lauantai 27. helmikuuta 2010

Kiireisen viikon hajatelma

Hajatelma:

Lumilyhdyssä
monesta tulee yksi
rykelmä hiutaleita
muuttuu palloksi
pallot lyhdyksi

Niin se
yhteishenki
toimii



© Elämänkulkija


Torstaiblogien 156.haaste:"rykelmä"

maanantai 15. helmikuuta 2010

Ovelaa


silmät kii -tomun
laskeutuminen jääköön
se huomiotta!

© Elämänkulkija


Kevätaurinko nostaa pienimmänkin tomuhiukkasen näkyville.

Mustaa ja Valkoista vol. 11: Auringonpaiste

perjantai 12. helmikuuta 2010

Ystävä

Pieni ystäväni
kuusitoista vuoden kiertoa
olet ollut läsnä
salaisuuksieni jakaja
luotettu läheinen

Onhan meillä ollut
paljon
yhteisiä hetkiä
hyviä
vaikka joskus
vähän pippurisiakin

Olet elämänmatkan mitassa
kirinyt ohitseni
vaikka vuosissa mitattuna
minua nuorempi oletkin

Harmaannut
mutta
olet silti

pieni ystäväni.


Hyvää ystävänpäivää.

Torstain 154.haaste: Kuva ja runo ystävälle. Kissaystäväni täyttää 16 vuotta ja olen huomannut jo vanhenemisen merkkejä. Toivon silti, että saamme tuntea toisemme vielä usean vuoden ajan.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Kuin rantapallo talvella

Mäen päällä seisoo suuri värikäs pallo, jonka päällä on ohut kerros lunta. Onko joku unohtanut rantalelunsa uimahallin pihaan?

Sunnuntaihin sopii hyvin tutustuminen julkisen taiteeseen. Kävin ystäväni kanssa ohikulkumatkalla tutustumassa Salon uimahallin edessä olevaan taiteilija Pekka Jylhän (s.1955) Ilo -veistokseen, joka on osa kaupungin prosenttiperiaatteella tekemiä taidehankintoja julkisten tilojen viihtyvyyden lisäämiseksi. Prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että yksi prosentti kohteen rakennuskustannuksista varataan taidehankintoihin.

Ilo on maalatusta teräksestä tehty rantapallo, jonka halkaisijaksi tulee vaatimattomat 5 metriä. Pallo näyttää kevyeltä, jopa niin paljon, että sen voisi kuvitella lähtevän vierimään mäkeä alas ja viereisen Salohallin lasi-ikkunasta sisään. Teos varmasti herättääkin mäntymetsikön keskellä olevalla aukiolla seistessään yllätyksen ja ilon tunteita varautumattomassa ohikulkijassa. Vierimään pallo ei kylläkään lähde, sillä teos on tukevasti kiinni jalustassaan.

Kuva: E. L. 2010

Salossa on useita ulkoveistoksia, reliefejä ja muistomerkkejä. Kaupungin vanhin julkinen muistomerkki on torilla sijaitseva Salon palon muistolaatta vuodelta 1937. Salon puistojen ja julkisten rakennusten ulkoveistosten määrä on kasvanut voimakkaasti aina 1970-luvulta lähtien, jolloin taiteen prosenttiperiaate vakiintui kaupungissa pysyväksi käytännöksi.

Ilo –teos elävöittää ympäristöään ja luo pyöreällä muodollaan kiinnostavan kontrastin uimahallin suorakaiteen ja kuution estetiikalle. Kuten Mikko Kalhama kirjoittaa julkisesta taiteesta Spaces 4/2005 -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan: "Onnistuessaan hankkeet voivat --- rikastuttaa rakennettua kaupunkikulttuuria luomalla ajatuksia herättäviä ja visuaalisesti kiinnostavia kiinnekohtia ympärillemme."


Lähteet ja lisätietoja:


Kalhama, Mikko.” Julkinen taide ja arkkitehtuuri lyövät kättä”. Spaces 4/2005.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Hyvää Fredrikan ja Johan Ludvigin päivää!

Kuva: Fredrika ja Johan Ludvig Runeberg. Wikipedia.


Tänään on kansallisrunoilijamme, Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) päivä. Vähemmän tunnetuksi on kuitenkin tullut hänen vaimonsa Fredrika Runeberg (os. Tengström, 1807-1879), joka muistetaan usein lähinnä juhlapäivänä nautittavan makoisan tortun ohjeesta. Vain harva kirjallisuushistoriaan perehtymätön kuitenkaan on juurikaan tutustunut hänen omaan tuotantoonsa.

