkiä vastassa on muhkea lasku kirjastosta.

Eräs tuttavani suositteli minulle itseironista ja toisaalta hyvinkin lohdullista internetistä löytämäänsä sarjakuvaa. Phdcomics-sivuilla huumoria löydetään niin professorin ja jatko-opiskelijoiden välisistä keskusteluista kuin kirjoittamisen vaikeudestakin. Hyvä tietää, että meno on samankaltaista joka puolella

Sivustolla sarjakuvan kuvailu on ytimekästä: "Piled Higher and Deeper, the ongoing chronicle of life (or the lack thereof) in grad school."

Kun tuota lukee alkaa harkita vakavasti urasuunnitteluun menemistä.

Lisää tietoa:
http://www.phdcomics.com/comics/aboutcomics.html

Elävää historiaa ja fantasian tuntua

2010-07-16T19:50:00.019+03:00

Blogini on ollut kesälomalla, mutta nyt jaan kanssanne näyttelyvinkin. Kävin tänään tutustumassa pariin kiinnostavaan kesänäyttelyyn Emil Cedercreutzin museossa. Kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin (1879-1949) kesähuvilan mailla oleva museo taiteilijakoteineen sijaitsee Harjavallassa, noin 30 kilometrin päässä Porista. Museon perusnäyttelyt ovat myös erittäin monipuoliset, joten suosittelen kohdetta kesälomamatkalaisille.

Emil Cedercreutzin museo ja kulttuurikeskus, Harjavalta

Museossa on tänä kesänä esillä taiteilija Mirkka Tiirisen (s.1969) näyttely Välimatkoja, joka yllättää moninaisuudellaan. Tiirinen keskittyy teoksissaan sanojensa mukaan elollisuuden, ihmisen ja inhimillisyyden teemoihin. Näyttelyssä on niin muotokuvia, croquis-piirroksia kuin abstrakteja öljyväritöitäkin. Kokonaisuus on ehkä hieman kirjava eri tekniikoineen. Arpeutunutta aikaa -triptyykki (2008) jäi mieleeni parhaiten. Siinä abstraktit pinnat tuovat mieleen hehkuvin värein toteutetut verisuonet. Ne sykkivät elämää ja inhimillistä kokemusta. Kuvia triptyykistä löytyy Tiirisen kotisivuilta.

Museon toinen kesänäyttely Fantasian matkalaiset puolestaan on omistettu cosplaylle ja historian elävöittämiselle. Näyttelyssä on esillä harrastajien itse tekemiä asuja sekä tietoa roolipelaamisen ja elävöittämisen eri muodoista. Olisin tosin kaivannut enemmän näyttelytekstejä avaamaan harrastuksen monia puolia. Itselleni tuli yllätyksenä, että Suomessa toimii myös sisällissodan elävöittämiseen erikoistunut Kevät 1918-ryhmä. Vuoden 1918 tapahtumien elävöittäminen sai ilmeisesti tunnettavuutta, kun keväällä 2008 järjestettiin tiapahtuma Tampereen taistelujen muistoksi. Sisällissodan muistelun voisi kuvitella olevan yhä arka paikka osalle vanhempien sukupolvien edustajista.

Näkymä Turun keskiaikaisilla markkinoilla

Olen itse kiinnostunut keskiajan elävöittämisestä, jota on tullut harrastettua lähinnä Turun keskiaikaisten markkinoiden muodossa. Arjesta poikkeavaan ympäristöön, toiseen aikaan tai maailmaan astuminen voi tuoda tunteen yhteisöllisyydestä ja suoda lepotauon omasta minästä. Pukeutumalla toisen ajan tai paikan asukkaaksi voi astua toiseen rooliin. Karnevaalin lähtökohtana onkin aina ollut maailman kääntäminen hetkeksi nurin päin, astuminen konventioiden ja muiden oletusten tai odotusten ulkopuolelle. Arkikin vaikuttaa taas uudenlaiselta, kun on viettänyt hetken fantasiassa.

Japanin populaarikulttuurista ammentava Cosplay (costume play) toimii selvästi samalla periaatteella. Yksinkertaistaen tärkein ero on, että vaikutteet haetaan menneisyyden sijaan ensisijaisesti elokuvista, animesta, mangasta, konsoli- ja pc-peleistä. Jos olisin nyt 15-vuotias, harrastaisin varmastikin cosplaytä innokkaasti ja tyylillä -niin hauskalta se vaikuttaa. Kawaii!

Lähteet ja lisätietoa:
Cosplay Finland.
Cosplay. Wikipedia.
Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki.
Karnevaali. Wikipedia.
Mirkka Tiirinen

Muistamisen välineet

2010-06-11T15:00:00.003+03:00

Anetten Hetkiä kuvina -blogin vastine Valokuvatorstain haasteeseen inspiroi itseäni pohtimaan vanhoja valokuvia.

Vanhat valokuvat ovat moniselitteisiä ja osin jopa ristiriitaisia. Toisaalta kuvat ovat hauraita ja etäisiä, mutta samalla kuitenkin läheisiä ja voimakkaita.

Kun selailen vanhaa perhealbumia, olen kasvotusten ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla on mystinen sidos. He ovat sukulaisiani. Useimpia heistä en ole koskaan edes tavannut. he ovat vain nimiä sukututkimuksessani, jotkut sukupolvelta toiselle välittyvän perimätiedon sankareita, tai satunnaisesti jopa antisankareita.

Osa valokuvien henkilöistä taas on minulle täysin vieraita. He ovat sukulaisteni tuttavia, ystäviä tai muita samaan kuvaan sattuneita ihmisiä. Silti meidänkin polkumme kohtaavat vanhan mustavalkoisen kuvan kautta.

Joillain sivuilla liimaukset ovat hapertuneet ja siinä missä ennen on ollut kuva, on vain tyhjä aukko ja kellanruskea liimarantu. Joku on poistunut muistamisen piiristä.

Penkkarit Porissa 1960-luvulla. Kuva albumistani.

Ennen valokuvan keksimistä muistaminen ei ehkä ollut yhtä visuaalista, ainoastaan varakkailla oli resursseja tilata kunnon muotokuva perheestään. Kansan parissa lahjakkaat piirtäjät saattoivat mahdollisesti piirtää läheisistään kuvia. Toisaalta muistaminen saattoi liittyä nykyistä voimakkaammin esineisiin. Isoisoäidin perintösormus oli ehkä ainut konkreettinen muisto kyseisestä henkilöstä ja isoenon kaappikello nurkassa muistutti entisen omistajansa persoonallisuudesta.

Esineet ja kuvat toimivat muistin vahvistajina, ne säilyttävät muistojamme ja ovat siksi rakkaita.
Mutta mikä sitten on rakkain vanha valokuvani? Kärkisijoille nousevat ainakin äitini nuoruudenkuva ja muut itselleni tärkeitä henkilöitä sisältävät kuvat. Minua on myös kiehtonut aina kuva eräästä sukulaisnaisesta, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka näköiseksi minua on useamman kerran sanottu. On vaikea sanoa, mikä kuva veisi ykkössijan jos olisi pakko valita.

Muisti suorittaa ihmiselle mahdottoman tehtävän; se pitää yhdessä menneen ja nykyhetken, antaa jatkuvuutta ja arvokkuutta inhimilliselle elämälle.

- Mark van Doren -

Kävelen

2010-06-11T13:58:00.010+03:00

Kävelen
asfaltilla
askeleet
eivät jousta
ajattelen
mutta
eteenpäin
pääsee hiekkatietä
nopeammin
vaellan
päämäärättä
hidastan
kesäillassa
on kasteen
tuoksu.

© Elämänkulkija

Valokuvatorstain 170.haaste koski musiikkia inspiraation lähteenä. Kuunneltavana oli Clint Mansellin kappale Memories (Somone We'll Never Know).
Viime viikot ovat olleet hektisiä, joten tuo kuulaan kaunis musiikki toi tervetulleen rauhallisen tunnelman.

Luontoäidin viesti

2010-05-29T13:29:00.001+03:00

Ruohonvihreä
korsi
hentokin
voittaa lopulta,
aina
betonin.

Kirsikkapuut

2010-04-08T17:22:00.005+03:00

Kirsikkapuiden aikaan

rikkaruohot

elämäni

polulta lakastuvat

Tulisit jo

niin sulavesikin

kulkisi

vastavirtaan.

Vaihtoehtona

mustat oksat

takatalvi

jos unohdat

missä olen.

Tällainen keväinen romantikkohajatelma näin huhtikuun alkuun. Kuva on viime vuoden vappuna otettu.

Koira sielunkumppanina

2010-04-04T19:00:00.006+03:00

Lyhyt katsaus kirjaan
VOITTO VIRO. TONI VELJENI. Kirjapaja, 1980.

Tämän kirjan olen hankkinut joskus kirjaston poistomyynnistä bookcrossing-tarkoitusperiä varten. Bookcrossingin kiinnostavimpia piirteitä on se, miten sen kautta tulee luettua kirjoja, joihin ei muuten tutustuisi.

Takakannesta:
-Onko tämä teidän koiranne? -Ei, minä olen hänen ihmisensä. Jotkut nimittävät koiraa koiraksi. Voitto Virolle Toni oli enemmän: ystävä, uskottu, veli.

Lauttasaaren entinen kirkkoherra Voitto Viro (1914–1999) kertoo kirjassa Toni veljeni villakoiransa tarinan. Voitto Viron näkemykset olivat omintakeisia erityisesti omana aikanaan ja onkin kunnioitettavaa, että hän pysyi omissa näkemyksissään vastareaktioista huolimatta. Tässä kirjassa on paljon kristinuskon uskonnollista näkemystä, mutta samalla myös ekologista ja eläinsuojelullista ajattelua.

Viro oli eläinrakas henkilö ja oli jo ennen vuotta 1980 häkkikanaloita sekä eläinten tehotuotantoa vastaan. Kirjassa puhutaan lähinnä Tonin edesottamuksista, mutta mukana on myös Viron käsityksiä, sekä vastineita, joita ihmiset hänen puheistaan kirjoittivat. Yllättävää on, miten moni reagoi vahvan negatiivisesti Viron ajatukseen siitä, että eläimillä on sielu. Viro oli sitä mieltä, että eläimet pääsevät kuoleman jälkeen Taivaaseen, toiseen elämään, siinä missä ihminenkin. Viro itse oli sopinut koiransa kanssa, että kumpi kuolee ensin, tulee toista vastaan sitten toisella puolen. Toivon, että hänen toiveensa toteutui.

