keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Jouluiloa

Kuva: Elämänkulkija, 2011

Kuvan menninkäistonttu vieraili Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla.
Tontun hilpeän hymyn myötä toivotan kaikille
iloista joulua 2010 ja onnentäyteistä uutta vuotta 2011!

Mielenrauhan aika

Kuva: Elämänkulkija, 2011

hymyillen etsin
alta kuusen tuikkivan
mielenrauhaako
--
joulu tuo armon
kuuselle se ei yllä
käy mielessäni
(c) Elämänkulkija

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Luettelointia ja luovia taukoja

Kuva: Elämänkulkija

Blogini on pitänyt marras-joulukuun vaihteessa pientä tuumaustaukoa. Olen nimittäin aloittanut uuden projektityön taideteosten luetteloinnin ja dokumentoinnin parissa. Uusiin haasteisiin tottuminen on vienyt kaiken ylimääräisen energiani, niin etten ole edes ehtinyt nauttia kauniista pakkasilmoista lumisine puineen.

Luettelointi saattaa kuulostaa kokemattoman korvaan äärimmäisen tylsältä, mutta siinä on itse asiassa hyvinkin kiehtovia puolia. Taideteoksia tarkastellessa oppii paljon uutta suomalaisen taiteen kentästä ja eri taiteilijoiden kuvamaailmasta. Samalla tutkija alkaa myös erottaa eri taidevälineiden ja tekniikkojen ominaispiirteet ja voikin kehittyä alalla melkoiseksi asiantuntijaksi.

Luetteloinnin välineenä valtion taidemuseossa kehitetty Muusa on erinomainen sovellus, jonka avulla teokset löytää helposti useiden eri hakukenttien välityksellä. Luettelointiin ja dokumentointiin kuuluvat lyhyesti mainittuna teoksen perustietojen kuvaus sekä muun muassa aihepiirien määrittely yleisten asiasanastojen ja kuvataiteessa myös Iconclass-luokittelun mukaan.
Nyt kun työ alkaa jo tulla tutuksi, niin on aikaa palata taas blogin puolellekin.

Lisätietoja luettelointikäytännöistä kiinnostuneille:

torstai 4. marraskuuta 2010

!


Pysäyttävä katse
kuin huutomerkki

Vaikea ikuistaa
vaikea olla ikuistamatta

Paperillani
hahmot sopivat
salaista elämäänsä

Valkean kuidun
kaksiuloitteisessa
kuutiossa

© Elämänkulkija

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kuoleman kuvia monelta kantilta katsottuna

Kuva ei liity näyttelyyn.

Kävin viime viikolla Wäinö Aaltosen museon uuden näyttelyn Kuolema ja sen monet kasvot avajaisissa. Näyttelyssä on lähes 90 teosta, jotka esittelevät kuvataiteen tulkintoja kuolemasta eri puolineen aina 1800-luvun lopulta nykyaikaan. Näyttely on osa Turku 2011 - kulttuuripääkaupunkivuoden Pimeyden 876 sävyä -hanketta ja se jatkuu ensi vuoden maaliskuulle asti. Vastapainoksi kuoleman kuville museon yhteydessä olevan Valokuvakeskus Perin tiloissa on esillä taiteilija Minna Havukaisen näyttely Uusi Elämä – Kuvia syntymästä.

Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyssä aihepiiri on jaettu seitsemään eri kokonaisuuteen, joita ovat ihmiselon päättyminen ja siihen liittyvä suru, personifioitu kuolema, kuoleman symbolit, eläimen kuolema, väkivaltainen kuolema sekä uskomukset kuoleman jälkeisestä todellisuudesta.

Monessa teoksessa ilmapiiri vaikuttaa melko melankoliselta. Kuolema näyttäytyy kuitenkin paitsi arvokkaana niin paikoin myös ironisena ja jopa hilpeänä hahmona. Itselleni läheisimmäksi kuolemahahmoksi on aikojen kuluessa muodostunut Hugo Simbergin lempeä luurankohahmoinen kuolema, joka silittelee kissaa hakiessaan perunankuorijaeukon matkaansa (Kuolema ja perunankuorija, 1897) ja hoivaa hauraita sielukukkia puutarhassaan (Kuoleman puutarha, 1897). Annika Dahlgrenin Hellä Puutarhuri (2006) on myös onnistunut nykypäivän tulkinta samasta aihepiiristä. Dahlgrenin teoksen värit ovat kirkkaat ja täyteläiset. Kuolema on esitetty kuokan kanssa eksoottisen flamingokukan edessä. Kaikki kuoleman hahmot eivät kuitenkaan ole yhtä sympaattisia. Oscar Parviainen näkee teoksessaan Häädetyt (1916) säälimättömän kuoleman kulkevan kodittoman perheen vetämän reen jalaksilla tehden taakan entistä raskaammaksi.