Fredrika Tengström meni naimisiin J.L. Runebergin kanssa olleessaan 24-vuotias. Runebergin perheessä oli valloilla sama työnjako kuin niin monessa muussakin taloudessa tuona aikana, eli mies hankki toimeentulon, vaimo taas hoiti kaiken muun. Fredrika Runebergillä oli huolehdittavana omien pienten lasten lisäksi myös taloudessa asuvat täysihoitolaiset sekä runoilijan kaksi sisarta.


Arkeen toi kuitenkin vaihtelua myös naisille sallittu kirjallinen keskustelupiiri Lauantaiseura. Seura alkoi vuonna 1832 julkaista omaa lehteä Helsingfors Morgonbladia, toimittajanaan J.L.Runeberg. Lehden toimittajana oli käytännössä usein kuitenkin hänen vaimonsa Fredrika, Runeberg, joka kävi läpi ulkomaalaisia lehtiä sekä sitten käänsi ja mukaili niistä sopivaa tekstiä julkaistavaksi. Karin Allardt Ekelund onkin osuvasti nimittänyt Fredrika Runebergiä Suomen ensimmäiseksi sanomalehtinaiseksi.


Vuonna 1837 perhe muutti Porvooseen Runebergin saatua sieltä latinanopettajan viran. Fredrika Runeberg onnistui yhdistystoiminnan lisäksi hakemaan aikaa myös kirjoittamiselleen, perheen kasvusta huolimatta. Fredrika Runeberg kirjoitti omaelämänkerrallisissa muistelmissaan seuraavasti: Mies kirjoittaa kun tahtoo ja tuntee olevansa vireessä, nainen, ainakin sellainen jolla on lapsia ja talous, kun saa ja ehtii ja on kiitollinen voidessaan aivan kuin varastaa itselleen tällaisen ilon.


Tästä lausahduksesta voi löytää haikeutta ja ehkä myös katkeruutta tilannetta kohtaan, mutta toisaalta kyseessä voi ollamyös toteamus, kohtalonsa ja osansa hyväksyminen.Toisaalta F. Runeberg oli Porvoon alkuvuosina masentunut. Hän kirjoitti tällöin muun muassa laajan romaanin Den galnas dotter (
Mielipuolen tytär), jonka käsikirjoituksen lopulta poltti. Fredrika Runeberg sairasteli paljon 1840-luvun alussa, ja tilannetta tuskin helpottivat hänen aviomiehensä naisseikkailut, vaikka vaimo niistä leikkiä laskikin.


Vuoden 1863 lopulla J.L. Runeberg sairastui äkillisesti. Aivohalvaus vei Runebergin pyörätuoliin loppuiäkseen ja vaikka puhekyky palautui, kirjoittamaan hän ei enää pystynyt. Fredrikan Runebergin tehtäväksi tuli sairaan aviomiehen hoito. Omaa kirjoittamistaan Fredika ei kuitenkaan täysin hylännyt, ja hänen hengentuotteitaan julkaistiinkin sekä kalentereissa että lehdissä. Kun J.L. Runeberg kuoli vuonna 1877, Fredrika Runeberg muutti Helsinkiin, jossa hän tosin eli enää kaksi vuotta.


Fredrika Runebergin tuotantoon kuuluu ainakin kaksi historiallista romaania, kertomuskokoelma sekä kaksiosainen muistelmateos. Hänen kirjoissaan on nähty selviä naisasiapainotuksia. Päähenkilöt ovat naisia, joiden kautta voi tarkastella koko aikakautta. Fredrika Runeberg silti varoi selvästi aikanaan naisasianaiseksi leimautumasta, vaikka käytännön tasolla toimi asian hyväksi. Hänen naisihanteenaan oli ennen muuta sivistynyt vaimo ja äiti. Kärkevimpiä kirjoituksiaan, joissa naisen asemaa verrataan orjuuteen, hän ei julkaissut.

Kun upotamme hampaamme Runebergin torttuun, kannattaa meidän muistella paitsi Johan Ludvigia, niin myös Fredrikaa. Malja molemmille siis! Ehdotankin, että kalentereihin vaihdettaisiin merkintä "J.L. ja F. Runebergin päivä".


