torstai 25. maaliskuuta 2010

Muistokuvajainen


muistot..
auttaako kuvajainen
muistamaan

Ei muisto kuvaa
siinä totuus
muuttaa muotoaan
samoin kuin joen väräjävä pinta
tuulen sekoittaessa
sen mietteet
yhdellä sormella
puolihuolimattomasti


© Elämänkulkija



[Torstaiblogit: 160.haaste.]
Muistan päivän, jolloin otin tuon kuvan. Kiertelin kauniina kevätpäivänä ympäriinsä ottamassa kuvia. En asu enää samassa kohdassa. Aikaa ei voi pysäyttää, mutta muistotkin kaikuvat loputtomina, kuten haasteen inspirointirunossakin sanotaan.

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Caj Westerbergin runo kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)

8 kommenttia:

  1. Totuus muuntuu muistoissa. Voisit aivan hyvin aloittaa juuri siitä ilman sitä alkua. Tuulen pintaa sekoittava vaikutus on hyvä vertauskuva.

    VastaaPoista
  2. Muistot muovautuvat mieleisiksi,
    kuvat silmää hiveliviksi.

    Niin kai se on.

    VastaaPoista
  3. Kuvan ja sanan liitto toimii. Runon loppuosa on niin painavaa puhetta, että pärjäisi ilman alkurivejä! (Vrt Pasanen)

    VastaaPoista