Näyttelyssä on kuitenkin paljon muutakin kuin personifioidun kuoleman kuvauksia. Näkemykset vainajista vaihtelevat eri teoksissa lukemattomin vivahtein ja mukana on myös eläinvainajien kuvauksia. Anne Koskinen esimerkiksi esittää teoksessaan Deus Protector Noster (9.9.2001) (2001) pronssiin valettuna mahdollisesti auton yliajamaksi joutuneen ketun sydäntäsärkevän relaistisen hahmon.

Näin halloweenin ja pyhäinpäivän tienoilla Kuolema ja sen monet kasvot -näyttely on erittäin sopiva vierailukohde. Marraskuun alussa (2.-3.11.) museossa jopa vietetään meksikolaista kuolleiden päivää. Tällöin museon aulaan rakennetaan meksikolaisten perinteiden mukainen muistojen alttari, johon myös kävijät voivat tuoda omia muistoesineitään tai -kuviaan. Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérez-Canet avaa Kuolleiden päivän juhlan keskiviikkona 3.11. klo 18.00. Tilaisuus vaikuttaa kiehtovalta, joten suosittelen poikkeamaan museossa.

Lisätietoja:

Kuolema ja sen monet kasvot 22.10.2010-20.3.2011. Wäinö Aaltosen museo.


torstai 7. lokakuuta 2010

Humalluttavaa

Kuva: Elämänkulkija, 2010

Ruusuntuoksusta
humaltuen käy toukka
elämän baariin.

© Elämänkulkija

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Tunnustus

Kuva: © Elämänkulkija

Myönnän. Olen pöytälaatikko- tai pikemminkin Word-tiedostotarinoitsija. Minulla on "personal" -kansiossa erinäisiä runoja, ajatelmia, kertomuksia ja sarjakuvaideoita. Lukemattomat luonnoslehtiöni taas ovat täynnä huteria hahmoluonnoksia ja kuvitusajatuksia. Kuitenkin rohkeus ja ajankäyttö pettävät yleensä kun alkumetreille on päästy. Jotain omaa visuaalista pitäisi kuitenkin luoda. Se on pään sisäinen pakkomielle, joka voimistuu aina kirjamessuilla käydessä. Hyvät aikomukset pitäisi siis todentaa piirtämällä useat kuvitusprosessit valmiiksi ja sitten todennäköisesti taas piilottaa ne pöytälaatikkoon.

Onneksi nykyään on myös olemassa blogi, tuo virtuaalinen pöytälaatikko, jossa julkaisukynnys mataloituu. Jos on maailmassa paljon kirjailijoita ja sarjakuvapiirtäjiä, niin blogeja vasta löytyykin. Blogi tuo omien ajatusten julkaisemisen tasavertaisesti ainakin kaikkien tietokoneen ja laajakaistan omistajien ulottuville ja voi lahjakkailla jopa johtaa menestykseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on Anni Nykäsen sarjakuva Mummo, joka nousi tietoisuuteen (ainakin omaani) sarjakuvablogista ja ponnisti kovakantiseksi albumiksi. Kohtasinkin mahtavan mummon viikonlopppuna Turun kirjamessuilla, mistä tuo vanha leidi puolestaan löysi tiensä kotiini teetä hörppimään. (Mahtaako mummo olla pettynyt kun en juo lainkaan kahvia.)

Syvin kunnioitukseni kaikille, jotka uskaltavat ja onnistuvat!


torstai 30. syyskuuta 2010

Matalapaine

Kuva: Elämänkulkija, 2011


Kehitys kehittyy
Eteenpäin
Eilisen pelto on
huomisen sähkökeskus
Iltarusko
pikselien surinaa

© Elämänkulkija

tiistai 28. syyskuuta 2010

Pipo

Syystuulessa taas
lausun sen hiljaa

tahtoisin päähineen

pehmeän
kuin untuva
erityislaatuisen
silloin maailmakin
olisi lämmin
kodikas

olisin piponi piirissä
kuin lintukodossa
pää höytyväisessä pesässä

© Elämänkulkija



Tässä höytyväinen maanantaimiete, kun pää on tuulisena päivänä ihan muissa asioissa kuin pitäisi.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Miehiä ja Naisia - Nykytaidetta Virossa


Kävin elokuussa Virossa tutustumassa ensi kertaa Pärnuun ja myös alueen museoihin. Kokemus oli kiinnostava, vaikken erään alueen merkkihenkilön, Lydia Koidulan kotimuseoon ehtinytkään.

