sunnuntai 9. lokakuuta 2011

makea himo

Kuva: Elämänkulkija, 2011

HAJATELMA HIMOSTA

määritelmä: kiihkeä halu saada jotakin
yhä enemmän, aina itselle
ylettömyys

mikä on himon positiivinen muoto?
kiihkeä halu saada aikaan jotain?
himo nähdä asiat vaaleanpunaisen hattarapilven läpi
inspiraatio?

himo mio



Vastaus valokuvatorstain 219. haasteeseen: Seitsemän kuolemansyntiä: Himo. sekä sunnuntaipäivän hajatelma aiheeseen liittyen.

perjantai 26. elokuuta 2011

Hui! Hieno hylje!

Kuvassa: Taiteilija Renja Leinon hylje A Fish Lovers Home.



Elokuun alussa Turun kaupunkikuvaan saapui 40 taiteilijoiden tuunaamaa lasikuituhyljettä, jotka muistuttavat Itämeren suojelusta. Hylkeet on suunnitellut Stefan Linfors ja ne on tarkoitus huutokaupata hankkeen päätteeksi. Ilahduin positiivisesti kun kuulin, että peräti 50% teosten myyntituotosta menee Itämeren suojelutyöhön. Hylkeet ovat vaikuttavan näköisiä, ja eräänä hämäränä iltana säikähdinkin ajatuksissani yhtä vakaana seisovaa hahmoa ennen kuin tunnistin kyseisen herrasmiehen hylkeeksi!

Jokaisella on varmasti oma suosikkinsa hyljekuoseista. Itse pidän erityisesti Anu Halmesmaan hylkeen graafisesta kuvioinnista, mutta myös muut hylkeet ovat onnistuneita. Kirsi-Maria Ahon pirteän hylkeen mahakuvioissa karkeloidaan niityllä Susanna Peijarin norppa on saanut lämpimän neulekuosin. Hylje näyttäisi mahtavalta kämpässäni.



Mikä on SINUN suosikkisi?

Kesähorroksesta kulttuurin pariin: Kirjabongarin unelmapäivä ja mattolenkki

Kesän aikana on tullut bongattua kulttuuria jos jonkinlaista, ja nyt syksyn korvilla tullut aika havahtua blogihorroksesta pohtimaan mitä viime aikoina on oikeastaan tullut nähtyä.

Mattolenkillä Kakolan kulmilla


Elokuun alussa tuli kulttuurikuntoiltua, kun bongasin Erään Turku 2011 -ohjelmahankkeen osan, Paraatimaton joutomaalle. Iloisen värinen 420,81 metrin mittainen räsymatto houkutteli kulkijoita rohkaisemaan mielensä ja tutustumaan jo lakkautetun Kakolan vankilan tienoihin. Kiemurteleva matto sai seikkailijan esille täysikasvuisessakin. Oli pakko selvittää mihin matto johtaa!




Kirja-addiktin paratiisi


Eräänä elokuisena aamuna Turun liepeillä liikennevaloissa viereeni ajoi iso kirjastoauto. Kääntyessäni katsomaan tarkemmin luulin uneksivani. Kyseessä oli näet PORVOON kirjastoauto. Myöhemmin jokirannassa huomasin vielä eksoottisempiakin vieraita, kirjastoautoja aina Virosta ja Saksasta asti! Rantakadulla oli näyttävä kavalkadi iloisenvärisiä kirjoja pursuavia busseja ja kuorma-autoja. Kyseessä oli, kuten myöhemmin selvitin, kansainvälinen kirjastoautofestivaali. Oli kiehtovaa tutustua kirjabiileihin, joiden koristelussa eri maiden kunnat olivat pistäneet parastaan.


Eräs kissabussi vei erityisen tehokkaasti sydämeni...


...mutta ei Turun ajattelijakaan sen huonommaksi jäänyt...


...tästä sympaattisesta velhosta puhumattakaan.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Hohtavan valkeaa

Eilen, eli tiistaina 21.6.2011 Turun Puutorilla tapahtui. Suunnaton iglu oli imestynyt hohtamaan valkoisena kesäisen vihreiden puiden edustalle. Kyseessä on taiteilija Pekka Paikkarin ympäristötaideteos, joka maisemoi parkkihallin valtavan betonisen ilmastointirakennuksen.


Keraaminen teos nostaa selvästi paikan viehättävyyskerrointa. Kenties melko autiona pidetystä Puutorista tulee uusi kohtaamispaikka. Turun palo tunnetusti alkoi aikoinaan Puutorin laidalta, joten jäisen oloinen iglu toimii myös kontrastina sille. Iglu on osa Savi kaupungissa -hanketta, johon kuuluu myös kahden muun taiteilijan Karin Widnäsin ja Kim Simonssonin teokset. Niitä en ole vielä nähnyt, mutta kuulopuheiden perusteella alueet ovat piristyneet paljon.