Hauskoja poimintoja kirjasta:

On tietysti totta, että Raamattu sanoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Mutta en siitä sitä johtopäätöstä tekisi, että me olisimme kasvoista Jumalan näköisiä. (Monethan eivät häävisti ole edes ihmisen näköisiä.) Se mikä tekee ihmisestä Jumalan kuvan on omatunto ja suhde Jumalaan. Eihän ihmisen ja apinan välinen erokaan varsinaisesti ole kasvoissa vaan siinä, ettei apina lue ruokarukousta mikäli tiedetään. Joku on sanonut näin: -On ihan selvää, että ihmissuku polveutuu apinoista - toisissa se vain näkyy enemmän ja toisissa vähemmän.

---

Ei taida olla kovin paljon enää syytä kerskaamiseen siitä, että meidät luotiin Jumalan kuvaksi. Niin luotiinkin, mutta siitä on niin pitkä aika ja sen jälkeen me olemme luoneet ihmistä, itseämme ja muita, vallan toisiin suuntiin, niin että on jo kyseenalaista sekin, voidaanko meitä sanoa ihmisiksi lainkaan.

---

Me ajattelemme oman sympatiamme ja antipatiamme mukaan. Sen mukaan esimerkiksi mato tai bakteeri on varsin iljettävä olento. Mutta miten lienee Jumalan kannalta asiaa arvioiden? Millaisia bakteereja me ihmiset lienemme jonkin muun olennon tajunnan kannalta?

Lainauksista tulee esille raikas luova näkökulma, joka yhdistää uskonnollisen ja ekologisen ajattelun. Kiinnostava tapaus.

Nöyrä passio

2010-04-01T12:45:00.010+03:00

Kevään paljas puu
ojentaa hiljaisena
oksansa valoon

Itsekin sitä tuntee helposti itsensä paljaaksi puuksi pitkän talven jälkeen. Entisaikoina ihmiset ja eläimet olivat oletettavasti kuluttaneet talvivarastonsa loppuun tässä vaiheessa ja nöyrinä odottivat kasvukauden alkamista.

Toivotan kaikille itsetutkiskelevaa pitkäperjantaita sekä iloista pääsiäistä!

Valopöytäpulmia

2010-04-01T12:27:00.006+03:00

Kuvan valopöytä ei liity tapaukseen.

Olen jo pitkään himoinnut valopöytää piirtämisen apuvälineeksi. Tähän mennessä apunani on toiminut lasinen kukkapöytä, jonka alle olen ujuttanut pöytälampun. Tekniikka on kuitenkin ollut hankala, varsinkin kun piirrossessiota varten on täytynyt aina keksiä kukille väliaikainen sijoituspaikka.

Aloitin valopöytäoperaationi kyselemällä erinäisistä toimistotarvikeliikkeistä, mutta tulokset olivat yllättäviä. En ollut lainkaan varautunut siihen, etteivät niin tulostimia kuin valokuvausvälineitäkin myyvät tahot edes tajunneet mitä etsin. En tiennyt valopöydän onlevan enemmistölle tuntematonta erikoissanastoa.

Googlen kautta löysin valopöytiä,tai niiden kaltaisia laitteita myyviä verkkokauppoja. Monissa verkkokaupoissa vaihtoehdot kuitenkin olivat joko epäkäytännöllisiä tai liian hintavia. Sinellin muovista taivutettu valopöytä oli tarkoituksiini liian pieni (23 x 15 cm), vaikkakin 19 euron hintaisena edullinen. Chicagolaisessa ArtSupply.comissa valopöydät taas olivat ammattilaistasoa, mutta hintakin oli sen mukainen. Jalallinen versio maksoi halvimmillaankin 795 dollaria!

Eräs ystäväni suositteli lopulta LightboxUK.net-verkkokauppaa, josta oli itse tilannut valopöydän. Kaupassa hinta-laatusuhde oli kohdallaan, joten A4-kokoinen valolaatikko odottaa nyt matkaa Suomeen. Postikulujen kanssa hinnaksi tuli 72,48 puntaa, eli noin 82 euroa. Ei huono kauppa. Seuraavaksi vain pakettia odottelemaan.

Mielestäni oli yllättävää, ettei Suomesta tahdo löytää helposti ,eikä edullisesti kunnon valopöytiä. Tästä vajeesta kertoo sekin, että useilta verkkosivuilta löytyi kyllä valopöydän tai -laatikon teko-ohjeet, muttei ostopaikkasuosituksia. Viitseliäälle tee-se-itse-ihmiselle löytyvät hyvät valopöydän nikkarointiohjeet ainakin täältä.

Mikäli joku tietää, missä Suomessa on valopöytiä tai valolaatikoita myynnissä, niin otan mielelläni kommentteja vastaan.

Muistokuvajainen

2010-03-25T20:30:00.004+02:00

muistot..
auttaako kuvajainen
muistamaan

Ei muisto kuvaa
siinä totuus
muuttaa muotoaan
samoin kuin joen väräjävä pinta
tuulen sekoittaessa
sen mietteet
yhdellä sormella
puolihuolimattomasti

© Elämänkulkija

[Torstaiblogit: 160.haaste.]
Muistan päivän, jolloin otin tuon kuvan. Kiertelin kauniina kevätpäivänä ympäriinsä ottamassa kuvia. En asu enää samassa kohdassa. Aikaa ei voi pysäyttää, mutta muistotkin kaikuvat loputtomina, kuten haasteen inspirointirunossakin sanotaan.

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

Kevättuulia

2010-03-25T18:10:00.001+02:00

Kun kevät lähestyy, niin levottomuus kasvaa - vähän kuin muuttolinnuilla. Yhtenä päivänä vain on pakko lähteä. Itselläni matkakuume lisääntyy aina kevään koittaessa. Sen kunniaksi päätin journaloida matkakokemuksiani ja -toiveitani toiseen blogiin, johon voi kydä tutustumassa tästä.

Autio

2010-03-21T23:30:00.002+02:00

Aukealla luo
pohjatuuli dyynejä

tie kuiskii salaa

Kevään asetelma

2010-03-19T15:20:00.001+02:00

Asetelma on tämä:
Tee sitä, tätä
ja vielä tuotakin

En valita
onhan sitä
endorfiinia
kiireen
zenmäisessä
harmoniassa

Pian sulava lumi
huuhtoo vanhan
pois
valmistaa
uusiin haasteisiin

© Elämänkulkija

Kiireisen viikon hajatelma

2010-02-27T21:41:00.005+02:00

Hajatelma:

Lumilyhdyssä
monesta tulee yksi
rykelmä hiutaleita
muuttuu palloksi
pallot lyhdyksi

Niin se
yhteishenki
toimii

© Elämänkulkija

Torstaiblogien 156.haaste:"rykelmä"

Ovelaa

2010-02-15T09:35:00.001+02:00

silmät kii -tomun
laskeutuminen jääköön
se huomiotta!

© Elämänkulkija

Kevätaurinko nostaa pienimmänkin tomuhiukkasen näkyville.
Mustaa ja Valkoista vol. 11: Auringonpaiste

Ystävä

2010-02-12T12:57:00.008+02:00

Pieni ystäväni
kuusitoista vuoden kiertoa
olet ollut läsnä
salaisuuksieni jakaja
luotettu läheinen

Onhan meillä ollut
paljon
yhteisiä hetkiä
hyviä
vaikka joskus
vähän pippurisiakin

Olet elämänmatkan mitassa
kirinyt ohitseni
vaikka vuosissa mitattuna
minua nuorempi oletkin

Harmaannut
mutta
olet silti

pieni ystäväni.

Hyvää ystävänpäivää.

Torstain 154.haaste: Kuva ja runo ystävälle. Kissaystäväni täyttää 16 vuotta ja olen huomannut jo vanhenemisen merkkejä. Toivon silti, että saamme tuntea toisemme vielä usean vuoden ajan.

Kuin rantapallo talvella

2010-02-08T18:00:00.003+02:00

Mäen päällä seisoo suuri värikäs pallo, jonka päällä on ohut kerros lunta. Onko joku unohtanut rantalelunsa uimahallin pihaan?

Sunnuntaihin sopii hyvin tutustuminen julkisen taiteeseen. Kävin ystäväni kanssa ohikulkumatkalla tutustumassa Salon uimahallin edessä olevaan taiteilija Pekka Jylhän (s.1955) Ilo -veistokseen, joka on osa kaupungin prosenttiperiaatteella tekemiä taidehankintoja julkisten tilojen viihtyvyyden lisäämiseksi. Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että yksi prosentti kohteen rakennuskustannuksista varataan taidehankintoihin.

Ilo on maalatusta teräksestä tehty rantapallo, jonka halkaisijaksi tulee vaatimattomat 5 metriä. Pallo näyttää kevyeltä, jopa niin paljon, että sen voisi kuvitella lähtevän vierimään mäkeä alas ja viereisen Salohallin lasi-ikkunasta sisään. Teos varmasti herättääkin mäntymetsikön keskellä olevalla aukiolla seistessään yllätyksen ja ilon tunteita varautumattomassa ohikulkijassa. Vierimään pallo ei kylläkään lähde, sillä teos on tukevasti kiinni jalustassaan.

Kuva: E. L. 2010

Salossa on useita ulkoveistoksia, reliefejä ja muistomerkkejä. Kaupungin vanhin julkinen muistomerkki on torilla sijaitseva Salon palon muistolaatta vuodelta 1937. Salon puistojen ja julkisten rakennusten ulkoveistosten määrä on kasvanut voimakkaasti aina 1970-luvulta lähtien, jolloin taiteen prosenttiperiaate vakiintui kaupungissa pysyväksi käytännöksi.

Ilo –teos elävöittää ympäristöään ja luo pyöreällä muodollaan kiinnostavan kontrastin uimahallin suorakaiteen ja kuution estetiikalle. Kuten Mikko Kalhama kirjoittaa julkisesta taiteesta Spaces 4/2005 -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan: "Onnistuessaan hankkeet voivat --- rikastuttaa rakennettua kaupunkikulttuuria luomalla ajatuksia herättäviä ja visuaalisesti kiinnostavia kiinnekohtia ympärillemme."