Pärnun Nykytaiteen museossa (Uue Kunsti Muuseum) oli vierailuni aikaan esillä jo seitsemättätoista kertaa kansainvälinen alastoman taiteen näyttely Mees ja Naine (Mies ja Nainen). Tämän vuoden teemana olivat suuret tunteet ja hauraat suhteet.

Mukana oli taiteilijoita eri puolilta Eurooppaa, mutta virolaiset lasitaiteilijat Ivo Lill, Rait Prääts, Piret Ellamaa, Kristiina Uslar, Kairit Annus, Kai Koppel, Kairi Roolaht-Orgussaar, Liisi Napp, Sofi Arðas, Tiia Põldmets, Ain Roost jäivät erityisesti mieleen. Lasi kun on mitä parhain materiaali kuvaamaan suhteiden helposti särkyvää, murtuvaa, mutta usein myös kaunista luonnetta. Viroa edusti myös maalari Silva Eher.

Näyttelyssä oli myös suomalaisten taiteilijoiden Heli Ryhäsen ja Matti Kalkamon töitä. Muuta Eurooppaa edustivat muun muassa Mari Meszaros (Unkari-Hollanti), Mark Angus (UK-Saksa), Fateme Gosheh (Iran-Ruotsi), Inguna Audere (Latvia) ja Federico Tinelli (Italia).


Näyttelyn aihepiiriä oli tulkittu huomattavan erilaisista lähtökohdista. Lasitaiteilija Pirit Ellamaan teoksessa Muna (2009) on hyödynnetty vanhaa suomalais-ugrilaista myyttiä, jonka mukaan maailmankaikkeus syntyi linnunmunasta. Linnunmunasta ei vielä tiedä tulevan olennon sukupuolta; mahdollisuudet eivät ole vielä todentuneet, joten nainen ja mies ovat yhdessä.

Heli Ryhäsen Slow Motion -teos (2010) taas tuo nähtäville suurikokoisen keinussa istuvan miehen. Miehellä ei ole selvästikään lihaksia peittävää ihoa ja hän istuu jähmeänä keinussa. Kuka antaisi miehelle vauhtia? Nainenko? Teosta katsoessaan miettii, miten se sopii näyttelyn mies ja nainen -teemaan, naisen ollessa poissa kuvasta. Monissa muissa teoksissa -tosin ei kaikissa- on kuvattu sekä mies että nainen. Ryhäsen mies on kuitenkin ainakin näennäisen yksin. Liike vaikuttaa sammuneen ja keski-iän ylittänyt mies istuu osin lyyhistyneenä. Onko kyseessä voimattomuuden kuvaus, tulkinta ikääntyvän nykymiehen tilasta vai kenties miehen ja naisen suhteista?

Mark Anguksen hahmot ovat myös moniselitteisiä, sekä värikkäitä että ekspressiivisiä. Sinisessä teoksessa, jonka nimeä en muista, melko androgyynit hahmot, oletettavasti mies ja nainen kohtaavat toisensa. Itseäni jäi kuitenkin askarruttamaan, onko toisen hahmon päässä kenties orjantappurakruunu vai ei.

Hauskaa oli seurata myös Heli Ryhäsen nimen erilaisia kirjoitusasuja, kun etsin näyttelystä tietoa. Yleisimmin taiteilijan sukunimenä oli Ruhanen, mutta myös Rühanen-muotoa esiintyi.

Mies ja nainen on muuten myös vuonna 1966 ilmestyneen ranskalaisen elokuvan nimi. Kyseessä on romanttinen draama, ja voisikin kuvitella näyttelyn "perineen" nimensä kyseiseltä elokuvalta. Moinen tulee mieleen varsinkin, kun elokuvassa suuri osa kerronnasta tapahtuu sanoitta, ihmisten toimiessa tai vaihtoehtoisesti parin ajatusten kautta.

Näyttely oli avoinna 5.6.-5.9.2010 Pärnun Uue Kunsti Muuseumissa.

UUE KUNSTI MUUSEUM
10 Esplanaadi St.
80010 Pärnu

Avoinna päivittäin
9 - 21.00

Lisätietoja näyttelystä:
Chaplin.ee

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kellastuu


Kellastuu lehdet
talveako odotan
levottomana?

© Elämänkulkija

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Maanantai


Maanantain arki
parempi kera hymyn
sadepäivänä.


