sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Koira sielunkumppanina


Lyhyt katsaus kirjaan
VOITTO VIRO. TONI VELJENI. Kirjapaja, 1980.

Tämän kirjan olen hankkinut joskus kirjaston poistomyynnistä bookcrossing-tarkoitusperiä varten. Bookcrossingin kiinnostavimpia piirteitä on se, miten sen kautta tulee luettua kirjoja, joihin ei muuten tutustuisi.

Takakannesta:
-Onko tämä teidän koiranne? -Ei, minä olen hänen ihmisensä. Jotkut nimittävät koiraa koiraksi. Voitto Virolle Toni oli enemmän: ystävä, uskottu, veli.

Lauttasaaren entinen kirkkoherra Voitto Viro (1914–1999) kertoo kirjassa Toni veljeni villakoiransa tarinan. Voitto Viron näkemykset olivat omintakeisia erityisesti omana aikanaan ja onkin kunnioitettavaa, että hän pysyi omissa näkemyksissään vastareaktioista huolimatta. Tässä kirjassa on paljon kristinuskon uskonnollista näkemystä, mutta samalla myös ekologista ja eläinsuojelullista ajattelua.

Viro oli eläinrakas henkilö ja oli jo ennen vuotta 1980 häkkikanaloita sekä eläinten tehotuotantoa vastaan. Kirjassa puhutaan lähinnä Tonin edesottamuksista, mutta mukana on myös Viron käsityksiä, sekä vastineita, joita ihmiset hänen puheistaan kirjoittivat. Yllättävää on, miten moni reagoi vahvan negatiivisesti Viron ajatukseen siitä, että eläimillä on sielu. Viro oli sitä mieltä, että eläimet pääsevät kuoleman jälkeen Taivaaseen, toiseen elämään, siinä missä ihminenkin. Viro itse oli sopinut koiransa kanssa, että kumpi kuolee ensin, tulee toista vastaan sitten toisella puolen. Toivon, että hänen toiveensa toteutui.

Hauskoja poimintoja kirjasta:

On tietysti totta, että Raamattu sanoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Mutta en siitä sitä johtopäätöstä tekisi, että me olisimme kasvoista Jumalan näköisiä. (Monethan eivät häävisti ole edes ihmisen näköisiä.) Se mikä tekee ihmisestä Jumalan kuvan on omatunto ja suhde Jumalaan. Eihän ihmisen ja apinan välinen erokaan varsinaisesti ole kasvoissa vaan siinä, ettei apina lue ruokarukousta mikäli tiedetään. Joku on sanonut näin: -On ihan selvää, että ihmissuku polveutuu apinoista - toisissa se vain näkyy enemmän ja toisissa vähemmän.
---
Ei taida olla kovin paljon enää syytä kerskaamiseen siitä, että meidät luotiin Jumalan kuvaksi. Niin luotiinkin, mutta siitä on niin pitkä aika ja sen jälkeen me olemme luoneet ihmistä, itseämme ja muita, vallan toisiin suuntiin, niin että on jo kyseenalaista sekin, voidaanko meitä sanoa ihmisiksi lainkaan.
---
Me ajattelemme oman sympatiamme ja antipatiamme mukaan. Sen mukaan esimerkiksi mato tai bakteeri on varsin iljettävä olento. Mutta miten lienee Jumalan kannalta asiaa arvioiden? Millaisia bakteereja me ihmiset lienemme jonkin muun olennon tajunnan kannalta?

Lainauksista tulee esille raikas luova näkökulma, joka yhdistää uskonnollisen ja ekologisen ajattelun. Kiinnostava tapaus.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti edellinen kommenttini ei kadonnut bittiavaruuteen tms.

    Tämä on nyt PS. Eli linkitin blogisi.

    VastaaPoista
  2. PS. Se siis katosi! Elinikäodotteeni on 99,9 vuotta, mutta tekniikka ja etenkin sen häiriöt pitävät huolen, etten selviä sinne asti;-)

    VastaaPoista
  3. Juu, ei ensimmäistä kommenttia näkynyt. Sellaista joskus sattuu. :)

    VastaaPoista