Kuvassa Pekka Paikkarin Iglu (2011). Julkistustilaisuudessa esiintyi myös lumivalkea puujalkamies, joka viihdytti ihmisiä elävän patsaan roolissa.


Lisätietoja Savi kaupungissa -hankkeesta:
WAM: Savi Kaupungissa toi kaupunkiin Iglun, Temppelin ja Kimonon.
Turku 2011: Savi kaupungissa

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Merellistä kaupunkitaidetta

Turun keskustassa ovat Aurajoen liepeet täynnä taidetta kesän kunniaksi. Itse bongasin muun muassa kansainväliseen Flux Aura -ympäristötaidetapahtumaan liittyviä teoksia.


Mitä ihmettä? Puiset laivat keikkuvatkin pään yläpuolella lehvästössä.
(Sirpa ja Satu Särkijärvi: Motiivilaivat)



Haahkaparvi on yllättäin laskeutunut Aurajokeen ja näyttää ilmeisesti kotiutuneen
paikalle koko kesäksi.


Teokset piristävät ympäristöä ja henkilökohtaisesti pidän siitä miten ne leikittelevät kaupunkimaisemalla. Olisi mukava käydä katsomassa muutkin Flux Aura -teokset.
Etenkin Perhosten kylät vaikuttavat sympaattisilta.



maanantai 6. kesäkuuta 2011

Lasten taidetta kuurupiilosilla



Turun linnan ohi kulkiessani huomasin kiviaidalla pieniä hahmoja keskusteluun uppoutuneena. Kullanväriset olennot hehkuivat auringossa niin salaperäisinä, että piti oikein selvittää mistä oli kyse.

Hetken tietoja ongittuani, sain selville, että kyseiset hahmot ovat osa Turku 2011 -ohjelman Kulttuurikuntoilun keskuspuisto -hankkeeseen kuuluvaa Piiloleikki -nimistä teoskokonaisuutta.

Kokonaisuuteen kuuluu Turku 2011 -sivuston mukaan 7–10 -vuotiaiden lasten yhdessä taiteilija Oona Tikkaojan kanssa tekemiä pieniä omakuvapatsaita, joita on piiloteltu eri puolille kaupunkia Martinsillan ja Turun linnan puiston väliselle alueelle. Piilopaikat ovat lasten itsensä valitsemia. Mukava idea, joka paitsi piristää kaupunkikuvaa niin myös herättää sisäisen etsivän aikuisessakin. Täytyy alkaa katsoa tarkemmin ympärilleen. Etsintävinkkejäkin kuulemma löytyy netistä ja kartalta. Liikuntaa, estetiikkaa ja löytämisen riemua -mitä muuta voi kauniin kesäpäivän kävelyretkeltä vielä vaatia. Vielä kun saisi jostain jäätelön...



Lähteet ja lisätietoja:
Turun sanomat 3.1. 2011. Jukka Saarinen: Rakkautta ja piiloleikkiä Turussa.
Turku 2011-lehti: Piiloleikki liikuttaa Aurajoen länsirannalla.
Wäinö Aaltosen museo: Piiloleikki -taiteen katsojasta etsijäksi.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Suvivirsi

Kuva: Elämänkulkija, 2011


Suvi -sama virsi soi taas
kesäkuun ensimmäisenä
viikonloppuna

maanantaina
pitkän talven
jälkeinen kiitollisuus
roskaisissa tien poskissa

Toisaalla kurottavat
sireenin kukat
suomalaisen mielenmaiseman
ytimeen

(c) Elämänkulkija


En ole täysin varma, mitä haluan ajatelmallani sanoa, mutta yllä oleva ajatus tuli mieleeni torstai-blogien tämänkertaisesta musiikkihaasteesta ja uljaista sireenin kukista. Hektisen kevään jälkeen on taas voimia katsoa ympärilleen ja osallistua runoiluunkin.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Erilainen taidevinkki Turussa käyskenteleville

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Näin kesäkuun ja lomakauden alun kunniaksi annan taiteen ystäville kesäillan kävelyjen erilaisen menovinkin. Turun työväen opiston ikkunoissa on esillä koko kesän ajan metalligrafiikan kurssin oppilastöiden näyttely.

Kurssilaiset eivät ole ammattitaiteilijoita, mutta teokset ovat silti raikkaita ja tekniikat monipuolisia. Oman katseeni vangitsi erityisesti keltainen ruusu, joka toi mieleen vanhan ajan idylliset pihat ja juhannuksen kukkaistuoksut. Miinuksena sanottakoon, että ainakin puolenpäivän maissa opiston ikkunat heijastavat aika paljon, ja omiin kuviini tulikin lähinnä vastapäisen kerrostalon siluetti -aika taiteellinen silti sekin.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Salaperäinen Sub Rosa

Kuva: Elämänkulkija, 2011



Kun astuu sisälle Turun pääkirjastoon vanhan puolen korkean aulan kautta, voi huomata seinällä jatkuvassa liikkeessä olevia kirjaimia muodostamassa satunnaisia sanoja ja salaperäisiä kuvioita. Kyseessä on Turun kaupungin huhtikuussa julkistama julkinen mediataideteos, alun Tampereella asuvan skotlantilaistaiteilija Charles Sandisonin Sub Rosa.