© Elämänkulkija

Tämä kissakolmikko odotti uutta kotia Turun käsityöläismuseon kaupassa.

torstai 9. syyskuuta 2010

Askeleiden kaiku


Askelten kaiku hiekassa
tuoksuva meri
kesän viimeinen ranta
vaihtuu syysilman kirpeyteen

© Elämänkulkija

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kierreportaat


Kiertyvät portaat kuin elämä itse
vievät paikasta toiseen
kierteen taakse ei näe
ennen kuin on kohdalla.

© Elämänkulkija

Syysvenyttelyä

Suuri on venyttelyn ilo
miukaisi Muru
vaan ihana on myös auringonkilo
siinä ei tule ainakaan helposti suru.

© Elämänkulkija


Venyttely tuo iloa niin näytön edessä sykkyrään painuneille lihaksille kuin pimenevän vuodenajan kohtaavalle mielellekin. Syksy saa ihmiset usein aloittamaan uusia harrastuksia tai jatkamaan kesällä kesken jääneitä. Itselleni on tuttua uhota uusien liikuntaharrasteiden aloittamista ja niissä pysymistä, mutta usein viimeistään marraskuun viimat saavat liikuntavireen vaihtumaan kynttilänvalossa luettuihin kirjoihin ja torkkupeiton lämpöön. Tärkeää olisi selvittää, miten motivoida itsensä jatkamaan harrastusta vielä alkuinnostuksen laannuttuakin. Ehkä Turun alueen Kulttuurikuntoilun keskuspuiston tapaisesta ideasta olisi hyötyä humanistin liikuttamisessa?

tiistai 10. elokuuta 2010

Terapiaa jatko-opiskelijalle

Kuva ei liity Phdcomics -sivustoon.

Jatko-opiskelijan elämä ei ole välttämättä aina ruusuilla tanssimista, ainakaan jos täytyy tehdä esitelmä tohtorien ja kanssaopiskelijoiden täyttämään konferenssiin eikä tunnu saavan mitään aikaiseksi ennen kunnon paniikkihypertilaa. Lisäksi kurssikirjojen uusiminen unohtuu ja yhtäkkiä vastassa on muhkea lasku kirjastosta.

Eräs tuttavani suositteli minulle itseironista ja toisaalta hyvinkin lohdullista internetistä löytämäänsä sarjakuvaa. Phdcomics-sivuilla huumoria löydetään niin professorin ja jatko-opiskelijoiden välisistä keskusteluista kuin kirjoittamisen vaikeudestakin. Hyvä tietää, että meno on samankaltaista joka puolella

Sivustolla sarjakuvan kuvailu on ytimekästä: "Piled Higher and Deeper, the ongoing chronicle of life (or the lack thereof) in grad school."

Kun tuota lukee alkaa harkita vakavasti urasuunnitteluun menemistä.

Lisää tietoa:
http://www.phdcomics.com/comics/aboutcomics.html

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Elävää historiaa ja fantasian tuntua

Blogini on ollut kesälomalla, mutta nyt jaan kanssanne näyttelyvinkin. Kävin tänään tutustumassa pariin kiinnostavaan kesänäyttelyyn Emil Cedercreutzin museossa. Kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin (1879-1949) kesähuvilan mailla oleva museo taiteilijakoteineen sijaitsee Harjavallassa, noin 30 kilometrin päässä Porista. Museon perusnäyttelyt ovat myös erittäin monipuoliset, joten suosittelen kohdetta kesälomamatkalaisille.

Emil Cedercreutzin museo ja kulttuurikeskus, Harjavalta

Museossa on tänä kesänä esillä taiteilija Mirkka Tiirisen (s.1969) näyttely Välimatkoja, joka yllättää moninaisuudellaan. Tiirinen keskittyy teoksissaan sanojensa mukaan elollisuuden, ihmisen ja inhimillisyyden teemoihin. Näyttelyssä on niin muotokuvia, croquis-piirroksia kuin abstrakteja öljyväritöitäkin. Kokonaisuus on ehkä hieman kirjava eri tekniikoineen. Arpeutunutta aikaa -triptyykki (2008) jäi mieleeni parhaiten. Siinä abstraktit pinnat tuovat mieleen hehkuvin värein toteutetut verisuonet. Ne sykkivät elämää ja inhimillistä kokemusta. Kuvia triptyykistä löytyy Tiirisen kotisivuilta.