Lähteet ja lisätietoja:

Kalhama, Mikko.” Julkinen taide ja arkkitehtuuri lyövät kättä”. Spaces 4/2005.

Pekka Jylhä.
Salon prosenttitaide.
Salon uimahalli.
Salon julkiset veistokset ja monumentit. Salon taidemuseo.

Hyvää Fredrikan ja Johan Ludvigin päivää!

2010-02-05T11:50:00.014+02:00

Kuva: Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg. Wikipedia.

Tänään on kansallisrunoilijamme, Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) päivä. Vähemmän tunnetuksi on kuitenkin tullut hänen vaimonsa Fredrika Runeberg (os. Tengström, 1807-1879), joka muistetaan usein lähinnä juhlapäivänä nautittavan makoisan tortun ohjeesta. Vain harva kirjallisuushistoriaan perehtymätön kuitenkaan on juurikaan tutustunut hänen omaan tuotantoonsa.

Fredrika Tengström meni naimisiin J.L. Runebergin kanssa olleessaan 24-vuotias. Runebergin perheessä oli valloilla sama työnjako kuin niin monessa muussakin taloudessa tuona aikana, eli mies hankki toimeentulon, vaimo taas hoiti kaiken muun. Fredrika Runebergillä oli huolehdittavana omien pienten lasten lisäksi myös taloudessa asuvat täysihoitolaiset sekä runoilijan kaksi sisarta.

Arkeen toi kuitenkin vaihtelua myös naisille sallittu kirjallinen keskustelupiiri Lauantaiseura. Seura alkoi vuonna 1832 julkaista omaa lehteä Helsingfors Morgonbladia, toimittajanaan J.L.Runeberg. Lehden toimittajana oli käytännössä usein kuitenkin hänen vaimonsa Fredrika, Runeberg, joka kävi läpi ulkomaalaisia lehtiä sekä sitten käänsi ja mukaili niistä sopivaa tekstiä julkaistavaksi. Karin Allardt Ekelund onkin osuvasti nimittänyt Fredrika Runebergiä Suomen ensimmäiseksi sanomalehtinaiseksi.

Vuonna 1837 perhe muutti Porvooseen Runebergin saatua sieltä latinanopettajan viran. Fredrika Runeberg onnistui yhdistystoiminnan lisäksi hakemaan aikaa myös kirjoittamiselleen, perheen kasvusta huolimatta. Fredrika Runeberg kirjoitti omaelämänkerrallisissa muistelmissaan seuraavasti: Mies kirjoittaa kun tahtoo ja tuntee olevansa vireessä, nainen, ainakin sellainen jolla on lapsia ja talous, kun saa ja ehtii ja on kiitollinen voidessaan aivan kuin varastaa itselleen tällaisen ilon.

Tästä lausahduksesta voi löytää haikeutta ja ehkä myös katkeruutta tilannetta kohtaan, mutta toisaalta kyseessä voi ollamyös toteamus, kohtalonsa ja osansa hyväksyminen.Toisaalta F. Runeberg oli Porvoon alkuvuosina masentunut. Hän kirjoitti tällöin muun muassa laajan romaanin Den galnas dotter (Mielipuolen tytär), jonka käsikirjoituksen lopulta poltti. Fredrika Runeberg sairasteli paljon 1840-luvun alussa, ja tilannetta tuskin helpottivat hänen aviomiehensä naisseikkailut, vaikka vaimo niistä leikkiä laskikin.

Vuoden 1863 lopulla J.L. Runeberg sairastui äkillisesti. Aivohalvaus vei Runebergin pyörätuoliin loppuiäkseen ja vaikka puhekyky palautui, kirjoittamaan hän ei enää pystynyt. Fredrikan Runebergin tehtäväksi tuli sairaan aviomiehen hoito. Omaa kirjoittamistaan Fredika ei kuitenkaan täysin hylännyt, ja hänen hengentuotteitaan julkaistiinkin sekä kalentereissa että lehdissä. Kun J.L. Runeberg kuoli vuonna 1877, Fredrika Runeberg muutti Helsinkiin, jossa hän tosin eli enää kaksi vuotta.

Fredrika Runebergin tuotantoon kuuluu ainakin kaksi historiallista romaania, kertomuskokoelma sekä kaksiosainen muistelmateos. Hänen kirjoissaan on nähty selviä naisasiapainotuksia. Päähenkilöt ovat naisia, joiden kautta voi tarkastella koko aikakautta. Fredrika Runeberg silti varoi selvästi aikanaan naisasianaiseksi leimautumasta, vaikka käytännön tasolla toimi asian hyväksi. Hänen naisihanteenaan oli ennen muuta sivistynyt vaimo ja äiti. Kärkevimpiä kirjoituksiaan, joissa naisen asemaa verrataan orjuuteen, hän ei julkaissut.

Kun upotamme hampaamme Runebergin torttuun, kannattaa meidän muistella paitsi Johan Ludvigia, niin myös Fredrikaa. Malja molemmille siis! Ehdotankin, että kalentereihin vaihdettaisiin merkintä "J.L. ja F. Runebergin päivä".

Minä uskon, että jos ihmiset eivät laatisi naiselle niin paljon turhanpäiväisiä ohjesääntöjä, vaan antaisivat hänen vapaasti kehittyä ilman henkisiä kuristusnauhoja, niin minulla on siksi suuri luottamus hyvään Jumalaan, että minä uskon hänen alusta pitäin asettaneen naisen vaiston niin hyvään vireeseen, että hänkin voisi saavuttaa ihanan ja rikkaan päämäärän. (Fredrika Runebergin kirje Emilie Björksténille)

Fredrika Runebergin teokset:
Brev till sonen Walter 1861–1879 (Svenska litteratursällskapet i Finland 1971)
Kuvauksia ja unelmia (Edlund 1900) (valikoima teoksesta Teckningar och drömmar)
Kynäni tarina (WSOY 1984) (Min pennas saga, Svenska litteratursällskapet i Finland 1946)
Piirroksia ja unelmia (WSOY 1982) (Teckningar och drömmar, Sederholm 1861)
Reseptikirja (Porvoon museo 2003) (Receptbok, Svenska litteratursällskapet i Finland 2003)
Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (Söderström 1881, uusi käännös 1981) (Fru Catharina Boije och hennes döttrar, Finska Litteratursällskapet 1858)
Sigrid Liljeholm (WSOY 1983) (Sigrid Liljeholm, Sederholm 1862)

Fredrika Runebergin tuotantoon voi tutustua Gutenberg-projektin sivuilla.

Lähteet ja lisätietoja:
"Fredrika Runeberg". Wikipedia.
"Fredrika Runeberg". Wikisitaatit.
"Johan Lundvig Runeberg". Wikipedia.
"Runeberg, Fredrika Charlotta Tengström, 1807-1879". Project Gutenberg.
"Runebergin varjossa". Saran sisaret. Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta. 1900-luvun alkuun.

Kuvat:
Fredrika Runeberg. Wikipedia. Wikimedia Commons.
Johan Ludvig Runeberg. Wikipedia. Wikimedia Commons.

60-luvun poikatyttö

2010-02-04T17:10:00.004+02:00

lyhyt esittely arkistojen uumenista:

MARIE LOUISE FISCHER: PETRA POIKATYTTÖ. Gummerus, 1967

Petran mielestä on kurjaa, että aina täytyy näyttää hyvinkasvatetulta. Koska hän on tyttö, häntä ei huolita lyseoon. Tästä Petra on tuohkeissaan: hän näyttäisi niille! +Niinpä Petra esiintyy viikkokausia Peterinä ja menestyy hyvin vieläpä poikien luokkakerhossa.

Petra poikatyttö on saksalainen 1960-luvun nuortenkirja tytöstä, joka pukeutuu pojaksi, kun ei muuten pääse lyseoon opiskelemaan. Kirjassa pojille ja tytöille on erilliset koulut - ja kaupungissa, johon Petran perhe muuttaa ei ole lainkaan tyttölyseota.

Kirja tuo kiinnostavasti ja jopa hieman karrikoiden esille ajan ajattelutapoja sekä niiden vähittäistä muutosta. Tarinan pojat eivät auta kotitöissä, kun taas tyttöjen täytyy käyttäytyä siivosti ja nätisti, leikkiä nukeilla eikä saa sotkea vaatteita. Kirjassa näkyvät vanhat ajatukset naiseen yhdistetyistä soveliaista arvoista, kuten nöyryydestä ja palvelualttiudesta, joihin pyrittiin tyttöjen kasvatuksessa. Samalla kirjassa näkyy kuitenkin jo murros, uudenlainen naiskuva, joka esittäytyy nuortenkirjassa rämäpäisenä, puissa kiipeilevänä ja tappelevana "poikatyttönä".

Poikien maailmankatsomus on kirjassa aika mustavalkoinen tyttövihakerhoineen. Pojilla on tarve tehdä voimakas vastakkainasettelu sukupuolten välillä. Sivuhuomautuksena sanoisin, että se kyllä on oikeastaan merkillistä, miten pojat pienenä "vihaavat" tyttöjä, eivätkä tajua, että heidän oman äitinsäkin on joskus ollut sellainen.

Erityisen positiivista kirjassa oli aikuisten ymmärtävä suhtautuminen Petran toimintaan. Kirjan lopussa poikalyseo avataan Petran hyvän vaikutuksen vuoksi tytöillekin. Yhteisö muuttuu.

Haikea toive

2010-01-31T22:30:00.002+02:00

Tulisi kesä:
pakkanen ei rakasta
heinätyttöä

© Elämänkulkija

Haiku odotuksesta. Kesällä syntyneelle pakkanen on pidemmän päälle talven kiusantekoa.
Mustaa ja valkoista vol 9: "Kurvit/mutkat".

Monisyisiä sävyjä "Harmaan satamassa"

2010-01-30T13:50:00.002+02:00

REA LEHTONEN: HARMAAN SATAMA. HAIKUJA. ntamo, Helsinki, 2008.
19x19 cm, 65 s.

Mikään ei pysy
eikä tule valmiiksi:
harmaan satama

Luin vähän aikaa sitten Rea Lehtosen teoksen Harmaan satama. Kyseessä on tekijänsä ensimmäinen runoteos, kokoelma haiku- ja senryū -muotoisia runoja.

