sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Haikea toive


Tulisi kesä:
pakkanen ei rakasta
heinätyttöä

© Elämänkulkija



Haiku odotuksesta. Kesällä syntyneelle pakkanen on pidemmän päälle talven kiusantekoa.
Mustaa ja valkoista vol 9: "Kurvit/mutkat".

lauantai 30. tammikuuta 2010

Monisyisiä sävyjä "Harmaan satamassa"

REA LEHTONEN: HARMAAN SATAMA. HAIKUJA. ntamo, Helsinki, 2008.
19x19 cm, 65 s.

Mikään ei pysy
eikä tule valmiiksi:
harmaan satama

Luin vähän aikaa sitten Rea Lehtosen teoksen Harmaan satama. Kyseessä on tekijänsä ensimmäinen runoteos, kokoelma haiku- ja senryū -muotoisia runoja.

Japanista lähtöisin olevat haiku ja senryū -runot muistuttavat toisiaan, mutta samalla ovat myös hyvin erilaisia. Kummassakin runotyypissä on kolme riviä, joiden tavumäärät ovat 5, 7 ja 5. Senryūt kertovat yleensä ihmisten oikuista, kun taas haikut käsittelevät luontoa. Lisäksi senryū-runoista voi löytää usein kyynisyyttä ja jopa mustaa huumoria, haikuihin taas liittyy vakavuus. Senryūn kieli voi olla puhekieltä, mikä taas ei ilmeisesti sovi haikuun.

Lehtosen runot ovat suurimmaksi osaksi luontopainotteisia, ja ne on ryhmitelty väljästi, vain kaksi runoa sivua kohden. Tämä ryhmittely korostaa mielestäni runojen näennäistä yksinkertaisuutta, josta kuitenkin löytyy tarkemmin sanoja maistelemalla hyvinkin syvällisiä viestejä. Mukana on näppärää huumoriakin.

Kokoelmassa vuodenajat vaihtuvat järjestyksessä talvesta syksyyn. Runot maalailevat onnistuneita luontokuvia, jossa hetken voi suorastaan tuntea. Tämä, ilmeisesti senryū, kuvaa suorastaan sanasta sanaan omia ajatuksiani viime aikojen ilmasta:

Ärsytyskynnys
matalalla: pakkanen
läpsii nenille

Muita erityisesti mieleeni jääneitä ajatuksia olivat:

Vuoroon jääloska
vuoroon santa kuluttaa
kenkiini rajat

---

Sattuman kauppaa
on tuo kuun kuvajainen
teemukissani

Suosittelen erityisesti kaikille luonnon tuokiokuvista ja yksinkertaisesta syvällisyydestä kiinnostuneille runouden ja aforismien ystäville.

Lähteet ja lisätietoa:
Lehtonen, Rea. Harmaan satama. Haikuja. Ntamo, Helsinki, 2008
Haiku. Wikipedia.
Senryū. Wikipedia.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Parasta


mikä on parasta elämässä

kysyin

vastaus muotoutui
salaa

kuin lumihiutaleista
kuvio ikkunaan

parasta on
tuntea kiintymystä
ja olla kiintymyksen kohteena

pysähtyä tutkimaan kukkia

[smell the roses
with your cat]

ihailla luonnon töitä


© Elämänkulkija




Mustaa ja valkoista vol. 8, "Parasta elämässä".
Tällä kertaa kokeellista runotta kuluneista(?), mutta tärkeistä aiheista.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Lumen haiku


leijuva lumi


unen huntu kuin hetki


ikuisuudesta



© Elämänkulkija



Tämä unenomainen näky ikuistui kävelyllä viikko sitten ja inspiroi kirjoittamaan haikun kuvan seuraksi. Haikut ovat itselleni aivan uusi kokeilu. Haiku on Japanista peräisin oleva kolmisäkeinen runomuoto, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5.