Museon toinen kesänäyttely Fantasian matkalaiset puolestaan on omistettu cosplaylle ja historian elävöittämiselle. Näyttelyssä on esillä harrastajien itse tekemiä asuja sekä tietoa roolipelaamisen ja elävöittämisen eri muodoista. Olisin tosin kaivannut enemmän näyttelytekstejä avaamaan harrastuksen monia puolia. Itselleni tuli yllätyksenä, että Suomessa toimii myös sisällissodan elävöittämiseen erikoistunut Kevät 1918-ryhmä. Vuoden 1918 tapahtumien elävöittäminen sai ilmeisesti tunnettavuutta, kun keväällä 2008 järjestettiin tiapahtuma Tampereen taistelujen muistoksi. Sisällissodan muistelun voisi kuvitella olevan yhä arka paikka osalle vanhempien sukupolvien edustajista.

Näkymä Turun keskiaikaisilla markkinoilla

Olen itse kiinnostunut keskiajan elävöittämisestä, jota on tullut harrastettua lähinnä Turun keskiaikaisten markkinoiden muodossa. Arjesta poikkeavaan ympäristöön, toiseen aikaan tai maailmaan astuminen voi tuoda tunteen yhteisöllisyydestä ja suoda lepotauon omasta minästä. Pukeutumalla toisen ajan tai paikan asukkaaksi voi astua toiseen rooliin. Karnevaalin lähtökohtana onkin aina ollut maailman kääntäminen hetkeksi nurin päin, astuminen konventioiden ja muiden oletusten tai odotusten ulkopuolelle. Arkikin vaikuttaa taas uudenlaiselta, kun on viettänyt hetken fantasiassa.

Japanin populaarikulttuurista ammentava Cosplay (costume play) toimii selvästi samalla periaatteella. Yksinkertaistaen tärkein ero on, että vaikutteet haetaan menneisyyden sijaan ensisijaisesti elokuvista, animesta, mangasta, konsoli- ja pc-peleistä. Jos olisin nyt 15-vuotias, harrastaisin varmastikin cosplaytä innokkaasti ja tyylillä -niin hauskalta se vaikuttaa. Kawaii!


Lähteet ja lisätietoa:
Cosplay Finland.
Cosplay. Wikipedia.
Emil Cedercreutzin museo. Harjavallan kaupunki.
Karnevaali. Wikipedia.
Mirkka Tiirinen


perjantai 11. kesäkuuta 2010

Muistamisen välineet

Anetten Hetkiä kuvina -blogin vastine Valokuvatorstain haasteeseen inspiroi itseäni pohtimaan vanhoja valokuvia.

Vanhat valokuvat ovat moniselitteisiä ja osin jopa ristiriitaisia. Toisaalta kuvat ovat hauraita ja etäisiä, mutta samalla kuitenkin läheisiä ja voimakkaita.

Kun selailen vanhaa perhealbumia, olen kasvotusten ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla on mystinen sidos. He ovat sukulaisiani. Useimpia heistä en ole koskaan edes tavannut. he ovat vain nimiä sukututkimuksessani, jotkut sukupolvelta toiselle välittyvän perimätiedon sankareita, tai satunnaisesti jopa antisankareita.

Osa valokuvien henkilöistä taas on minulle täysin vieraita. He ovat sukulaisteni tuttavia, ystäviä tai muita samaan kuvaan sattuneita ihmisiä. Silti meidänkin polkumme kohtaavat vanhan mustavalkoisen kuvan kautta.

Joillain sivuilla liimaukset ovat hapertuneet ja siinä missä ennen on ollut kuva, on vain tyhjä aukko ja kellanruskea liimarantu. Joku on poistunut muistamisen piiristä.


Penkkarit Porissa 1960-luvulla. Kuva albumistani.

Ennen valokuvan keksimistä muistaminen ei ehkä ollut yhtä visuaalista, ainoastaan varakkailla oli resursseja tilata kunnon muotokuva perheestään. Kansan parissa lahjakkaat piirtäjät saattoivat mahdollisesti piirtää läheisistään kuvia. Toisaalta muistaminen saattoi liittyä nykyistä voimakkaammin esineisiin. Isoisoäidin perintösormus oli ehkä ainut konkreettinen muisto kyseisestä henkilöstä ja isoenon kaappikello nurkassa muistutti entisen omistajansa persoonallisuudesta.

Esineet ja kuvat toimivat muistin vahvistajina, ne säilyttävät muistojamme ja ovat siksi rakkaita.
Mutta mikä sitten on rakkain vanha valokuvani? Kärkisijoille nousevat ainakin äitini nuoruudenkuva ja muut itselleni tärkeitä henkilöitä sisältävät kuvat. Minua on myös kiehtonut aina kuva eräästä sukulaisnaisesta, jota en ole koskaan tavannut, mutta jonka näköiseksi minua on useamman kerran sanottu. On vaikea sanoa, mikä kuva veisi ykkössijan jos olisi pakko valita.