Minä uskon, että jos ihmiset eivät laatisi naiselle niin paljon turhanpäiväisiä ohjesääntöjä, vaan antaisivat hänen vapaasti kehittyä ilman henkisiä kuristusnauhoja, niin minulla on siksi suuri luottamus hyvään Jumalaan, että minä uskon hänen alusta pitäin asettaneen naisen vaiston niin hyvään vireeseen, että hänkin voisi saavuttaa ihanan ja rikkaan päämäärän. (Fredrika Runebergin kirje Emilie Björksténille)


Fredrika Runebergin teokset:
Brev till sonen Walter 1861–1879 (Svenska litteratursällskapet i Finland 1971)
Kuvauksia ja unelmia (Edlund 1900) (valikoima teoksesta Teckningar och drömmar)
Kynäni tarina (WSOY 1984) (Min pennas saga, Svenska litteratursällskapet i Finland 1946)
Piirroksia ja unelmia (WSOY 1982) (Teckningar och drömmar, Sederholm 1861)
Reseptikirja (Porvoon museo 2003) (Receptbok, Svenska litteratursällskapet i Finland 2003)
Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (Söderström 1881, uusi käännös 1981) (Fru Catharina Boije och hennes döttrar, Finska Litteratursällskapet 1858)
Sigrid Liljeholm (WSOY 1983) (Sigrid Liljeholm, Sederholm 1862)


Fredrika Runebergin tuotantoon voi tutustua Gutenberg-projektin sivuilla.


Lähteet ja lisätietoja:
"Fredrika Runeberg". Wikipedia.
"Fredrika Runeberg". Wikisitaatit.
"Johan Lundvig Runeberg". Wikipedia.
"Runeberg, Fredrika Charlotta Tengström, 1807-1879". Project Gutenberg.
"Runebergin varjossa". Saran sisaret. Naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta. 1900-luvun alkuun.


Kuvat:
Fredrika Runeberg. Wikipedia. Wikimedia Commons.
Johan Ludvig Runeberg. Wikipedia. Wikimedia Commons.

torstai 4. helmikuuta 2010

60-luvun poikatyttö


lyhyt esittely arkistojen uumenista:
MARIE LOUISE FISCHER: PETRA POIKATYTTÖ. Gummerus, 1967

Petran mielestä on kurjaa, että aina täytyy näyttää hyvinkasvatetulta. Koska hän on tyttö, häntä ei huolita lyseoon. Tästä Petra on tuohkeissaan: hän näyttäisi niille! +Niinpä Petra esiintyy viikkokausia Peterinä ja menestyy hyvin vieläpä poikien luokkakerhossa.

Petra poikatyttö on saksalainen 1960-luvun nuortenkirja tytöstä, joka pukeutuu pojaksi, kun ei muuten pääse lyseoon opiskelemaan. Kirjassa pojille ja tytöille on erilliset koulut - ja kaupungissa, johon Petran perhe muuttaa ei ole lainkaan tyttölyseota.

Kirja tuo kiinnostavasti ja jopa hieman karrikoiden esille ajan ajattelutapoja sekä niiden vähittäistä muutosta. Tarinan pojat eivät auta kotitöissä, kun taas tyttöjen täytyy käyttäytyä siivosti ja nätisti, leikkiä nukeilla eikä saa sotkea vaatteita. Kirjassa näkyvät vanhat ajatukset naiseen yhdistetyistä soveliaista arvoista, kuten nöyryydestä ja palvelualttiudesta, joihin pyrittiin tyttöjen kasvatuksessa. Samalla kirjassa näkyy kuitenkin jo murros, uudenlainen naiskuva, joka esittäytyy nuortenkirjassa rämäpäisenä, puissa kiipeilevänä ja tappelevana "poikatyttönä".

Poikien maailmankatsomus on kirjassa aika mustavalkoinen tyttövihakerhoineen. Pojilla on tarve tehdä voimakas vastakkainasettelu sukupuolten välillä. Sivuhuomautuksena sanoisin, että se kyllä on oikeastaan merkillistä, miten pojat pienenä "vihaavat" tyttöjä, eivätkä tajua, että heidän oman äitinsäkin on joskus ollut sellainen.

Erityisen positiivista kirjassa oli aikuisten ymmärtävä suhtautuminen Petran toimintaan. Kirjan lopussa poikalyseo avataan Petran hyvän vaikutuksen vuoksi tytöillekin. Yhteisö muuttuu.