maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulukorttien tunnelmaa

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse.

Nyt tämä blogi rauhoittuu joulun ajaksi ja jatkuu uuden vuoden antimin tammikuussa.

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse. Sinooperista löytämäni joulunuottikartongin lauluna oli Jouluyö, juhlayö, joten tein kortin kuvituksesta klassisen ja yksinkertaisen juhlavan. Skannasin piirrokseni koneelle ja tulostin sitä sitten tarvittavan määrän. Käsityötä eräänlaisena sarjatuotantona siis.

Olen perinteisten joulukorttien kannattaja. Sähköiset kortit eivät korvaa sitä ilontunnetta, kun postilaatikkoon on ilmestynyt pino kortteja tai kun luukusta kolahtaa yllätystervehdys. Sähköisistä korteista ei myöskään välttämättä jää mitään jäljelle. Tulevat sukupolvet eivät voi ihailla isovanhempien saamia joulukortteja, sillä monet e-korttipalvelut säilyttävät saadun kortin noin kolmisen kuukautta. Lisäksi standardifonteilla kirjoitetuista e-korteista puuttuu oman käsialan persoonallisuus. Itsetehty ja allekirjoitettu kortti kertoo ainakin itselleni, että joku välittää minusta niin, että on valmis uhraamaan aikaansa kortin tekemiseen.

Tietysti e-kortti on parempi kuin ei joulutervehdystä lainkaan. Esimerkiksi Kansalliskirjaston sivuilla on kauniita Pelasta kirja -hankkeeseen liittyviä kortteja, jotka antavat samalla tietoa kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja sen tukemistesta.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

torstai 17. joulukuuta 2009

Pelaamaan

Kävin Salon taidemuseo Veturitallissa katsomassa Pelaa! -näyttelyä, joka esittelee sekä digitaalisten pelien historiaa ja estetiikaa että myös nykypäivän pelejä. Mukana on myös peliaiheista kuvataidetta.

Näyttely on huolellisesti suunniteltu kokonaisuus, jossa viihtyvät varmasti kaikenikäiset. Innostuneimpia kävijöitä voi jopa olla vaikea saada lähtemään pois museosta. Ensimmäisessä salissa tuntuu kuin olisi astunut pelihalliin, sillä esillä on digitaalisia pelejä sekä laitteita aina pelihallien autosimulaattoreista vanhoihin kotimikroihin, pelikonsoleihin ja jopa kännyköihin.

Näyttelyssä voi pelata esimerkiksi 1980-luvun Commodore 64:lla - laitteella, joka nostaa omaankin mieleeni muistoja. Isoveljelläni nimittäin oli juuri kyseistä mallia oleva kotikone kun olin pieni. Kyseinen laite näyttää melko kummalliselta nykyisiin tietokoneisiin verrattuna, mutta se nauttii silti eräänlaista kulttimainetta harrastajien keskuudessa.

Commodore 64

Mieltä lämmittävää oli nähdä myös toinen, edellistä tutumpi laite - Nintendo, 1990-luvun hittituote. Sain Nintendon ollessani varmaankin noin 9-vuotias ja kyllä sillä tuli pelattuakin. Kun lapsuuden pelikonsolikin on jo keräilytuote, niin kokee itsensä jo ikälopuksi. Tekniikka tosin vanhenee vielä nopeammin kuin ihmiset.

Nintendo


Toisessa salissa tunnelma on aivan toinen kuin ensimmäisen salin peliluolassa. Esillä ovat Marita Liulian tarot-kortit, joihin olen tutustunut jo aiemmin Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä Turussa. Kolmannessa ja neljännessä salissa taas on näytteillä eri taiteilijoiden luomia peliaiheisia taideteoksia ja pelipöytiä. Tekijöinä ovat muun muassa Outi Heiskanen, Janne Laine, Petri Hytönen, Erkka Auermaa, Alvar Cawén, Greta Hällfors-Sipilä ja Alice Kaira.

Perimmäisessä museon kulmassa odottaa vielä mysteeri. Käytävän päässä on avonainen pimeä huone, jonka edustalla on kehotus astua sisälle. Kun kävijä astuu peremmälle hänen varjonsa kohdalle heijastuu mustaan lattiaan eräänlainen pelilaudan karttakuvio. Kun hän liikkuu, valoisa kartta seuraa mukana. Vaikuttava efekti. Pelinäyttelyssä interaktiivisuus onkin valttia.

Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo
PELAA! -näyttely, tornin studiossa Tuukka Halonen, 21.11.2009-31.1.2010

Lähteet ja lisätietoja:
Salon taidemuseo

maanantai 14. joulukuuta 2009

Merijäätä


Pakkaspäivän kunniaksi päätin osallistua uuden valokuvablogin haasteeseen, jossa etsitään inspiraatiota mustavalkoisten kuvien maailmasta.

Mustaa ja valkoista
-blogissa päivän teemana oli talvi, ja tässä onkin varsin kolea kuva merijäästä Turun Ruissalossa tammikuussa 2009. Meri on upea elementti -aina erilainen ja aina kuvauksellinen.

Taiteen pelikenttä

Näin joulun lähestyessä pieni vinkki niille, jotka kamppailevat sen tosiasian kanssa, mitä ostaa lahjaksi Suomen lukuisille taiteentutkijoille.