Muisti suorittaa ihmiselle mahdottoman tehtävän; se pitää yhdessä menneen ja nykyhetken, antaa jatkuvuutta ja arvokkuutta inhimilliselle elämälle.
- Mark van Doren -


Kävelen


Kävelen
asfaltilla
askeleet
eivät jousta
ajattelen
mutta
eteenpäin
pääsee hiekkatietä
nopeammin
vaellan
päämäärättä
hidastan
kesäillassa
on kasteen
tuoksu.

© Elämänkulkija

Valokuvatorstain 170.haaste koski musiikkia inspiraation lähteenä. Kuunneltavana oli Clint Mansellin kappale Memories (Somone We'll Never Know).
Viime viikot ovat olleet hektisiä, joten tuo kuulaan kaunis musiikki toi tervetulleen rauhallisen tunnelman.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Sushi!


A couple of weeks ago me and my friends decided to go and have a sushi dinner at Yasukon keittiö (Yasuko's Kitchen), a very nice japanese restaurant at the heart of Turku.

It was pouring rain, when I was looking for the place, and of course I stepped right into a deep pool of water. My feet were absolutely soaked!

Fortunately it was a warm day, with +23 celcius degrees, so I didn't catch a cold. My annoyance didn't las long though, because the food was absolutely delicious. The sushi plate was of a great size, and a miso-soup and a cup of green tea were also included on the price. There were three different kind of fish in the sushi rolls and vegetables like cucumber, carrot and pea sprouts.


My friend had noodle soup and a rice cake, which was a good dish too. I'll definetly go there another time!

How to get there:
Yasukon keittiö
Yliopistonkatu 26 C, 20100 Turku
FINLAND

Open:
mon - wed klo 11 - 18
thu - fri klo 11 - 20
sat klo 12 - 18

Luontoäidin viesti


Ruohonvihreä
korsi
hentokin
voittaa lopulta,
aina
betonin
.

© Elämänkulkija

maanantai 24. toukokuuta 2010

Totoro mugs

I got a souvenir from China, two Totoro mugs. I really loved that movie so this certainly is a dream come true.
On one mug there was a picture of Totoro traveling...

...on the other mug Totoro is pretending to be a flower maybe?

Both mugs have this cute picture on the other side.

Totoro is a character from a japanese anime film My Neighbor Totoro (Tonari No Totoro), written and directed by Hayao Miyazaki and produced by Studio Ghibli in 1988. Totoro is some kind of "keeper of the forest".

Though the mugs may end up too adorable to use, they are a nice gift.


lauantai 24. huhtikuuta 2010

Cats, Cats, Cats in Canary

The Canary Islands were full of cats! Or at least it seemed so. For a cat lover like me it was a heaven: cats, flowers, sea and sun.

On our very first evening, when we were strolling around the market square, I saw a real canarian gato negro! She let me pet her, while she tiptoed on the edge of the flower arrangements. I also heard a "meow" with a spanish accent. That was the highlight of my evening.

A black cat at Playa del Ingles

Later that week we met a grey cat in Puerto de Mogan. She was basking in the sun in front of a café. Her belly looked like she had had kittens lately.

A cat in Puerto de Mogan

We also saw a few more cats. Among others there was a tabby tomcat walking along the beach boulevard and a black-and-white cat staring at us on top of the fence of our hotel.

Can you find the cat in this picture?


In Las Palmas there even was a statue of a man surrounded by cats. Those Canarians must be cat persons!


A cat man

And if this isn't enough to assure you, there were cats also in the window of a clothing store Stradivarius. My kind of place really!

Cat fashion

-----

Kanariansaaret olivat täynnä kissoja! ..tai ainakin se vaikutti siltä. Kaltaiselleni kissanystävälle se oli Taivas: kissoja, kukkasi, merta ja aurinkoa.

Heti ensimmäisenä iltana kohtasimme eräällä aukiolla oikean gato negron! Hän antoi minun silittää itseään samalla kun käyskenteli kukkaistutusten reunakivellä. Kuulin myös aksenttisen "miaun". Se oli ensimmäisen illan kohokohta. Myöhemmin viikolla Puerto de Moganin satamakaupungissa kahvilan edessä taas paistatteli päivää kaunis harmaa kissa, joka oli vatsasta päätellen mahdollisesti saanut hiljattain pentuja.