Japanista lähtöisin olevat haiku ja senryū -runot muistuttavat toisiaan, mutta samalla ovat myös hyvin erilaisia. Kummassakin runotyypissä on kolme riviä, joiden tavumäärät ovat 5, 7 ja 5. Senryūt kertovat yleensä ihmisten oikuista, kun taas haikut käsittelevät luontoa. Lisäksi senryū-runoista voi löytää usein kyynisyyttä ja jopa mustaa huumoria, haikuihin taas liittyy vakavuus. Senryūn kieli voi olla puhekieltä, mikä taas ei ilmeisesti sovi haikuun.

Lehtosen runot ovat suurimmaksi osaksi luontopainotteisia, ja ne on ryhmitelty väljästi, vain kaksi runoa sivua kohden. Tämä ryhmittely korostaa mielestäni runojen näennäistä yksinkertaisuutta, josta kuitenkin löytyy tarkemmin sanoja maistelemalla hyvinkin syvällisiä viestejä. Mukana on näppärää huumoriakin.

Kokoelmassa vuodenajat vaihtuvat järjestyksessä talvesta syksyyn. Runot maalailevat onnistuneita luontokuvia, jossa hetken voi suorastaan tuntea. Tämä, ilmeisesti senryū, kuvaa suorastaan sanasta sanaan omia ajatuksiani viime aikojen ilmasta:

Ärsytyskynnys
matalalla: pakkanen
läpsii nenille

Muita erityisesti mieleeni jääneitä ajatuksia olivat:

Vuoroon jääloska
vuoroon santa kuluttaa
kenkiini rajat

---

Sattuman kauppaa
on tuo kuun kuvajainen
teemukissani

Suosittelen erityisesti kaikille luonnon tuokiokuvista ja yksinkertaisesta syvällisyydestä kiinnostuneille runouden ja aforismien ystäville.

Lähteet ja lisätietoa:
Lehtonen, Rea. Harmaan satama. Haikuja. Ntamo, Helsinki, 2008
Haiku. Wikipedia.
Senryū. Wikipedia.

Parasta

2010-01-25T15:50:00.002+02:00

mikä on parasta elämässä
kysyin

vastaus muotoutui
salaa
kuin lumihiutaleista
kuvio ikkunaan

parasta on
tuntea kiintymystä
ja olla kiintymyksen kohteena

pysähtyä tutkimaan kukkia

[smell the roses with your cat]

ihailla luonnon töitä

© Elämänkulkija

Mustaa ja valkoista vol. 8, "Parasta elämässä".
Tällä kertaa kokeellista runotta kuluneista(?), mutta tärkeistä aiheista.

Lumen haiku

2010-01-18T11:18:00.009+02:00

leijuva lumi

unen huntu kuin hetki

ikuisuudesta

Tämä unenomainen näky ikuistui kävelyllä viikko sitten ja inspiroi kirjoittamaan haikun kuvan seuraksi. Haikut ovat itselleni aivan uusi kokeilu. Haiku on Japanista peräisin oleva kolmisäkeinen runomuoto, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5.

Haikuissa on mielestäni kiehtovaa niiden pelkistetty harmonia ja mietelauseenomaisuus. Niiden aiheet liittyvät yleensä luontoon.

Mieleeni nousi kuitenkin kysymys: onko suomalainen kolmisäe vain haikumainen runo vai oikea haiku. Voiko japanin kielelle syntynyt runomuoto olla samaa muilla kielillä? Tähän ei ole ehkä oikeaa vastausta, mutta pohtimisen arvoinen asia silti.

Lähteenä:
Haiku-Wikipedia

....
Mustaa ja valkoista -blogin viikon haastesana "sää".

Esiäitien käytösoppaista

2010-01-10T16:45:00.007+02:00

Sain joulun alla luettavakseni kirjan Kanna itsesi kauniisti (2008, toim. Lotta Sonninen), johon on koottu vanhan ajan käytösoppaiden ohjeita naisille, ja onpa mukana muutama neuvo miehillekin. Kirja on kiinnostava katsaus menneiden aikojen käytöskirjallisuuden mitä erikoisimpiin asenteisiin. Välillä ohjeistukset suututtivat sisäistä feministiäni, mutta osa neuvoista oli hauskojakin.

Opin esimerkiksi, että käsilaukkuni on vuonna 1951 eläneiden esiäitien mielestä vääränlainen. ”Mies ei pidä naisesta, joka työntää käsilaukkunsa niin täyteen sekalaista romua, että se on pullea kuin makkara.”

Samalta vuodelta on myös sääntö, että ”perusominaisuuksien – luonteen lämmön tai sen viileyden- on ilmettävä pukeutumisesta erikoisen selvästi.” Sydämellisen naisen tulee siis kirjoittajan mukaan ehdottomasti pukeutua iloisiin väreihin ja turkiksiin, kun taas kylmän ja välinpitämättömän ihmisen on pukeuduttava tummiin, kylmiin väreihin ja suoraviivaisiin pukuihin. Voiko tämän ymmärtää siis niin, että luonteen tulisi olla tunnistettavissa jo kaukaa?

Lista eri vuorokauden aikoina käytettävistä turkiksista taas kylmäsi. Tuon ajan naisten eläimiä kohtaan tuntema sääli oli selvästi nykypäivän käsityksiä vähäisempää. Kirjassa oli turkiksiin listattu mm. leopardi, ozelot [oselotti], jaguaari, hylje, pesukarhu, punakettu, majava ja varsa. Enpä itse voisi kuvitella käyttäväni turkiksia, ellen sitten olisi siperian aroilla jäätymispisteessä, eikä muuta lämmikettä olisi tarjolla.

On kuvaavaa, miten kaikki lähes kaikki neuvot ovat keskittyneet siihen, mitä naisen tulee olla ja miten naisen tulee miellyttää miestä. Oppaiden neuvot eivät sano suoraan, mutta vihjaavat, ettei miehen tarvitse tehdä mitään muuta kuin hyväntahtoisesti myhäillä ”pikkurouvalle”. Tätä sanaa monissa kirjan ohjeissa ja mainoksissa käytetään. Sana kuulostaa nykylukijasta melko alentuvalta.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.108)

Käytösoppaiden neuvoista saa sen kuvan, että asenteet ovat todellakin olleet aika erilaisia kuin nykyään. Vuoden 1930 käytösoppaassa on erityisesti tähdennetty, ettei miehen kanssa saa puhua ”korkealentoisista” asioista, kuten suurista filosofeista, vaan parempi puhua ”hauskasti arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista”. Tällöin kirjan mukaan mies voi pitää naista ”tyhjänpieksijänä”, mutta pitää silti tästä enemmän kuin jo tämä yrittäisi todistella älykkyyttään.

Hieno Mies -oppaan (1926) mukaan taas ”nokkela” nainen painattaa käyntikorttiinsa ”Rouva Jukka Rantanen”, vähemmän "nokkela" ”Rouva Susanna Rantanen" ja vailla kaikkea kasvatusta oleva kirjoittaa ”Susanna Rantanen”. Jos käyntikortissa on myös naisen osoite, niin tapaopas alkaa vihjailla: ”hän ei ole hieno nainen, vaan jokin muu”.

Nainen on paikoitellen nähty selvästi enemmän miehensä jatkeena kuin omana yksilönään. Ja näiden lainausten perusteella voisi jopa päätellä, ettei miehen ole sopinut tajuta, että "pikku vaimolla" on vielä järkeäkin. Näiden asenteiden vallasta on silti kulunut vielä melko vähän aikaa. Onkin siis syytä nostaa hattua naisasiaa ajaneille isoäideillemme.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.51)

Oli kirjassa muutama yhä validi vinkkikin. Nykypäivän yökyöpeleille tiedoksi: "Ihminen, joka ei nuku hyvin ja tarpeeksi, ei voi olla kaunis. Hän ei voi hyvin, eikä hän edes käyttäydy hyvin, ja mikä pahinta: hän vanhenee nopeasti."

Muutama asia kirjassa jäi ihan täydelliseksi mysteeriksi. Mikä ihme mahtaa olla eräässä neuvossa mainittu "silmäkuppi", johon laitetaan vettä katseen kirkastamiseksi ?

Lisää kirjasta:
Määttänen, Laura. "Litistä laukkusi, nainen!" Savon Sanomat .1.4.2008.

Tusina hetkeä vuodelta 2009

2010-01-06T19:40:00.004+02:00

Uuden vuoden alussa on hyvä palauttaa mieleen edellisen anti.
Itselläni yhteen vuoteen mahtuu...

1. Reippailua luistimilla (Kuva: J.S.)

2. Kaakaota kermavaahdolla

3. Opinnäytteen viimeistelyä

4. Ansaittu loma lämpimässä

5. Kysymyksiä:
Kuka olen? Mihin olen menossa?

6. Uusi status

7. Työ- ja vapaapäivien vuorottelua

8. Ystävän kulku avioliiton satamaan

9. Punaposkisia omenoita

10. Uusia haasteita

11. Pimeää

12. Valoa

Jokainen kuva on otettu kyseisenä kuukautena. Vuoden voi siis hyvin tiivistää 12 kuvan tarinaksi. Tämä on itse asiassa hyvä keino summata itselleen, mitä onkaan tullut tehtyä tietyn ajanjakson aikana.

Valokuvatorstain 153.haaste. Kerro tarina valokuvin.

Asioilla on kummasti tapana järjestyä

2010-01-06T14:57:00.003+02:00

Uusi vuosikymmen tuo mukanaan kosolti tuttuja kuvioita uudessa ja jännittävässä paketissa. Tämä vuosi vaikuttaa alkavan hyvin tutkimusta ajatellen. Työhuoneasiakin on järjestynyt ja uusi läppäri hankittu - nyt vain toimeen, kunhan loppiainen on häätänyt joulun tammikuun tieltä.

Tutkimuksen tekeminen koostuu hyvin monesta asiasta, ja kivijalka onkin vasta kaiken alku ja perusta. Asioilla on onneksi yleensä tapana järjestyä. Eikä tietenkään ole pahitteeksi jos on onnea matkassa.