Taiteen kenttä on varsinainen pelilauta jo itsessäänkin, ainakin Pierre Bourdieun teorioita soveltaen, mutta näin konkreettista peliä se on kaiketi harvoin ollut. Lautapelit.fi:n julkaisema Modern Art on peli, jossa jokainen toimii galleristina sekä myy ja ostaa kuvataidetta edustaen pohjoismaisia huutokauppahuoneita.

Alkuperäisessä, saksalaisen Reiner Knizian vuonna 1992 kehittämässä pelissä taiteilijat maalauksineen olivat kuvitteellisia, mutta suomalaisessa versiossa on näytillä aitoa kotimaista nykytaidetta. Kotimainen laitos pelistä on julkaistu yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ry:n kanssa ja kuvataideteoksia esittävien pelikorttien kuvittajina ovatkin seuran jäsentaiteilijat Jari Järnström, Hannu A. Leimu, Bruno Maximus, Aimo Taleva sekä Sari Tenni.

Peli on voittanut vuonna 2008 Vuoden peli-palkinnon aikuistenpelien sarjassa. Olisi kiinnostava päästä kokeilemaan kyseistä peliä. Lahjatoivelistalle siis, jollei jouluksi niin ehkä vaikka syntymäpäiväksi.

Lähteet ja lisätietoja:
Lautapelit.fi-Modern Art
Helsingin taiteilijaseura ry
Lautapeliopas

perjantai 11. joulukuuta 2009

Eräs tulevaisuuskuva 1950-luvulta



Bookcrossingin kautta tuli tietoisuuteeni taas yksi teos, jota olisin tuskin koskaan muuten avannut.

Frederik Pohlin ja Cyril M. Kornbluthin kirjoittama tieteiskirja Avaruuden kauppamiehet (The Space Merchants, 1953) on satiirinen kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jota hallitsevat suuret mainostoimistot ja ylikansalliset yritykset. Avaruudessa ei kauppaa kuitenkaan kirjassa käydä vaan teos keskittyy maapallolle, jossa suuri mainostoimisto pyrkii asuttamaan Venuksen saadakseen yksinoikeuden uuteen markkina-alueeseen.

Pohlin ja Kornbluthin maailmassa mainossepot vaikuttavat mainoksillaan alitajuntaan, markkinoivat addiktoivia tuotteita sekä iloitsevat väestön jatkuvasta kasvusta ja kuluttajien alenevasta älykkyysosamäärästä. Ihmisille uskotellaan, että vain tietty tuote tekee heistä parempia ihmisiä ja suosittuja yksilöitä. Kuluttajat pukeutuvatkin vain tietyn valmistajan tuotteisiin, koska kokevat sen muuttavan heidät.

Ruokamullan häviäminen maapallolta ei huoleta ketään, sillä onhan allasviljely keksitty. Yhteiskunnassa syödään synteettistä solukoista kasvatettua keinolihaa ja mauttomia keinotuotteita sekä juodaan juomia, jotka aiheuttavat riippuvuutta yhä uusiin ja uusiin valmisteisiin. Aito ruoka ja esimerkiksi kukat maksavat huikeita summia ja vain rikkaimmilla on niihin varaa. Vain konsukoiksi kutsuttu vastarintaliike on huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ja yrittää valistaa kuluttajia kestävän kehityksen hyödyistä.

Kirjan visio on ehkä kirjoittamisajankohtanaan ollut kaukainen mutta nykyään ei niinkään. Tiede-lehdessä on esitetty hypoteesi keinolihan tulemisesta markkinoille noin vuonna 2030, mikäli kehitys kulkee tiettyyn suuntaan. Nykyään myös merkkitietoisuus on kasvanut, ja huippumerkkien tuotteisiin satsataan selvästi enemmän kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Tämä kirja on lukemisen arvoinen, sillä se antaa uudenlaista näkökulmaa asioihin - ja siihen millaiseksi tulevaisuuden ei sopisi antaa muotoutua. Kirja on scifi-kirjaksi hyvin onnistunut, sillä sen luoma tulevaisuuskuva ole juuri vanhentunut vaikka jo yli 50 vuotta on kulunut teoksen ilmestymisestä

Pohl, Frederik - Kornbluth, C. M., Avaruuden kauppamiehet.
WSOY, 2. painos 1992. Alkuteos The Space Merchants, 1953.


Kirjailijasta:

Frederik Pohl
Kirjan jatko-osa:
Kauppamiesten sota (The Merchants' War, 1984)

torstai 10. joulukuuta 2009

Tuokiokuva


Ohikiitävä hetki
jähmettyy
kameran sulkimen edessä
tuokio pysähtyy kuvaksi

jota jälkeemme tulevat
nostalgian sumentamin
silmin kontemploivat

© Elämänkulkija


Torstaiblogien 152.haaste "pysähtynyt".

Kun on paljon menoa ja kiirettä, niin on hyvä, että valokuvien kautta voi palata pohtimaan kuluneita hetkiä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Matkalaisen sininen hetki


Sinisessä sumussa
minä kuljen
tietämättä matkani määrää

Valkea usva
ympärilläni
peittää
eilisen enteet

Miksi olen tässä
juuri nyt
tällä vuosisadalla

Sininen ilta
ei vastaa

Menneet sukupolvet
vaikenevat

Hämärtyvä ilta
houkuttelee katulamput
hehkumaan


© Elämänkulkija


Torstaiblogien 151.haaste: "Sininen ja valkoinen". Vietin suuren osan viime viikosta erinäisistä syistä junassa. Matkalla on aikaa mietiskellä - kuuraisten maisemien vaihtuessa nopeassa tahdissa.