Näimme myöhemmin vielä aika monta muutakin kissaa. Hotelliamme kiertävän muurin päällä loikoili mustavalkoinen kissa ja rantabulevardilla vastaamme tuli kirjava tabbykolli. Las Palmasissa jopa oli patsas kissojen ympäröimästä miehestä ja Stradivarius muotiliikkeen ikkunassakin oli kissoja mallinukkien jaloissa. Kanarialaiset näyttävät todellakin olevan kissaihmisiä, joten kyseessä on minulle sopiva paikka!

torstai 8. huhtikuuta 2010

Kirsikkapuut


Kirsikkapuiden aikaan

rikkaruohot

elämäni

polulta lakastuvat

Tulisit jo

niin sulavesikin

kulkisi

vastavirtaan.


Vaihtoehtona

mustat oksat

takatalvi

jos unohdat

missä olen.


© Elämänkulkija



Tällainen keväinen romantikkohajatelma näin huhtikuun alkuun. Kuva on viime vuoden vappuna otettu.



sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Koira sielunkumppanina


Lyhyt katsaus kirjaan
VOITTO VIRO. TONI VELJENI. Kirjapaja, 1980.

Tämän kirjan olen hankkinut joskus kirjaston poistomyynnistä bookcrossing-tarkoitusperiä varten. Bookcrossingin kiinnostavimpia piirteitä on se, miten sen kautta tulee luettua kirjoja, joihin ei muuten tutustuisi.

Takakannesta:
-Onko tämä teidän koiranne? -Ei, minä olen hänen ihmisensä. Jotkut nimittävät koiraa koiraksi. Voitto Virolle Toni oli enemmän: ystävä, uskottu, veli.

Lauttasaaren entinen kirkkoherra Voitto Viro (1914–1999) kertoo kirjassa Toni veljeni villakoiransa tarinan. Voitto Viron näkemykset olivat omintakeisia erityisesti omana aikanaan ja onkin kunnioitettavaa, että hän pysyi omissa näkemyksissään vastareaktioista huolimatta. Tässä kirjassa on paljon kristinuskon uskonnollista näkemystä, mutta samalla myös ekologista ja eläinsuojelullista ajattelua.

Viro oli eläinrakas henkilö ja oli jo ennen vuotta 1980 häkkikanaloita sekä eläinten tehotuotantoa vastaan. Kirjassa puhutaan lähinnä Tonin edesottamuksista, mutta mukana on myös Viron käsityksiä, sekä vastineita, joita ihmiset hänen puheistaan kirjoittivat. Yllättävää on, miten moni reagoi vahvan negatiivisesti Viron ajatukseen siitä, että eläimillä on sielu. Viro oli sitä mieltä, että eläimet pääsevät kuoleman jälkeen Taivaaseen, toiseen elämään, siinä missä ihminenkin. Viro itse oli sopinut koiransa kanssa, että kumpi kuolee ensin, tulee toista vastaan sitten toisella puolen. Toivon, että hänen toiveensa toteutui.

Hauskoja poimintoja kirjasta:

On tietysti totta, että Raamattu sanoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Mutta en siitä sitä johtopäätöstä tekisi, että me olisimme kasvoista Jumalan näköisiä. (Monethan eivät häävisti ole edes ihmisen näköisiä.) Se mikä tekee ihmisestä Jumalan kuvan on omatunto ja suhde Jumalaan. Eihän ihmisen ja apinan välinen erokaan varsinaisesti ole kasvoissa vaan siinä, ettei apina lue ruokarukousta mikäli tiedetään. Joku on sanonut näin: -On ihan selvää, että ihmissuku polveutuu apinoista - toisissa se vain näkyy enemmän ja toisissa vähemmän.
---
Ei taida olla kovin paljon enää syytä kerskaamiseen siitä, että meidät luotiin Jumalan kuvaksi. Niin luotiinkin, mutta siitä on niin pitkä aika ja sen jälkeen me olemme luoneet ihmistä, itseämme ja muita, vallan toisiin suuntiin, niin että on jo kyseenalaista sekin, voidaanko meitä sanoa ihmisiksi lainkaan.
---
Me ajattelemme oman sympatiamme ja antipatiamme mukaan. Sen mukaan esimerkiksi mato tai bakteeri on varsin iljettävä olento. Mutta miten lienee Jumalan kannalta asiaa arvioiden? Millaisia bakteereja me ihmiset lienemme jonkin muun olennon tajunnan kannalta?

Lainauksista tulee esille raikas luova näkökulma, joka yhdistää uskonnollisen ja ekologisen ajattelun. Kiinnostava tapaus.

