sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Esiäitien käytösoppaista


-->
Sain joulun alla luettavakseni kirjan Kanna itsesi kauniisti (2008, toim. Lotta Sonninen), johon on koottu vanhan ajan käytösoppaiden ohjeita naisille, ja onpa mukana muutama neuvo miehillekin. Kirja on kiinnostava katsaus menneiden aikojen käytöskirjallisuuden mitä erikoisimpiin asenteisiin. Välillä ohjeistukset suututtivat sisäistä feministiäni, mutta osa neuvoista oli hauskojakin.

Opin esimerkiksi, että käsilaukkuni on vuonna 1951 eläneiden esiäitien mielestä vääränlainen. ”Mies ei pidä naisesta, joka työntää käsilaukkunsa niin täyteen sekalaista romua, että se on pullea kuin makkara.”

Samalta vuodelta on myös sääntö, että ”perusominaisuuksien – luonteen lämmön tai sen viileyden- on ilmettävä pukeutumisesta erikoisen selvästi.” Sydämellisen naisen tulee siis kirjoittajan mukaan ehdottomasti pukeutua iloisiin väreihin ja turkiksiin, kun taas kylmän ja välinpitämättömän ihmisen on pukeuduttava tummiin, kylmiin väreihin ja suoraviivaisiin pukuihin. Voiko tämän ymmärtää siis niin, että luonteen tulisi olla tunnistettavissa jo kaukaa?

Lista eri vuorokauden aikoina käytettävistä turkiksista taas kylmäsi. Tuon ajan naisten eläimiä kohtaan tuntema sääli oli selvästi nykypäivän käsityksiä vähäisempää. Kirjassa oli turkiksiin listattu mm. leopardi, ozelot [oselotti], jaguaari, hylje, pesukarhu, punakettu, majava ja varsa. Enpä itse voisi kuvitella käyttäväni turkiksia, ellen sitten olisi siperian aroilla jäätymispisteessä, eikä muuta lämmikettä olisi tarjolla.

On kuvaavaa, miten kaikki lähes kaikki neuvot ovat keskittyneet siihen, mitä naisen tulee olla ja miten naisen tulee miellyttää miestä. Oppaiden neuvot eivät sano suoraan, mutta vihjaavat, ettei miehen tarvitse tehdä mitään muuta kuin hyväntahtoisesti myhäillä ”pikkurouvalle”. Tätä sanaa monissa kirjan ohjeissa ja mainoksissa käytetään. Sana kuulostaa nykylukijasta melko alentuvalta.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.108)

Käytösoppaiden neuvoista saa sen kuvan, että asenteet ovat todellakin olleet aika erilaisia kuin nykyään. Vuoden 1930 käytösoppaassa on erityisesti tähdennetty, ettei miehen kanssa saa puhua ”korkealentoisista” asioista, kuten suurista filosofeista, vaan parempi puhua ”hauskasti arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista”. Tällöin kirjan mukaan mies voi pitää naista ”tyhjänpieksijänä”, mutta pitää silti tästä enemmän kuin jo tämä yrittäisi todistella älykkyyttään.

Hieno Mies -oppaan (1926) mukaan taas ”nokkela” nainen painattaa käyntikorttiinsa ”Rouva Jukka Rantanen”, vähemmän "nokkela" ”Rouva Susanna Rantanen" ja vailla kaikkea kasvatusta oleva kirjoittaa ”Susanna Rantanen”. Jos käyntikortissa on myös naisen osoite, niin tapaopas alkaa vihjailla: ”hän ei ole hieno nainen, vaan jokin muu”.

Nainen on paikoitellen nähty selvästi enemmän miehensä jatkeena kuin omana yksilönään. Ja näiden lainausten perusteella voisi jopa päätellä, ettei miehen ole sopinut tajuta, että "pikku vaimolla" on vielä järkeäkin. Näiden asenteiden vallasta on silti kulunut vielä melko vähän aikaa. Onkin siis syytä nostaa hattua naisasiaa ajaneille isoäideillemme.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.51)

Oli kirjassa muutama yhä validi vinkkikin. Nykypäivän yökyöpeleille tiedoksi: "Ihminen, joka ei nuku hyvin ja tarpeeksi, ei voi olla kaunis. Hän ei voi hyvin, eikä hän edes käyttäydy hyvin, ja mikä pahinta: hän vanhenee nopeasti."

Muutama asia kirjassa jäi ihan täydelliseksi mysteeriksi. Mikä ihme mahtaa olla eräässä neuvossa mainittu "silmäkuppi", johon laitetaan vettä katseen kirkastamiseksi ?

Lisää kirjasta:
Määttänen, Laura. "Litistä laukkusi, nainen!" Savon Sanomat .1.4.2008.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti