maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulukorttien tunnelmaa

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse.

Nyt tämä blogi rauhoittuu joulun ajaksi ja jatkuu uuden vuoden antimin tammikuussa.

Tein tänä vuonna osan lähettämistäni joulukorteista itse. Sinooperista löytämäni joulunuottikartongin lauluna oli Jouluyö, juhlayö, joten tein kortin kuvituksesta klassisen ja yksinkertaisen juhlavan. Skannasin piirrokseni koneelle ja tulostin sitä sitten tarvittavan määrän. Käsityötä eräänlaisena sarjatuotantona siis.

Olen perinteisten joulukorttien kannattaja. Sähköiset kortit eivät korvaa sitä ilontunnetta, kun postilaatikkoon on ilmestynyt pino kortteja tai kun luukusta kolahtaa yllätystervehdys. Sähköisistä korteista ei myöskään välttämättä jää mitään jäljelle. Tulevat sukupolvet eivät voi ihailla isovanhempien saamia joulukortteja, sillä monet e-korttipalvelut säilyttävät saadun kortin noin kolmisen kuukautta. Lisäksi standardifonteilla kirjoitetuista e-korteista puuttuu oman käsialan persoonallisuus. Itsetehty ja allekirjoitettu kortti kertoo ainakin itselleni, että joku välittää minusta niin, että on valmis uhraamaan aikaansa kortin tekemiseen.

Tietysti e-kortti on parempi kuin ei joulutervehdystä lainkaan. Esimerkiksi Kansalliskirjaston sivuilla on kauniita Pelasta kirja -hankkeeseen liittyviä kortteja, jotka antavat samalla tietoa kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja sen tukemistesta.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

torstai 17. joulukuuta 2009

Pelaamaan

Kävin Salon taidemuseo Veturitallissa katsomassa Pelaa! -näyttelyä, joka esittelee sekä digitaalisten pelien historiaa ja estetiikaa että myös nykypäivän pelejä. Mukana on myös peliaiheista kuvataidetta.

Näyttely on huolellisesti suunniteltu kokonaisuus, jossa viihtyvät varmasti kaikenikäiset. Innostuneimpia kävijöitä voi jopa olla vaikea saada lähtemään pois museosta. Ensimmäisessä salissa tuntuu kuin olisi astunut pelihalliin, sillä esillä on digitaalisia pelejä sekä laitteita aina pelihallien autosimulaattoreista vanhoihin kotimikroihin, pelikonsoleihin ja jopa kännyköihin.

Näyttelyssä voi pelata esimerkiksi 1980-luvun Commodore 64:lla - laitteella, joka nostaa omaankin mieleeni muistoja. Isoveljelläni nimittäin oli juuri kyseistä mallia oleva kotikone kun olin pieni. Kyseinen laite näyttää melko kummalliselta nykyisiin tietokoneisiin verrattuna, mutta se nauttii silti eräänlaista kulttimainetta harrastajien keskuudessa.

Commodore 64

Mieltä lämmittävää oli nähdä myös toinen, edellistä tutumpi laite - Nintendo, 1990-luvun hittituote. Sain Nintendon ollessani varmaankin noin 9-vuotias ja kyllä sillä tuli pelattuakin. Kun lapsuuden pelikonsolikin on jo keräilytuote, niin kokee itsensä jo ikälopuksi. Tekniikka tosin vanhenee vielä nopeammin kuin ihmiset.

Nintendo


Toisessa salissa tunnelma on aivan toinen kuin ensimmäisen salin peliluolassa. Esillä ovat Marita Liulian tarot-kortit, joihin olen tutustunut jo aiemmin Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä Turussa. Kolmannessa ja neljännessä salissa taas on näytteillä eri taiteilijoiden luomia peliaiheisia taideteoksia ja pelipöytiä. Tekijöinä ovat muun muassa Outi Heiskanen, Janne Laine, Petri Hytönen, Erkka Auermaa, Alvar Cawén, Greta Hällfors-Sipilä ja Alice Kaira.

Perimmäisessä museon kulmassa odottaa vielä mysteeri. Käytävän päässä on avonainen pimeä huone, jonka edustalla on kehotus astua sisälle. Kun kävijä astuu peremmälle hänen varjonsa kohdalle heijastuu mustaan lattiaan eräänlainen pelilaudan karttakuvio. Kun hän liikkuu, valoisa kartta seuraa mukana. Vaikuttava efekti. Pelinäyttelyssä interaktiivisuus onkin valttia.

Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo
PELAA! -näyttely, tornin studiossa Tuukka Halonen, 21.11.2009-31.1.2010

Lähteet ja lisätietoja:
Salon taidemuseo

maanantai 14. joulukuuta 2009

Merijäätä


Pakkaspäivän kunniaksi päätin osallistua uuden valokuvablogin haasteeseen, jossa etsitään inspiraatiota mustavalkoisten kuvien maailmasta.

Mustaa ja valkoista
-blogissa päivän teemana oli talvi, ja tässä onkin varsin kolea kuva merijäästä Turun Ruissalossa tammikuussa 2009. Meri on upea elementti -aina erilainen ja aina kuvauksellinen.

Taiteen pelikenttä

Näin joulun lähestyessä pieni vinkki niille, jotka kamppailevat sen tosiasian kanssa, mitä ostaa lahjaksi Suomen lukuisille taiteentutkijoille.

Taiteen kenttä on varsinainen pelilauta jo itsessäänkin, ainakin Pierre Bourdieun teorioita soveltaen, mutta näin konkreettista peliä se on kaiketi harvoin ollut. Lautapelit.fi:n julkaisema Modern Art on peli, jossa jokainen toimii galleristina sekä myy ja ostaa kuvataidetta edustaen pohjoismaisia huutokauppahuoneita.

Alkuperäisessä, saksalaisen Reiner Knizian vuonna 1992 kehittämässä pelissä taiteilijat maalauksineen olivat kuvitteellisia, mutta suomalaisessa versiossa on näytillä aitoa kotimaista nykytaidetta. Kotimainen laitos pelistä on julkaistu yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ry:n kanssa ja kuvataideteoksia esittävien pelikorttien kuvittajina ovatkin seuran jäsentaiteilijat Jari Järnström, Hannu A. Leimu, Bruno Maximus, Aimo Taleva sekä Sari Tenni.

Peli on voittanut vuonna 2008 Vuoden peli-palkinnon aikuistenpelien sarjassa. Olisi kiinnostava päästä kokeilemaan kyseistä peliä. Lahjatoivelistalle siis, jollei jouluksi niin ehkä vaikka syntymäpäiväksi.

Lähteet ja lisätietoja:
Lautapelit.fi-Modern Art
Helsingin taiteilijaseura ry
Lautapeliopas

perjantai 11. joulukuuta 2009

Eräs tulevaisuuskuva 1950-luvulta



Bookcrossingin kautta tuli tietoisuuteeni taas yksi teos, jota olisin tuskin koskaan muuten avannut.

Frederik Pohlin ja Cyril M. Kornbluthin kirjoittama tieteiskirja Avaruuden kauppamiehet (The Space Merchants, 1953) on satiirinen kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jota hallitsevat suuret mainostoimistot ja ylikansalliset yritykset. Avaruudessa ei kauppaa kuitenkaan kirjassa käydä vaan teos keskittyy maapallolle, jossa suuri mainostoimisto pyrkii asuttamaan Venuksen saadakseen yksinoikeuden uuteen markkina-alueeseen.

Pohlin ja Kornbluthin maailmassa mainossepot vaikuttavat mainoksillaan alitajuntaan, markkinoivat addiktoivia tuotteita sekä iloitsevat väestön jatkuvasta kasvusta ja kuluttajien alenevasta älykkyysosamäärästä. Ihmisille uskotellaan, että vain tietty tuote tekee heistä parempia ihmisiä ja suosittuja yksilöitä. Kuluttajat pukeutuvatkin vain tietyn valmistajan tuotteisiin, koska kokevat sen muuttavan heidät.

Ruokamullan häviäminen maapallolta ei huoleta ketään, sillä onhan allasviljely keksitty. Yhteiskunnassa syödään synteettistä solukoista kasvatettua keinolihaa ja mauttomia keinotuotteita sekä juodaan juomia, jotka aiheuttavat riippuvuutta yhä uusiin ja uusiin valmisteisiin. Aito ruoka ja esimerkiksi kukat maksavat huikeita summia ja vain rikkaimmilla on niihin varaa. Vain konsukoiksi kutsuttu vastarintaliike on huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ja yrittää valistaa kuluttajia kestävän kehityksen hyödyistä.

Kirjan visio on ehkä kirjoittamisajankohtanaan ollut kaukainen mutta nykyään ei niinkään. Tiede-lehdessä on esitetty hypoteesi keinolihan tulemisesta markkinoille noin vuonna 2030, mikäli kehitys kulkee tiettyyn suuntaan. Nykyään myös merkkitietoisuus on kasvanut, ja huippumerkkien tuotteisiin satsataan selvästi enemmän kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten.