Floods at Salo - Salon kevättulvat

Normally there are sidewalks on both sides of the river.

There was an event in Salo, Finland on Easter Sunday. The ice in river Uskelanjoki moved and brought a flood on the city centre of Salo. The ice piled up and stopped moving, which made the water rise to sidewalks and parks. Finally the ices started to move again, after the use of a few excavators, but the icemasses destroyed parkbenches and lampposts.

It was quite intriguing to see mother nature create such a powerful play. The past winter has been one of the coldest ones in about twenty years. I personally, as a person born in '80s, have never seen such an icedam in my life. The spring came with force.


Would you sit on these benches?

Pääsiäissunnuntai alkoi Salossa rytinällä. Uskelanjoen jäät lähtivät liikkeelle ja toivat Salon keskustaan tulvan. Jää patoutui yläjuoksulle ja vesi nousi pyöräteille ja puistoihin. Kaivinkoneiden avustuksella jää lähti taas liikkeelle, mutta vei mukanaan lyhtypylväitä ja tuhosi puistonpenkkejä.

Oli todella kiehtovaa katsoa, mihin luonnonvoimat pystyvät. Mennyt talvi on ollut yksi kylmimpiä pitkiin aikoihin. Itse 80-luvulla syntyneenä en ainakaan ole eläessäni nähnyt moista. Kevät tuli voimalla.



More information:
Yle.fi
Helsingin Sanomat

torstai 1. huhtikuuta 2010

Nöyrä passio


Kevään paljas puu
ojentaa hiljaisena
oksansa valoon


© Elämänkulkija


Itsekin sitä tuntee helposti itsensä paljaaksi puuksi pitkän talven jälkeen. Entisaikoina ihmiset ja eläimet olivat oletettavasti kuluttaneet talvivarastonsa loppuun tässä vaiheessa ja nöyrinä odottivat kasvukauden alkamista.

Toivotan kaikille itsetutkiskelevaa pitkäperjantaita sekä iloista pääsiäistä!


Valopöytäpulmia

Kuvan valopöytä ei liity tapaukseen.

Olen jo pitkään himoinnut valopöytää piirtämisen apuvälineeksi. Tähän mennessä apunani on toiminut lasinen kukkapöytä, jonka alle olen ujuttanut pöytälampun. Tekniikka on kuitenkin ollut hankala, varsinkin kun piirrossessiota varten on täytynyt aina keksiä kukille väliaikainen sijoituspaikka.

Aloitin valopöytäoperaationi kyselemällä erinäisistä toimistotarvikeliikkeistä, mutta tulokset olivat yllättäviä. En ollut lainkaan varautunut siihen, etteivät niin tulostimia kuin valokuvausvälineitäkin myyvät tahot edes tajunneet mitä etsin. En tiennyt valopöydän onlevan enemmistölle tuntematonta erikoissanastoa.

Googlen kautta löysin valopöytiä,tai niiden kaltaisia laitteita myyviä verkkokauppoja. Monissa verkkokaupoissa vaihtoehdot kuitenkin olivat joko epäkäytännöllisiä tai liian hintavia. Sinellin muovista taivutettu valopöytä oli tarkoituksiini liian pieni (23 x 15 cm), vaikkakin 19 euron hintaisena edullinen. Chicagolaisessa ArtSupply.comissa valopöydät taas olivat ammattilaistasoa, mutta hintakin oli sen mukainen. Jalallinen versio maksoi halvimmillaankin 795 dollaria!

Eräs ystäväni suositteli lopulta LightboxUK.net-verkkokauppaa, josta oli itse tilannut valopöydän. Kaupassa hinta-laatusuhde oli kohdallaan, joten A4-kokoinen valolaatikko odottaa nyt matkaa Suomeen. Postikulujen kanssa hinnaksi tuli 72,48 puntaa, eli noin 82 euroa. Ei huono kauppa. Seuraavaksi vain pakettia odottelemaan.

Mielestäni oli yllättävää, ettei Suomesta tahdo löytää helposti ,eikä edullisesti kunnon valopöytiä. Tästä vajeesta kertoo sekin, että useilta verkkosivuilta löytyi kyllä valopöydän tai -laatikon teko-ohjeet, muttei ostopaikkasuosituksia. Viitseliäälle tee-se-itse-ihmiselle löytyvät hyvät valopöydän nikkarointiohjeet ainakin täältä.


Mikäli joku tietää, missä Suomessa on valopöytiä tai valolaatikoita myynnissä, niin otan mielelläni kommentteja vastaan.