Näen alkavan vuoden työntäyteisenä, mutta uskoakseni myös antoisana. Tutkimuksen etenemiseen tarvitaan lukuisia arkistokäyntejä, kiloittain kirjallisuutta, useita valokuvia - ja ennen kaikkea aikaa. Aika on olennaista ja sitä tulee käyttää hyödyksi. Ei siis liiallista surffailua netissä, ei jatkuvaa blogien selailua ja sähköpostin tarkkailua. Ehkä uuden vuoden lupaukseni onkin viettää vähemmän aikaa Internetin ihmeellisessä maailmassa. Blogin päivitys jatkukoon silti uudella huimalla polullakin.

Hyvää vuotta 2010!

Joulukorttien tunnelmaa

2009-12-21T11:30:00.001+02:00

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse.

Nyt tämä blogi rauhoittuu joulun ajaksi ja jatkuu uuden vuoden antimin tammikuussa.

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse. Sinooperista löytämäni joulunuottikartongin lauluna oli Jouluyö, juhlayö, joten tein kortin kuvituksesta klassisen ja yksinkertaisen juhlavan. Skannasin piirrokseni koneelle ja tulostin sitä sitten tarvittavan määrän. Käsityötä eräänlaisena sarjatuotantona siis.

Olen perinteisten joulukorttien kannattaja. Sähköiset kortit eivät korvaa sitä ilontunnetta, kun postilaatikkoon on ilmestynyt pino kortteja tai kun luukusta kolahtaa yllätystervehdys. Sähköisistä korteista ei myöskään välttämättä jää mitään jäljelle. Tulevat sukupolvet eivät voi ihailla isovanhempien saamia joulukortteja, sillä monet e-korttipalvelut säilyttävät saadun kortin noin kolmisen kuukautta. Lisäksi standardifonteilla kirjoitetuista e-korteista puuttuu oman käsialan persoonallisuus. Itsetehty ja allekirjoitettu kortti kertoo ainakin itselleni, että joku välittää minusta niin, että on valmis uhraamaan aikaansa kortin tekemiseen.

Tietysti e-kortti on parempi kuin ei joulutervehdystä lainkaan. Esimerkiksi Kansalliskirjaston sivuilla on kauniita Pelasta kirja -hankkeeseen liittyviä kortteja, jotka antavat samalla tietoa kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja sen tukemistesta.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

Pelaamaan

2009-12-17T12:00:00.003+02:00

Kävin Salon taidemuseo Veturitallissa katsomassa Pelaa! -näyttelyä, joka esittelee sekä digitaalisten pelien historiaa ja estetiikaa että myös nykypäivän pelejä. Mukana on myös peliaiheista kuvataidetta.

Näyttely on huolellisesti suunniteltu kokonaisuus, jossa viihtyvät varmasti kaikenikäiset. Innostuneimpia kävijöitä voi jopa olla vaikea saada lähtemään pois museosta. Ensimmäisessä salissa tuntuu kuin olisi astunut pelihalliin, sillä esillä on digitaalisia pelejä sekä laitteita aina pelihallien autosimulaattoreista vanhoihin kotimikroihin, pelikonsoleihin ja jopa kännyköihin.

Näyttelyssä voi pelata esimerkiksi 1980-luvun Commodore 64:lla - laitteella, joka nostaa omaankin mieleeni muistoja. Isoveljelläni nimittäin oli juuri kyseistä mallia oleva kotikone kun olin pieni. Kyseinen laite näyttää melko kummalliselta nykyisiin tietokoneisiin verrattuna, mutta se nauttii silti eräänlaista kulttimainetta harrastajien keskuudessa.

Commodore 64

Mieltä lämmittävää oli nähdä myös toinen, edellistä tutumpi laite - Nintendo, 1990-luvun hittituote. Sain Nintendon ollessani varmaankin noin 9-vuotias ja kyllä sillä tuli pelattuakin. Kun lapsuuden pelikonsolikin on jo keräilytuote, niin kokee itsensä jo ikälopuksi. Tekniikka tosin vanhenee vielä nopeammin kuin ihmiset.

Nintendo

Toisessa salissa tunnelma on aivan toinen kuin ensimmäisen salin peliluolassa. Esillä ovat Marita Liulian tarot-kortit, joihin olen tutustunut jo aiemmin Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä Turussa. Kolmannessa ja neljännessä salissa taas on näytteillä eri taiteilijoiden luomia peliaiheisia taideteoksia ja pelipöytiä. Tekijöinä ovat muun muassa Outi Heiskanen, Janne Laine, Petri Hytönen, Erkka Auermaa, Alvar Cawén, Greta Hällfors-Sipilä ja Alice Kaira.

Perimmäisessä museon kulmassa odottaa vielä mysteeri. Käytävän päässä on avonainen pimeä huone, jonka edustalla on kehotus astua sisälle. Kun kävijä astuu peremmälle hänen varjonsa kohdalle heijastuu mustaan lattiaan eräänlainen pelilaudan karttakuvio. Kun hän liikkuu, valoisa kartta seuraa mukana. Vaikuttava efekti. Pelinäyttelyssä interaktiivisuus onkin valttia.

Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo
PELAA! -näyttely, tornin studiossa Tuukka Halonen, 21.11.2009-31.1.2010

Lähteet ja lisätietoja:
Salon taidemuseo

Merijäätä

2009-12-14T22:40:00.003+02:00

Pakkaspäivän kunniaksi päätin osallistua uuden valokuvablogin haasteeseen, jossa etsitään inspiraatiota mustavalkoisten kuvien maailmasta.

Mustaa ja valkoista -blogissa päivän teemana oli talvi, ja tässä onkin varsin kolea kuva merijäästä Turun Ruissalossa tammikuussa 2009. Meri on upea elementti -aina erilainen ja aina kuvauksellinen.

Taiteen pelikenttä

2009-12-14T09:07:00.007+02:00

Näin joulun lähestyessä pieni vinkki niille, jotka kamppailevat sen tosiasian kanssa, mitä ostaa lahjaksi Suomen lukuisille taiteentutkijoille.

Taiteen kenttä on varsinainen pelilauta jo itsessäänkin, ainakin Pierre Bourdieun teorioita soveltaen, mutta näin konkreettista peliä se on kaiketi harvoin ollut. Lautapelit.fi:n julkaisema Modern Art on peli, jossa jokainen toimii galleristina sekä myy ja ostaa kuvataidetta edustaen pohjoismaisia huutokauppahuoneita.

Alkuperäisessä, saksalaisen Reiner Knizian vuonna 1992 kehittämässä pelissä taiteilijat maalauksineen olivat kuvitteellisia, mutta suomalaisessa versiossa on näytillä aitoa kotimaista nykytaidetta. Kotimainen laitos pelistä on julkaistu yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ry:n kanssa ja kuvataideteoksia esittävien pelikorttien kuvittajina ovatkin seuran jäsentaiteilijat Jari Järnström, Hannu A. Leimu, Bruno Maximus, Aimo Taleva sekä Sari Tenni.

Peli on voittanut vuonna 2008 Vuoden peli-palkinnon aikuistenpelien sarjassa. Olisi kiinnostava päästä kokeilemaan kyseistä peliä. Lahjatoivelistalle siis, jollei jouluksi niin ehkä vaikka syntymäpäiväksi.

Lähteet ja lisätietoja:
Lautapelit.fi-Modern Art
Helsingin taiteilijaseura ry
Lautapeliopas

Eräs tulevaisuuskuva 1950-luvulta

2009-12-11T15:50:00.008+02:00

Bookcrossingin kautta tuli tietoisuuteeni taas yksi teos, jota olisin tuskin koskaan muuten avannut.

Frederik Pohlin ja Cyril M. Kornbluthin kirjoittama tieteiskirja Avaruuden kauppamiehet (The Space Merchants, 1953) on satiirinen kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jota hallitsevat suuret mainostoimistot ja ylikansalliset yritykset. Avaruudessa ei kauppaa kuitenkaan kirjassa käydä vaan teos keskittyy maapallolle, jossa suuri mainostoimisto pyrkii asuttamaan Venuksen saadakseen yksinoikeuden uuteen markkina-alueeseen.

Pohlin ja Kornbluthin maailmassa mainossepot vaikuttavat mainoksillaan alitajuntaan, markkinoivat addiktoivia tuotteita sekä iloitsevat väestön jatkuvasta kasvusta ja kuluttajien alenevasta älykkyysosamäärästä. Ihmisille uskotellaan, että vain tietty tuote tekee heistä parempia ihmisiä ja suosittuja yksilöitä. Kuluttajat pukeutuvatkin vain tietyn valmistajan tuotteisiin, koska kokevat sen muuttavan heidät.

Ruokamullan häviäminen maapallolta ei huoleta ketään, sillä onhan allasviljely keksitty. Yhteiskunnassa syödään synteettistä solukoista kasvatettua keinolihaa ja mauttomia keinotuotteita sekä juodaan juomia, jotka aiheuttavat riippuvuutta yhä uusiin ja uusiin valmisteisiin. Aito ruoka ja esimerkiksi kukat maksavat huikeita summia ja vain rikkaimmilla on niihin varaa. Vain konsukoiksi kutsuttu vastarintaliike on huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ja yrittää valistaa kuluttajia kestävän kehityksen hyödyistä.

Kirjan visio on ehkä kirjoittamisajankohtanaan ollut kaukainen mutta nykyään ei niinkään. Tiede-lehdessä on esitetty hypoteesi keinolihan tulemisesta markkinoille noin vuonna 2030, mikäli kehitys kulkee tiettyyn suuntaan. Nykyään myös merkkitietoisuus on kasvanut, ja huippumerkkien tuotteisiin satsataan selvästi enemmän kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Tämä kirja on lukemisen arvoinen, sillä se antaa uudenlaista näkökulmaa asioihin - ja siihen millaiseksi tulevaisuuden ei sopisi antaa muotoutua. Kirja on scifi-kirjaksi hyvin onnistunut, sillä sen luoma tulevaisuuskuva ole juuri vanhentunut vaikka jo yli 50 vuotta on kulunut teoksen ilmestymisestä

Pohl, Frederik - Kornbluth, C. M., Avaruuden kauppamiehet.
WSOY, 2. painos 1992. Alkuteos The Space Merchants, 1953.