Tämä kirja on lukemisen arvoinen, sillä se antaa uudenlaista näkökulmaa asioihin - ja siihen millaiseksi tulevaisuuden ei sopisi antaa muotoutua. Kirja on scifi-kirjaksi hyvin onnistunut, sillä sen luoma tulevaisuuskuva ole juuri vanhentunut vaikka jo yli 50 vuotta on kulunut teoksen ilmestymisestä

Pohl, Frederik - Kornbluth, C. M., Avaruuden kauppamiehet.
WSOY, 2. painos 1992. Alkuteos The Space Merchants, 1953.


Kirjailijasta:

Frederik Pohl
Kirjan jatko-osa:
Kauppamiesten sota (The Merchants' War, 1984)

torstai 10. joulukuuta 2009

Tuokiokuva


Ohikiitävä hetki
jähmettyy
kameran sulkimen edessä
tuokio pysähtyy kuvaksi

jota jälkeemme tulevat
nostalgian sumentamin
silmin kontemploivat

© Elämänkulkija


Torstaiblogien 152.haaste "pysähtynyt".

Kun on paljon menoa ja kiirettä, niin on hyvä, että valokuvien kautta voi palata pohtimaan kuluneita hetkiä.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Matkalaisen sininen hetki


Sinisessä sumussa
minä kuljen
tietämättä matkani määrää

Valkea usva
ympärilläni
peittää
eilisen enteet

Miksi olen tässä
juuri nyt
tällä vuosisadalla

Sininen ilta
ei vastaa

Menneet sukupolvet
vaikenevat

Hämärtyvä ilta
houkuttelee katulamput
hehkumaan


© Elämänkulkija


Torstaiblogien 151.haaste: "Sininen ja valkoinen". Vietin suuren osan viime viikosta erinäisistä syistä junassa. Matkalla on aikaa mietiskellä - kuuraisten maisemien vaihtuessa nopeassa tahdissa.


sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Blogien mahdolliset hyödyt


Luin juuri Satakunnan kansan Virta-liitettä numero 47. Sivulla kolme oli juttu blogin kaupallistamisesta. Artikkeli herätti kiinnostavia kysymyksiä ja aloin miettiä, minkälaisia blogeja yleensä kaupallistetaan ja mitä hyötyä bloggauksesta voi saada, siis hyvän mielen lisäksi. Entä miten näitä blogin hyödyntämiskeinoja voi soveltaa kulttuuri- ja historia-aiheisiin blogeihin? Virran jutussa haastattelussa on Tarkkamarkka-blogilla itseään elättävä hämeenlinnalainen Markus Ossi, joka antaa kirjoituksissaan lukijoilleen säästövinkkejä. Ossin mukaan pienten lisätulojen hankkiminen tekstimainoksilla on helppoa. Tällainen onnistuu esimerkiksi Googlen Adsense –tekstimainoksilla, joista voi saada kuukaudessa tuloja noin 5-50 euroa. Rikastumaan mainoksilla ei siis helposti pääse ja kohtalaiset tulot vaativat jo enemmän työtä. Ossilla kaupallistaminen on sujunut hyvin, muttei hänkään tienaa päätoimisella blogillaan silti kuin puolet siitä kuin palkkatöissä ollessaan ansaitsi.

Mainokset siis ovat eräs avain tuloihin. Kun tutustuu AdSense-ohjelmaan, voi huomata että mainosten lisäämisessä on omat vaikeutensa. AdSenseen vaikuttaa liittyvän suuri määrä ohjelmasääntöjä, joiden läpikäyminen jo itsessään voi tuntua bloggaajasta hankalalta. Myös Tradedoubler tarjoaa ansaitsemiskeinoja web-sivuille. Hyviä esimerkkejä kaupallistetuista blogeista ovat lukuisat muotiblogit, joiden imagoon mainokset sopivatkin.

Esittelen tässä muutaman suositun sivuston, joihin törmäsin pohtiessani blogeista saatavaa hyötyä. Eräs erittäin suosittu muotiblogi vaikuttaa olevan MouMou mouruaa, jolla on 758 lukijaa ja reunapalkki täynnä mainoksia. Toisenlainen menestystarina on outoihin ilmiöihin keskittyvä Paranormaaliblogi, joka aloitti pienestä, mutta eteni mainostajien hankkimisesta jopa oman shopin perustamiseen. Blogin pitäjä kirjoittaa aloittaneensa blogin vuonna 2007 huomattuaan, ettei vastaavaa suomenkielistä blogia ollut lainkaan olemassa.