Haikuissa on mielestäni kiehtovaa niiden pelkistetty harmonia ja mietelauseenomaisuus. Niiden aiheet liittyvät yleensä luontoon.

Mieleeni nousi kuitenkin kysymys: onko suomalainen kolmisäe vain haikumainen runo vai oikea haiku. Voiko japanin kielelle syntynyt runomuoto olla samaa muilla kielillä? Tähän ei ole ehkä oikeaa vastausta, mutta pohtimisen arvoinen asia silti.

Lähteenä:
Haiku-Wikipedia


....
Mustaa ja valkoista -blogin viikon haastesana "sää".

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Esiäitien käytösoppaista


-->
Sain joulun alla luettavakseni kirjan Kanna itsesi kauniisti (2008, toim. Lotta Sonninen), johon on koottu vanhan ajan käytösoppaiden ohjeita naisille, ja onpa mukana muutama neuvo miehillekin. Kirja on kiinnostava katsaus menneiden aikojen käytöskirjallisuuden mitä erikoisimpiin asenteisiin. Välillä ohjeistukset suututtivat sisäistä feministiäni, mutta osa neuvoista oli hauskojakin.

Opin esimerkiksi, että käsilaukkuni on vuonna 1951 eläneiden esiäitien mielestä vääränlainen. ”Mies ei pidä naisesta, joka työntää käsilaukkunsa niin täyteen sekalaista romua, että se on pullea kuin makkara.”

Samalta vuodelta on myös sääntö, että ”perusominaisuuksien – luonteen lämmön tai sen viileyden- on ilmettävä pukeutumisesta erikoisen selvästi.” Sydämellisen naisen tulee siis kirjoittajan mukaan ehdottomasti pukeutua iloisiin väreihin ja turkiksiin, kun taas kylmän ja välinpitämättömän ihmisen on pukeuduttava tummiin, kylmiin väreihin ja suoraviivaisiin pukuihin. Voiko tämän ymmärtää siis niin, että luonteen tulisi olla tunnistettavissa jo kaukaa?

Lista eri vuorokauden aikoina käytettävistä turkiksista taas kylmäsi. Tuon ajan naisten eläimiä kohtaan tuntema sääli oli selvästi nykypäivän käsityksiä vähäisempää. Kirjassa oli turkiksiin listattu mm. leopardi, ozelot [oselotti], jaguaari, hylje, pesukarhu, punakettu, majava ja varsa. Enpä itse voisi kuvitella käyttäväni turkiksia, ellen sitten olisi siperian aroilla jäätymispisteessä, eikä muuta lämmikettä olisi tarjolla.

On kuvaavaa, miten kaikki lähes kaikki neuvot ovat keskittyneet siihen, mitä naisen tulee olla ja miten naisen tulee miellyttää miestä. Oppaiden neuvot eivät sano suoraan, mutta vihjaavat, ettei miehen tarvitse tehdä mitään muuta kuin hyväntahtoisesti myhäillä ”pikkurouvalle”. Tätä sanaa monissa kirjan ohjeissa ja mainoksissa käytetään. Sana kuulostaa nykylukijasta melko alentuvalta.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.108)

Käytösoppaiden neuvoista saa sen kuvan, että asenteet ovat todellakin olleet aika erilaisia kuin nykyään. Vuoden 1930 käytösoppaassa on erityisesti tähdennetty, ettei miehen kanssa saa puhua ”korkealentoisista” asioista, kuten suurista filosofeista, vaan parempi puhua ”hauskasti arkipäiväisistä asioista ja tapahtumista”. Tällöin kirjan mukaan mies voi pitää naista ”tyhjänpieksijänä”, mutta pitää silti tästä enemmän kuin jo tämä yrittäisi todistella älykkyyttään.