Kirjailijasta:
Frederik Pohl
Kirjan jatko-osa:
Kauppamiesten sota (The Merchants' War, 1984)

Tuokiokuva

2009-12-10T21:50:00.001+02:00

Ohikiitävä hetki
jähmettyy
kameran sulkimen edessä
tuokio pysähtyy kuvaksi

jota jälkeemme tulevat
nostalgian sumentamin
silmin kontemploivat

© Elämänkulkija

Torstaiblogien 152.haaste "pysähtynyt".

Kun on paljon menoa ja kiirettä, niin on hyvä, että valokuvien kautta voi palata pohtimaan kuluneita hetkiä.

Matkalaisen sininen hetki

2009-12-07T11:30:00.008+02:00

Sinisessä sumussa
minä kuljen
tietämättä matkani määrää

Valkea usva
ympärilläni
peittää
eilisen enteet

Miksi olen tässä
juuri nyt
tällä vuosisadalla

Sininen ilta
ei vastaa

Menneet sukupolvet
vaikenevat

Hämärtyvä ilta
houkuttelee katulamput
hehkumaan

Torstaiblogien 151.haaste: "Sininen ja valkoinen". Vietin suuren osan viime viikosta erinäisistä syistä junassa. Matkalla on aikaa mietiskellä - kuuraisten maisemien vaihtuessa nopeassa tahdissa.

Blogien mahdolliset hyödyt

2009-11-29T17:40:00.001+02:00

Luin juuri Satakunnan kansan Virta-liitettä numero 47. Sivulla kolme oli juttu blogin kaupallistamisesta. Artikkeli herätti kiinnostavia kysymyksiä ja aloin miettiä, minkälaisia blogeja yleensä kaupallistetaan ja mitä hyötyä bloggauksesta voi saada, siis hyvän mielen lisäksi. Entä miten näitä blogin hyödyntämiskeinoja voi soveltaa kulttuuri- ja historia-aiheisiin blogeihin? Virran jutussa haastattelussa on Tarkkamarkka-blogilla itseään elättävä hämeenlinnalainen Markus Ossi, joka antaa kirjoituksissaan lukijoilleen säästövinkkejä. Ossin mukaan pienten lisätulojen hankkiminen tekstimainoksilla on helppoa. Tällainen onnistuu esimerkiksi Googlen Adsense –tekstimainoksilla, joista voi saada kuukaudessa tuloja noin 5-50 euroa. Rikastumaan mainoksilla ei siis helposti pääse ja kohtalaiset tulot vaativat jo enemmän työtä. Ossilla kaupallistaminen on sujunut hyvin, muttei hänkään tienaa päätoimisella blogillaan silti kuin puolet siitä kuin palkkatöissä ollessaan ansaitsi.

Mainokset siis ovat eräs avain tuloihin. Kun tutustuu AdSense-ohjelmaan, voi huomata että mainosten lisäämisessä on omat vaikeutensa. AdSenseen vaikuttaa liittyvän suuri määrä ohjelmasääntöjä, joiden läpikäyminen jo itsessään voi tuntua bloggaajasta hankalalta. Myös Tradedoubler tarjoaa ansaitsemiskeinoja web-sivuille. Hyviä esimerkkejä kaupallistetuista blogeista ovat lukuisat muotiblogit, joiden imagoon mainokset sopivatkin.

Esittelen tässä muutaman suositun sivuston, joihin törmäsin pohtiessani blogeista saatavaa hyötyä. Eräs erittäin suosittu muotiblogi vaikuttaa olevan MouMou mouruaa, jolla on 758 lukijaa ja reunapalkki täynnä mainoksia. Toisenlainen menestystarina on outoihin ilmiöihin keskittyvä Paranormaaliblogi, joka aloitti pienestä, mutta eteni mainostajien hankkimisesta jopa oman shopin perustamiseen. Blogin pitäjä kirjoittaa aloittaneensa blogin vuonna 2007 huomattuaan, ettei vastaavaa suomenkielistä blogia ollut lainkaan olemassa.

Hyvä ja omaperäinen idea on siis suosion salaisuus. Mainokset ja kulttuuri- tai historia-aiheinen blogi eivät silti aina sovi välttämättä yhteen, sillä humanististen tieteiden perinteeseen kaupallisuus ja mainosvalta eivät yleensä ole kuuluneet. Mainokset saattavat jopa rajoittaa blogikirjoituksia, sillä oletettavasti niiden täytyisi sopia mainostajien imagoon. Toisaalta esimerkiksi museoiden tai kirjakauppojen ilmoitukset voivat istua mainiosti kulttuuriblogiinkin.

Toinen Markus Ossin esilletuoma blogihyöty on käyttökelpoinen myös esimerkiksi tutkijalle. Ossi kertoo, että ”bloggaamalla voi yrittää saada itselleen johtavan asiantuntijan aseman.” Tämä voisi olla hyvä syy juuri tietynlaisen kultturi- , taide- tai historiablogin pitämiseen. Tutkija tai muu akateeminen toimija voi blogin kautta kaupitella asiantuntemustaan ja liittää blogin jopa osaksi sähköistä curriculum vitaeaan. Saattaisin jopa kuvitella, että tutkija voisi saada vaikkapa luentopyyntöjä keskittymällä tiettyyn tutkimustaan tukevaan osa-alueeseen blogissaan. Blogia suunnitellessa kannattaa miettiä tarkkaan, minkälaiselle blogille olisi vielä tilaa ja kysyntää, unohtamatta tietysti omia kiinnostuksenkohteitaan. Agricola-historiafoorumilla voi esimerkiksi tutustua erilaisiin historiablogeihin.

Tärkeintä blogin pitäjälle on tietysti yleisön huomion herättäminen. Blogin tunnettavuutta voi lisätä muun muassa ilmoittamalla sen Blogilista -palveluun, jonne kerätään suomalaisten pitämiä tai suomalaisia asioita käsitteleviä blogeja.

Lähteet ja lisätietoa:
Blogilista
Bloggaaja
Satakunnan Kansa,Virta Nro 47, 20.11.-26.11.2009. Satakunnan Kansan viikkoliite, SK-Print 2009.
---
Kirjoitus on julkaistu aiemmin hieman toisessa muodossa Historian verkkojulkaiseminen -kurssin harjoitusblogissa nimellä Hyötyä ja kaupallisuutta. Kiitos tekstin syntyprosessiin kuuluneista ajatuksista kuuluu kaikille kurssin osanottajille.

Humanistin joululahjavinkki

2009-11-27T16:15:00.002+02:00

Sameat joululahjatoiveeni kristallisoituivat kun näin Suomalaisessa kirjakaupassa Leonardo da Vincin Työpäiväkirjat suomennettuna (suom. Laura Lahdensuu). 439-sivuinen kokoelma on täynnä renessanssivisionääri Leonardo da Vincin (1452-1519) ajatuksia, luonnoksia ja ideoita.

Teosta kuvaillaan BookPlus-nettikaupassa näin:
"Da Vinci jätti jälkeensä Euroopan renessanssiajan tai ehkä jopa kaikkien aikojen merkillisimmän kirjallisen perinnön, joka on sekä laaja - tuhansia arkkeja muistiinpanoja, kirjoitelmia ja piirroksia - että häkellyttävän laaja-alainen.Vasenkätinen da Vinci kirjoitti muistiinpanonsa lähes aina nurinpäin oikealta vasemmalle niin, ettei kirjoitusta voinut lukea kuin peilin avulla tai katsomalla paperiarkkia valoa vasten. Katkelmalliset muistiinpanot kattavat aiheita anatomiasta leikkimielisiin ennustuksiin ja eläinaiheisista allegorioista taiteen teoriaan ja tähtitieteeseen."

Täytyy välihuomautuksena sanoa, että on häiritsevää, miten da Vincia käytetään usein ikään kuin Leonardon sukunimenä. Nimihän tarkoittaa yksinkertaisesti "Vincistä", eikä suinkaan ole varsinainen sukunimi. Muistaakseni jo taidehistorian peruskurssilla vannotettiin puhumaan Leonardosta mieluiten joko käyttäen koko nimeä tai sitten pelkkää etunimeä. Kaiketi nykyään nimen voi käsittää ikään kuin sukunimen omaisesti, mutta omaa korvaani asia häiritsee.

Leonardo da Vinci edusti renessanssin ajan ympäristöstään kiinnostunutta ja monipuoliseen osaamiseen pyrkivää ihmisihannetta. Hän oli ainakin matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomian tuntija, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Leonardo oli erityisesti insinöörinä edellä aikaansa suunnitellessaan muun muassa helikopteria, laskuvarjoa ja panssarivaunua. On kiinnostavaa lukea, mitä hän on kirjoittanut kyseisistä suunnitelmista muistiinpanoihinsa.

Leonardon Työpäiväkirjat vaikuttaa kokoelmalta, jonka parissa joulupyhät kuluvat nopeasti - ainakin jos on kaltaiseni Leonardo-fani. Laitan lahjatoiveisiini ja suosittelen muillekin.

Lähteet ja lisätietoja:
Leonaro da Vincin Työpäiväkirjat-Bookplus.fi
Webmuseum. Leonardo da Vinci
Wikipedia. Leonardo da Vinci

Jotta en unohtaisi

2009-11-27T10:58:00.016+02:00

postmodernin ajan

itsetehty kiire
kenties koneellistetun arkemme
ikuinen vitsaus

ostoshuuman keskellä
kullattujen profiilien edessä
niin moni polvistuu

joskus parempi hiljentyä
ihailla tähtien suuruutta
ihmisen pienuutta

etsiä messinkikuoren takaa
sisäinen hohde

pohdin
syvennyn itseeni

jotta en unohtaisi
mikä on tärkeintä

ajan takaa idylliä
jota ei ole

150. haaste "Jotta en unohtaisi": Valokuvatorstai, Runotorstai. Joulun ostoshuumassa viihdyn itsekin hieman liian hyvin. Juuri kuvassa olevan kaltainen pikkutilpehööri päätyy tähän aikaan vuodesta kovin helposti mukaani. Jos on alakuloinen, niin ostaminen parantaa hetkeksi mielialaa, mutta se ei suinkaan tuo pysyvää onnea. Pohdin runossa siis prioriteettejäni, jotten unohtaisi niitä. Kirjojen ostokin voi tapahtua huumassa, mutta sitä en yleensä ole katunut.

