keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kuoleman kuvia monelta kantilta katsottuna

Kuva ei liity näyttelyyn.

Kävin viime viikolla Wäinö Aaltosen museon uuden näyttelyn Kuolema ja sen monet kasvot avajaisissa. Näyttelyssä on lähes 90 teosta, jotka esittelevät kuvataiteen tulkintoja kuolemasta eri puolineen aina 1800-luvun lopulta nykyaikaan. Näyttely on osa Turku 2011 - kulttuuripääkaupunkivuoden Pimeyden 876 sävyä -hanketta ja se jatkuu ensi vuoden maaliskuulle asti. Vastapainoksi kuoleman kuville museon yhteydessä olevan Valokuvakeskus Perin tiloissa on esillä taiteilija Minna Havukaisen näyttely Uusi Elämä – Kuvia syntymästä.

Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyssä aihepiiri on jaettu seitsemään eri kokonaisuuteen, joita ovat ihmiselon päättyminen ja siihen liittyvä suru, personifioitu kuolema, kuoleman symbolit, eläimen kuolema, väkivaltainen kuolema sekä uskomukset kuoleman jälkeisestä todellisuudesta.

Monessa teoksessa ilmapiiri vaikuttaa melko melankoliselta. Kuolema näyttäytyy kuitenkin paitsi arvokkaana niin paikoin myös ironisena ja jopa hilpeänä hahmona. Itselleni läheisimmäksi kuolemahahmoksi on aikojen kuluessa muodostunut Hugo Simbergin lempeä luurankohahmoinen kuolema, joka silittelee kissaa hakiessaan perunankuorijaeukon matkaansa (Kuolema ja perunankuorija, 1897) ja hoivaa hauraita sielukukkia puutarhassaan (Kuoleman puutarha, 1897). Annika Dahlgrenin Hellä Puutarhuri (2006) on myös onnistunut nykypäivän tulkinta samasta aihepiiristä. Dahlgrenin teoksen värit ovat kirkkaat ja täyteläiset. Kuolema on esitetty kuokan kanssa eksoottisen flamingokukan edessä. Kaikki kuoleman hahmot eivät kuitenkaan ole yhtä sympaattisia. Oscar Parviainen näkee teoksessaan Häädetyt (1916) säälimättömän kuoleman kulkevan kodittoman perheen vetämän reen jalaksilla tehden taakan entistä raskaammaksi.

Näyttelyssä on kuitenkin paljon muutakin kuin personifioidun kuoleman kuvauksia. Näkemykset vainajista vaihtelevat eri teoksissa lukemattomin vivahtein ja mukana on myös eläinvainajien kuvauksia. Anne Koskinen esimerkiksi esittää teoksessaan Deus Protector Noster (9.9.2001) (2001) pronssiin valettuna mahdollisesti auton yliajamaksi joutuneen ketun sydäntäsärkevän relaistisen hahmon.

Näin halloweenin ja pyhäinpäivän tienoilla Kuolema ja sen monet kasvot -näyttely on erittäin sopiva vierailukohde. Marraskuun alussa (2.-3.11.) museossa jopa vietetään meksikolaista kuolleiden päivää. Tällöin museon aulaan rakennetaan meksikolaisten perinteiden mukainen muistojen alttari, johon myös kävijät voivat tuoda omia muistoesineitään tai -kuviaan. Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérez-Canet avaa Kuolleiden päivän juhlan keskiviikkona 3.11. klo 18.00. Tilaisuus vaikuttaa kiehtovalta, joten suosittelen poikkeamaan museossa.

Lisätietoja:

Kuolema ja sen monet kasvot 22.10.2010-20.3.2011. Wäinö Aaltosen museo.


torstai 7. lokakuuta 2010

Humalluttavaa

Kuva: Elämänkulkija, 2010

Ruusuntuoksusta
humaltuen käy toukka
elämän baariin.

© Elämänkulkija

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tunnustus

Kuva: © Elämänkulkija

Myönnän. Olen pöytälaatikko- tai pikemminkin Word-tiedostotarinoitsija. Minulla on "personal" -kansiossa erinäisiä runoja, ajatelmia, kertomuksia ja sarjakuvaideoita. Lukemattomat luonnoslehtiöni taas ovat täynnä huteria hahmoluonnoksia ja kuvitusajatuksia. Kuitenkin rohkeus ja ajankäyttö pettävät yleensä kun alkumetreille on päästy. Jotain omaa visuaalista pitäisi kuitenkin luoda. Se on pään sisäinen pakkomielle, joka voimistuu aina kirjamessuilla käydessä. Hyvät aikomukset pitäisi siis todentaa piirtämällä useat kuvitusprosessit valmiiksi ja sitten todennäköisesti taas piilottaa ne pöytälaatikkoon.

Onneksi nykyään on myös olemassa blogi, tuo virtuaalinen pöytälaatikko, jossa julkaisukynnys mataloituu. Jos on maailmassa paljon kirjailijoita ja sarjakuvapiirtäjiä, niin blogeja vasta löytyykin. Blogi tuo omien ajatusten julkaisemisen tasavertaisesti ainakin kaikkien tietokoneen ja laajakaistan omistajien ulottuville ja voi lahjakkailla jopa johtaa menestykseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Anni Nykäsen sarjakuva Mummo, joka nousi tietoisuuteen (ainakin omaani) sarjakuvablogista ja ponnisti kovakantiseksi albumiksi. Kohtasinkin mahtavan mummon viikonlopppuna Turun kirjamessuilla, mistä tuo vanha leidi puolestaan löysi tiensä kotiini teetä hörppimään. (Mahtaako mummo olla pettynyt kun en juo lainkaan kahvia.)

Syvin kunnioitukseni kaikille, jotka uskaltavat ja onnistuvat!