Hieno Mies -oppaan (1926) mukaan taas ”nokkela” nainen painattaa käyntikorttiinsa ”Rouva Jukka Rantanen”, vähemmän "nokkela" ”Rouva Susanna Rantanen" ja vailla kaikkea kasvatusta oleva kirjoittaa ”Susanna Rantanen”. Jos käyntikortissa on myös naisen osoite, niin tapaopas alkaa vihjailla: ”hän ei ole hieno nainen, vaan jokin muu”.

Nainen on paikoitellen nähty selvästi enemmän miehensä jatkeena kuin omana yksilönään. Ja näiden lainausten perusteella voisi jopa päätellä, ettei miehen ole sopinut tajuta, että "pikku vaimolla" on vielä järkeäkin. Näiden asenteiden vallasta on silti kulunut vielä melko vähän aikaa. Onkin siis syytä nostaa hattua naisasiaa ajaneille isoäideillemme.

Mainos kirjasta Kanna itsesi kauniisti (s.51)

Oli kirjassa muutama yhä validi vinkkikin. Nykypäivän yökyöpeleille tiedoksi: "Ihminen, joka ei nuku hyvin ja tarpeeksi, ei voi olla kaunis. Hän ei voi hyvin, eikä hän edes käyttäydy hyvin, ja mikä pahinta: hän vanhenee nopeasti."

Muutama asia kirjassa jäi ihan täydelliseksi mysteeriksi. Mikä ihme mahtaa olla eräässä neuvossa mainittu "silmäkuppi", johon laitetaan vettä katseen kirkastamiseksi ?

Lisää kirjasta:
Määttänen, Laura. "Litistä laukkusi, nainen!" Savon Sanomat .1.4.2008.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Tusina hetkeä vuodelta 2009

Uuden vuoden alussa on hyvä palauttaa mieleen edellisen anti.
Itselläni yhteen vuoteen mahtuu...

1. Reippailua luistimilla (Kuva: J.S.)

2. Kaakaota kermavaahdolla

3. Opinnäytteen viimeistelyä

4. Ansaittu loma lämpimässä

5. Kysymyksiä:
Kuka olen? Mihin olen menossa?

6. Uusi status

7. Työ- ja vapaapäivien vuorottelua


8. Ystävän kulku avioliiton satamaan

9. Punaposkisia omenoita

10. Uusia haasteita

11. Pimeää

12. Valoa

Jokainen kuva on otettu kyseisenä kuukautena. Vuoden voi siis hyvin tiivistää 12 kuvan tarinaksi. Tämä on itse asiassa hyvä keino summata itselleen, mitä onkaan tullut tehtyä tietyn ajanjakson aikana.

Valokuvatorstain 153.haaste. Kerro tarina valokuvin
.

Asioilla on kummasti tapana järjestyä

Uusi vuosikymmen tuo mukanaan kosolti tuttuja kuvioita uudessa ja jännittävässä paketissa. Tämä vuosi vaikuttaa alkavan hyvin tutkimusta ajatellen. Työhuoneasiakin on järjestynyt ja uusi läppäri hankittu - nyt vain toimeen, kunhan loppiainen on häätänyt joulun tammikuun tieltä.

Tutkimuksen tekeminen koostuu hyvin monesta asiasta, ja kivijalka onkin vasta kaiken alku ja perusta. Asioilla on onneksi yleensä tapana järjestyä. Eikä tietenkään ole pahitteeksi jos on onnea matkassa.

Näen alkavan vuoden työntäyteisenä, mutta uskoakseni myös antoisana. Tutkimuksen etenemiseen tarvitaan lukuisia arkistokäyntejä, kiloittain kirjallisuutta, useita valokuvia - ja ennen kaikkea aikaa. Aika on olennaista ja sitä tulee käyttää hyödyksi. Ei siis liiallista surffailua netissä, ei jatkuvaa blogien selailua ja sähköpostin tarkkailua. Ehkä uuden vuoden lupaukseni onkin viettää vähemmän aikaa Internetin ihmeellisessä maailmassa. Blogin päivitys jatkukoon silti uudella huimalla polullakin.

Hyvää vuotta 2010!