Picasson jäljillä Ateneumissa

2009-11-24T18:34:00.004+02:00

Viikonloppuna tuli käytyä Helsingissä ja viimein nähtyä Ateneumin odotettu Picasso -näyttely. Oli hämmästyttävää huomata, että vaikka näyttely on ollut museossa syyskuusta asti kävijöiden jono ulottui heti museon auetessa kadulle. Onneksemme olimme ostaneet liput etukäteen, joten pääsimme siirtymään sumuisesta aamusta sisätiloihin nuolen osoittamaa kiertotietä - museon takaovesta!

Pablo Picasso (1881-1973) teki pitkän uran taiteilijana ja työskenteli viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Hänen tuotantoonsa sisältyykin lähes 50 000 teosta, mikä kuulostaa todella uskomattomalta määrältä.

Picasso oli todellinen taiteen moniottelija, joka teki niin maalauksia, piirroksia, kuvituksia ja grafiikkaa kuin veistoksia, keramiikkaa ja teatterilavastuksiakin. Hän myös kokeili monenlaisia itseilmaisun tapoja sekä kehitti kokonaisen uuden taidesuunnan, kubismin.

Pariisin Picasso-museosta Ateneumissa lainassa oleva näyttely on ainutlaatuinen, sillä siihen sisältyy teoksia taiteilijan tuotannon kaikista vaiheista. Näyttelyn ripustus on selkeä ja se etenee kronologisesti nuoren taiteilijan sinisten ja vaaleanpunaisten kausien kautta afrikkalaisiin vaikutteisiin ja viimein kubististiseen ilmaisuun, jota seurasivat muun muassa klassistiset ja surrealistiset sävyt sekä sota-ajan maalaukset ja myöhemmin pop-taiteen vivahteet. Jokaisella on varmasti jonkinlainen mielikuva Picassosta, mutta näin laaja näyttely on omiaan avartamaan ennakkokäsityksiä.

Eräs mieleenpainuvimpia teoksia näyttelyssä oli itselleni toisen maailmansodan tunnelmia kuvaava Korean verilöyly (1951), jossa konemaisen kulmikkaat sotilaat tähtäävät aseilla inhimillisiä, mutta hätääntyneitä alastomia naisia ja lapsia. Teos on hengeltään hyvin erilainen kuin Picasson tunnetuimpiin maalauksiin kuuluva kubistis-surrealistinen Guernica (1937), joka kuvaa Espanjan sisällissotaa. Korean verilöyly muistuttaakin asennoiltaan etäisesti Francisco de Goyan maalausta 3. toukokuuta 1808.

Toinen erityisen koskettava maalaus oli mielestäni Picasson itsemurhan tehnyttä ystävää kuvaava teos Casagemasin kuolema (1901), joka on vaikuttava myös väreiltään. Kuolleen ystävän vierellä palaa kynttilä, joka symboloi usein elämän liekkiä ja ehkäpä tässä sielua.

Muita kiinnostavia teoksia olivat muun muassa Picassolle tärkeä aihe Kyyhkynen (4.12.1942) sekä taiteilijan poikaa Pauloa esittävä Paulo harlekiinina (1924). Kubistiset teokset ovat toki ensiarvoisen tärkeä osa Picasson tuotantoa, mutta on antoisaa huomata, miten paljon muutakin taiteilija on tehnyt.

Kierroksen kruunasi muuten interaktiivinen Picasson olohuone, jossa lapset ja lapsenmieliset kävijät voivat testata taiteilijan teosten innoittamia esineitä ja huonekaluja. Tilan on luonut suunnittelijapari Aamu Song ja Johan Olin. Pakkohan sitä oli koettaa.

Kuva: J.S. 2009

Lähteet ja lisätietoja:

Ateneum: Picasso-näyttely
Guernica (Wikipedia)
Olavinen, Anja. Pablo Picasso Ateneumissa. Mestariteoksia Pariisin Picasso-museosta. 18.9.2009-6.1.2010. Näyttelyopas. Ateneumin taidemuseo/ Valtion taidemuseo: Helsinki, 2009.

Horros

2009-11-19T13:26:00.006+02:00

Räiskyviin väreihinsä
luonto lakastuu
Maatuu martaan huurteiseen helmaan
Minäkin odotan talven kylmää syliä
Ehkä horrostaessa
ikäväni syksy muuttuu kaipauksen kevääksi.

Valokuva- ja runotorstain 149. haaste: "Räiskyvä"
"Lieneekö vielä Suomessa jokin kolkka, jossa vallitseva väri ei ole harmaa? Toiveikkaina pyydämme väriä ankeuden keskelle, sillä tämän viikon haastesana on räiskyvä. Antakaapa luovuutenne lentää, harmaissakin kaupungeissa."

Runo ei nyt aivan vastannut tätä toivetta piristyksestä ankeuden keskelle. Ei ole henkilökohtainen tuntemus tällä hetkellä tuo horrostaminen kylläkään. Itse asiassa tämä päivä on osoittautunut ihan mukavaksi vaikka aamulla näytti harmaalta.

Aihepiiristä:
Marras

Kuvituksia ja kopiointikieltoja

2009-11-18T12:40:00.012+02:00

Eilinen päivä kului kirjastossa tutkimassa 1800-1900-lukujen taitteen satukirjoja. On sekin kai jonkinlaista hulluutta, että aloittaa kulttuurihistorian sivuainegradun yhtaikaa väitöskirjan teon kanssa. Kuvitukset aihepiirinä tuovat tosin mukavaa vaihtelua toiseen tutkimusalueeseeni.

Vanhempien teosten kopiointi on kirjastoissa kiellettyä - hyvästä syystä. Kopiokoneen valo on erittäin voimakas ja vastaa karkeasti arvioituna 20 vuotta auringonvalossa.
Kuvantutkijan onneksi nykyään on olemassa digikameroita, jotka tallentavat kohteensa tarkasti, ilman salamavalon materiaalille tuottamia haittoja.

Kopiointikielto koski tutkimissani kirjoissa kuitenkin vain 1800-luvun puolella julkaistua materiaalia. Mielestäni kiellon voisi ulottaa 1900-luvun alkuunkin, hyvin ainakin 1930-luvun teoksiin asti. Kopiokoneen valo kuitenkin on kirkas ja vaikuttaa varmastikin haitallisesti kaikenlaiseen paperiin. Olen havainnut digikuvauksen ilman salamaa toimivaksi vanhojen alkuperäislähteitten käsittelyssä -ainakin jos lukusalin valaistus on riittävä.

Jane Austen -lukupiiri ja Elizabeth Bennet

2009-11-16T11:36:00.028+02:00

Luin juuri loppuun bookcrossingin kautta saamani kirjan Jane Austen -lukupiiri (kirjoittanut Karen Joy Fowler). Kirja itsessään oli melko kevyt ja omalle maulleni juoneltaan hieman mitäänsanomaton. Juoni on opuksen takakannen mukaan yksinkertaisuudessaan tämä:
Viisi eri ikäistä naista ja yksi mies perustavat lukupiirin kokoontuakseen keskustelemaan Jane Austenin romaaneista. Seuraavan puolen vuoden aikana avioliitot joutuvat koetukselle, uusia suhteita alkaa, epäsopivat järjestelyt muuttuvat sopiviksi ja rakkaus löytää kohteensa.

Melkoista hattaraa siis, kevyttä raskaan päivän nollauslukemista.Toki on muistettava, että Jane Austenin romaanit ovat itsekin viihdettä. Hyviin naimisiin pääsy ja ihmissuhteet ovat niissä pääosassa, sillä ne askarruttivat aikakauden naisia jo itse toimeentulonkin vuoksi.

Kun tuntee Jane Austenin (1775-1817) tuotannon, löytää Jane Austen -lukupiiristä tuttuja ja ajatuksia herättäviä kohtia, jotka tosin esitetään ihmissuhteiden ruotimisen ja takautumien sivussa. Kiinnostavin anti itselleni olivat kuitenkin kirjan lopusta löytyvät arvostelut Austenin kirjoista, aina 1800-luvun alusta nykypäivään asti.

En tiennyt, että Austenin kirjat kohosivat maineeseen melko hitaasti. Lehtikirjoitteluista, myös kriittisistä, voi kuitenkin huomata, että Jane Austen on aina herättänyt keskustelua. Sitä voi pitää hyvän kirjailijan merkkinä.

Kiinnostavaa huomata, miten eri tavalla eri aikoina on voitu tulkita Jane Austenin sankarittaria:
Vuonna 1841 Mary Russell Mitford toteaa Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta:
"Jokaiselta tämän teoksen riviltä, Elizabethin jokaisesta sanasta henkii kertakaikkinen Hyvän maun puute, joka yksin saattoi tuottaa niin viisastelevan, niin pinnallisen sankarittaren Darcyn kaltaisen miehen rakastetuksi. Wickham on samaa maata. Oi, he ovat kuin luodut toisilleen! En saata antaa lumoavalle Darcylle anteeksi sitä, että hän heidät erotti. Olisin suonut Darcyn ottavan Janen puolisokseen."

Mielenkiintoista, että Mitford kuvasi Elizabeth Bennetiä pinnalliseksi. Nykyäänhän selvästi moni pitää Ylpeyden ja Ennakkoluulon sankaritarta Austenin hahmoista nokkelimpana ja syvällisimpänä. Elizabethin sanavalmiutta ja terävää älyä ihaillaan -häntä pidetään ehkä lähimpänä itsenäistä nykyajan naista.Teoksen suosion voi nähdä myös siitä, kuinka monta filmatisointia siitä on tehty moniin muihin Austenin kirjoihin verrattuna. Melko varmasti silti juuri Elizabethin nykyihmistä miellyttävät luonteenpiirteet olivat 1800-luvun puolivälin naisessa epäkonventionaalisia ja myös usein ei-toivottuja. Naiseen yhdistettyjä soveliaita arvoja, joihin jo kasvatuksella pyrittiin, olivat 1800-luvulla muun muassa nöyryys, hoivaavuus, palvelualttius ja äidillisyys. Nöyryyttähän Elizabethiltä ainakin puuttuu.

Jyväskylän yliopiston Kirjallisuuden tietoikkuna -sivuilla sanotaan, miten dialogi Jane Austenilla on niin vivahteikasta, että hänen henkilöidensä sielun liikkeet näkyvät keskusteluissa. Elizabethin kohdalla tämä vivahteikkuus näkyy erityisen hyvin. Hänen dialoginsa on eloisaa ja ironista.