Sandisonin teoksen nimi on sanut inspiraationsa italialaisen Umberto Econ romaanista Ruusun nimi, tarkemmin sanottuna sen viimeisestä lauseesta Stat rosa pristina nomine nomiina nuda fenemus (Menneisyyden ruususta meillä on vain sen nimi). Lempisemiootikkoni mukaan kirjoitettu kieli avaa sen lukijalle menneisyyden maailmaa, josta ei kuitenkaan ole jäljellä kuin sanat. Ruusun nimi on ehkä paikoitellen liian pitkän kaavan mukaan kirjoitettu, mutta viisaita ajatuksia siitä löytyy.


Antiikin Roomassa sanonta sub rosa on viitannut luottamukselliseen ja vaikenemiseen. Sandisonin hiljaisena yhä uudelleen muodostuvan teoksen satunnaisesti poimitut tekstifragmentit kuitenkin ovat peräisin suomalaisten naiskirjailijoiden tuotannosta - naisten, jotka eivät vaienneet vaan kirjoittivat ajatuksiaan julki. Sub Rosan sanat tuovat hiljaisina esille tarinoiden alkujuuria ja kirjailijoiden ajatuksia. Sanat pysyvät, vaikka ihmiset katoavat.

Seison Sub Rosan alapuolella. Kirjainten pursutessa kattolistan alta vaikuttaa siltä kuin aikojen saatossa kirjaston rakenteisiin imeytyneet kertomukset, ihmiskohtalot ja tiedonjyvät tihkuisivat nyt yli, aakkosina ja sattumanvaraisina tekstinpätkinä. Kenties ne voivat lohduttaa tai inspiroida satunnaista ohikulkijaa juuri oikealla hetkellä.

Lisätietoja ja lähteitä:

Sub Rosa -Wäinö Aaltosen museo
Sub rosa - Wikipedia




maanantai 24. tammikuuta 2011

Outside the box

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kauneimmat laulut,
taideteokset syntyvät
surumielisyydestä
Miksi siis iloita

Historia
syntyy murroksesta
Miksi siis toivoa vakautta

Rakkaus
yltyy kaipauksesta
Miksi siis asettua

Maailma
pyörii
Miksi siis pysähtyä

Matkan
sanotaan olevan
tärkeämpi
kuin päämäärä

Onnen tavoittelu
antoisampaa
kuin sen
saavuttaminen

Kuitenkaan
ilman pieniä
kauniita hetkiä
ei millään
edeltävistä käsitteistä
olisi merkitystä.


----

Pientä erilaisilla ajatuksilla leikittelyä maanantaipäivälle.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Elokuvissa noin 5999 kulttuurikaverin kanssa

Kullttuuripääkaupunkivuoden avajaisia odotellessa olin eilen Turku 2011-säätiön järjestämässä Vares - Pahan suudelma -elokuvan maailmanensi-illassa. Ensi-ilta järjestettiin Turkuhallissa, eli nykyisellä HK Areenalla. Ilmassa oli vanhan ajan ensi-iltatunnelmaa kun pihalle pystytettyjen valonheittimien keilat halkoivat pimeää talvi-iltaa näkyen kauas itse tapahtumapaikalta.

Tapahtumaan jaettiin yhteensä 6000 lippua ja kyllä katsomo olikin täynnä. Ennen elokuvan alkua elokuvan pääkaarti sekä itse kirjailija astuivat haastateltaviksi screenin alapuolella olevalle lavalle. Harvinainen elämys tosiaan, sillä ensi-illoissa ei tämän kulkijan ole tullut käytyä.

On pakko myöntää, etten ollut nähnyt aiemmin yhtään ainutta Vares-elokuvaa, saati sitten lukenut hahmon luoneen Reijo Mäen kirjoja. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt elokuvan laadusta. Lisäksi Turkuun sijoittuvasta filmistä oli hauska bongailla tuttuja paikkoja. Etenkin tuomiokirkko oli upea näky CSI:mäisestä nopeatempoisesta lintuperspektiivistä käsin. Muutenkin elokuvissa kaikki näyttää jotenkin hohdokkaalta tai ainakin arjesta poikkeavalta. Varjot ovat syvempiä, värit täyteläisempiä. Se on kai sitä glamouria.


Juoneltaan elokuva oli mielestäni kansainvälistä peruskrimiä. Lauantai-iltojen saksalaisdekkarin ystävänä pidin murhamysteerin kehittymisestä Kahden keikan (Ein Fall für Zwei) malliin. Mutta kumpi voittaisi keskinäisessä mittelössä -Vares vai Matula?



Lisätietoja:

Vares Turku 2011-sivuilla

Vares Finnkinon sivuilla