Elizabeth Bennet ja Mark Darcy (Keira Knightley ja Matthew McFadyen) Ylpeys ja Ennakkoluulo -elokuvassa vuodelta 2005.
Kuvan lähde

Edellistä varhaisempi näkemys kirjan pääparista. C. E. Brockin piirtämät herra Darcy ja Elizabeth vuonna 1895 ilmestyneessä Ylpeys ja Ennakkoluulo -kirjassa.
Kuvan lähde.

Lähteet ja lisätietoa:
Fowler, Karen Joy. Jane Austen -lukupiiri. Johnny Kniga Publishing: Helsinki, 2008.
Tietoikkuna: Perheromaani ja Jane Austen. Jyväskylän yliopisto.
Austen for Beginners
Ollila, Anne. Jalo velvollisuus. Virkanaisena 1800-luvun lopun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 711. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998.

Käenkaali

2009-11-12T10:27:00.007+02:00

Olenko vain rikkaruoho
elämän tuulissa
Pieni käenkaali metsänhelmi,
joka kuvittelee olevansa valkea joutsen

Olenko vain säestävä sävel
elämän suuressa laulussa
Narri, joka leikkii kuningasta

Olenko kuusi, joka
korkealle kurkottaa
vai kenties sittenkin se kataja,
johon niin moni kapsahtaa

Vai olenko oikeutettu onneen
juuri sellaisena kuin olen

Rikkakasveillakin on tunteet

© Elämänkulkija

(Valokuvatorstain ja runotorstain 148. haaste: sananlaskun pohjalta. Tämän viikon runo on kyhätty kokoon kymmenessä minuutissa valokuvan inspiroimana ja melankolisten ajatusten ajamana.)

Pukinepohdintaa

2009-11-11T12:51:00.019+02:00

Ostin itselleni uuden juhlavan topin/tunikan/mekon.. no, vaatteen (Seppälästä). Kyseessä oli silkka heräteostos, sillä ihastuin vaatekappaleeseen, jonka koin olevan aivan omaa tyyliäni.

Kuten Katharine Hepburn on sanonut:
Käytän vain itseni kaltaisia vaatteita, jotta säästyisin vaivalta miettiä mitä vaatteita käyttää.

Mutta onko intellektuellina itseään esittävän henkilön, joka pyrkii kehittämään blogiaan taiteen, kulttuurin ja tieteen suuntaan, sopivaa esitellä vaatteitaan?

Tästä voidaan olla monta mieltä. Idoliltani Albert Einsteinilta löytyy tähänkin asiaan varsin osuva mielipide:
Jos useimmat meistä häpeävät nukkavieruja vaatteita tai rähjäisiä huonekaluja, hävetkäämme vielä enemmän kuluneita ideoita tai kurjia filosofioita... Olisi aika surullinen tilanne, jos käärepaperi olisi parempi kuin liha sen sisällä.

Tämä on kyllä varsin totta. Kuitenkin Spinozalla on asiasta hieman toisenlainen näkemys.

Huolimaton pukeutuminen ei tee meistä oppineita, sillä teennäinen välinpitämättömyys omasta ulkonäöstämme viittaa ennemmin köyhään henkeen, jossa viisaudella ei ole sijaa ja josta tiede voi löytää vain epäjärjestystä ja sekasortoa.

Voin siis ottaa oppia kummastakin ajatuksesta ja yrittää pitää sekä hengen että "käärepaperin" järjestyksessä.

Aforismit löytyivät täältä.

Nuori Eeva

2009-11-06T23:37:00.008+02:00

Harrastan bookcrossingia, ajanvietettä, jonka parissa voi tulla vastaan kirjaa jos jonkinlaista. Eräs "kirjakrossauksen" viehätyksistä onkin juuri sen arvaamattomuus: Käsiinsä voi saada kirjan, jota ei muuten tulisi ehkä koskaan lukeneeksi.

Tämän Nuoren Eevan kirjan n:o 6 löysin kirpputorilta ja otin sen tietysti mielenkiinnolla mukaan harrastettani varten. Sirkka Valvanteen toimittama koulukalenteri on vuodelta 1967. Jokaisen kuukauden alussa on jokin lyhyt tarina kalenterin nimihenkilö Eevan elämästä.

Kalenteri on mielenkiintoinen fragmentti ajastaan. Siihen sisältyy erilaisia vinkkejä 60-luvulla kasvaneen nuoren tytön elämään "hakkailusta"(flirtistä) aina virkkausohjeisiin asti.

Kovin vain tuntuu kalenteri asettavan tyttöyden olemuksen tiettyjen rajojen sisälle. Kannessakin Eeva poseeraa neuletyö käsissään vaaleanpunaiseen seinään sointuvassa topissa ja samansävyisellä huulipunalla ehostettuna.

Kahden kuun valo

2009-11-05T10:28:00.006+02:00

Kissani silmät
ovat kuin
kaksi täyttä kuuta
arvoituksellisella kiertoradallaan

Mustalla yötaivaalla
ne tuikkivat
kullan ja jaspiksen loistossa

Niissä leimuaa
ikiaikainen elämän tuli

Kissani silmät
ihmettelevät, pohtivat
näkevät maailman
oman kuunsa valossa

© Elämänkulkija

Valokuvatorstain ja runotorstain 147. haaste: Kuu

Marita Liulia WAMissa

2009-11-04T14:20:00.014+02:00

W. A:n veistoksia

Kävin jokin aika sitten Wäinö Aaltosen museossa Turussa katsomassa taiteilija Marita Liulian näyttelyt Choosing My Religion ja Tarot.

Etenkin maailman pääuskontoja tuoreella tavalla tarkasteleva
Choosing My Religion oli puhutteleva kokonaisuus, jossa äänet, värit, pinnat ja materiaalit täydensivät toisiaan. Kaikille aisteille oli tarjolla jotain.
Näyttely jakautuu uskontojen elämyksellistä puolta korostavaan taiteelliseen puoleen sekä tiedolliseen osioon ja antaa kävijälle runsaasti pohdittavaa.

Tarot-näyttelyssä taiteilija taas uudistaa ikivanhan Tarot-korttipakan kuvituksen ja modernisoi tulkinnat nykyihmiselle paremmin avautuviksi. Näyttelyssä saa lisäksi itse laskea syntymäpäivänsä perusteella henkilökohtaisen tarot-korttinsa.

Omaksi kortikseni paljastui laskukaavan mukaan Voima, jonka sanotaan symboloivan henkisiä voimavaroja ja mielen tyyneyttä. Aika hienoa.

Sorruin korttipakan ostoon.

Kokonaisuus on visuaalisesti ja myös ajatuksiltaan upea, joten suosittelen.
Näyttelyt ovat WAMissa 2.10.2009-10.1.2010.

Lähteet ja lisää tietoa:
Wäinö Aaltosen museo
Marita Liulia

Vuorenhelmassa

2009-11-01T19:49:00.005+02:00

Vuorenhelmassa
Metsänpeitossa
-siellä minä olen.
Salainen sammalovi
johtaa maailmaan
jossa syksy on kevät
ja päivänsäde menninkäinen.

Valokuvatorstain ja runotorstain 146. haaste: Vuorenpeikkojen luolassa.

Kiirettä

2009-11-01T19:20:00.006+02:00

Kiirettä kiirettä kiirettä.
Syksyn peruselementit ovat pimeä, kylmä ja kiire.
Kiireinen elämänrytmi on helposti vain täynnä lähtöjä ja paluita, ei läsnäoloa.

Destination nowhere?

Kilpikonna

2009-10-23T00:08:00.001+03:00

Näin kävi, sorruin uuden koristevalaisimen hankintaan. Kyseinen ostos tuo mieleeni ihailemani Jugend-tyylin, vaikka asiasta voi tietysti olla monta mieltä.

Kilpikonna tuo lämmintä hehkua synkempiinkin syyspäiviin ja piristää olemuksellaan mieltä.

Jos joku on kiinnostunut, niin valaisin on hankittu täältä.

Tie ulos

2009-10-22T18:33:00.001+03:00

Tämä syksyni on ollut hyvin junailuntäyteinen. Asematunnelissa tie ulos näyttää todella kirkkaalta ja lupaavalta - pois maan alta pimeästä, valoa kohti.
-------------------------------------------

Raskas on polkuni
ylös
ulos
eteenpäin

Valoa päin
Kohti korkeuksia

Ohueen ilmaan
henkeä haukkomaan
Katsomaan kauas
äärettömään
Uusiin
näköaloihin

Pohjalta
se
ponnistaa
pienempikin

© Elämänkulkija

Picasso-näyttely

2009-10-21T11:03:00.003+03:00

Mahtavaa! Nyt on marraskuun lopulle liput Ateneumiin katsomaan Picasson teoksia.
Kyseisen herran töitä on kyllä tullut nähtyä kirjoissa kerran jos toisenkin, mutta luonnossa ei vielä ainuttakaan kertaa. Ainutlaatuinen tilaisuus.

Näyttely avoinna 18.9.2009-6.1.2010
Tietoa: Ateneum

Uusi kirja bongattu - Suomen lasten taidehistoria

2009-10-20T20:48:00.001+03:00

Kun kävelin kaupungilla, osui silmiini erään kirjakaupan ikkunassa uusi kirja Suomen lasten taidehistoria. Hyvä lisä lasten tietokirjamaailmaan, sillä ainakaan itse en ole ennen vastaavanlaista taiteesta kertovaa lastenopusta nähnytkään.

Syksyn sävel

2009-10-19T17:17:00.000+03:00

Uusi blogi, taas kerran. Yleensä minun blogini eivät kestä kauan, vaan kiireessä ne lopulta unohtuvat ja jäävät pölyttymään virtuaalisten hämähäkinseittien alle.

Syksy saa minussa aikaan tarpeen ryhdistäytyä, etsiä uusia harrasteita, tarttua uusiin haasteisiin ja pyyhkäistä vanha syrjään. Tämä syksy onkin itselleni muutosten aikaa, sillä aloitin jatko-opinnot yliopistossa. Uudet tuulet, uudet haasteet, uusi blogi.

Tämä on blogi, jonka profiili on ainakin toistaiseksi määrittymätön ja kattaa kaiken kirjoista ja kulttuurista arkeen ja päiväkirjanomaiseen monologiin.

Tervetuloa vieras.