Hyvä ja omaperäinen idea on siis suosion salaisuus. Mainokset ja kulttuuri- tai historia-aiheinen blogi eivät silti aina sovi välttämättä yhteen, sillä humanististen tieteiden perinteeseen kaupallisuus ja mainosvalta eivät yleensä ole kuuluneet. Mainokset saattavat jopa rajoittaa blogikirjoituksia, sillä oletettavasti niiden täytyisi sopia mainostajien imagoon. Toisaalta esimerkiksi museoiden tai kirjakauppojen ilmoitukset voivat istua mainiosti kulttuuriblogiinkin.

Toinen Markus Ossin esilletuoma blogihyöty on käyttökelpoinen myös esimerkiksi tutkijalle. Ossi kertoo, että ”bloggaamalla voi yrittää saada itselleen johtavan asiantuntijan aseman.” Tämä voisi olla hyvä syy juuri tietynlaisen kultturi- , taide- tai historiablogin pitämiseen. Tutkija tai muu akateeminen toimija voi blogin kautta kaupitella asiantuntemustaan ja liittää blogin jopa osaksi sähköistä curriculum vitaeaan. Saattaisin jopa kuvitella, että tutkija voisi saada vaikkapa luentopyyntöjä keskittymällä tiettyyn tutkimustaan tukevaan osa-alueeseen blogissaan. Blogia suunnitellessa kannattaa miettiä tarkkaan, minkälaiselle blogille olisi vielä tilaa ja kysyntää, unohtamatta tietysti omia kiinnostuksenkohteitaan. Agricola-historiafoorumilla voi esimerkiksi tutustua erilaisiin historiablogeihin.

Tärkeintä blogin pitäjälle on tietysti yleisön huomion herättäminen. Blogin tunnettavuutta voi lisätä muun muassa ilmoittamalla sen Blogilista -palveluun, jonne kerätään suomalaisten pitämiä tai suomalaisia asioita käsitteleviä blogeja.


Lähteet ja lisätietoa:
Blogilista
Bloggaaja
Satakunnan Kansa,Virta Nro 47, 20.11.-26.11.2009. Satakunnan Kansan viikkoliite, SK-Print 2009.
---
Kirjoitus on julkaistu aiemmin hieman toisessa muodossa Historian verkkojulkaiseminen -kurssin harjoitusblogissa nimellä Hyötyä ja kaupallisuutta. Kiitos tekstin syntyprosessiin kuuluneista ajatuksista kuuluu kaikille kurssin osanottajille.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Humanistin joululahjavinkki


Sameat joululahjatoiveeni kristallisoituivat kun näin Suomalaisessa kirjakaupassa Leonardo da Vincin Työpäiväkirjat suomennettuna (suom. Laura Lahdensuu). 439-sivuinen kokoelma on täynnä renessanssivisionääri Leonardo da Vincin (1452-1519) ajatuksia, luonnoksia ja ideoita.

Teosta kuvaillaan BookPlus-nettikaupassa näin:
"Da Vinci jätti jälkeensä Euroopan renessanssiajan tai ehkä jopa kaikkien aikojen merkillisimmän kirjallisen perinnön, joka on sekä laaja - tuhansia arkkeja muistiinpanoja, kirjoitelmia ja piirroksia - että häkellyttävän laaja-alainen.Vasenkätinen da Vinci kirjoitti muistiinpanonsa lähes aina nurinpäin oikealta vasemmalle niin, ettei kirjoitusta voinut lukea kuin peilin avulla tai katsomalla paperiarkkia valoa vasten. Katkelmalliset muistiinpanot kattavat aiheita anatomiasta leikkimielisiin ennustuksiin ja eläinaiheisista allegorioista taiteen teoriaan ja tähtitieteeseen."

Täytyy välihuomautuksena sanoa, että on häiritsevää, miten da Vincia käytetään usein ikään kuin Leonardon sukunimenä. Nimihän tarkoittaa yksinkertaisesti "Vincistä", eikä suinkaan ole varsinainen sukunimi. Muistaakseni jo taidehistorian peruskurssilla vannotettiin puhumaan Leonardosta mieluiten joko käyttäen koko nimeä tai sitten pelkkää etunimeä. Kaiketi nykyään nimen voi käsittää ikään kuin sukunimen omaisesti, mutta omaa korvaani asia häiritsee.

Leonardo da Vinci edusti renessanssin ajan ympäristöstään kiinnostunutta ja monipuoliseen osaamiseen pyrkivää ihmisihannetta. Hän oli ainakin matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomian tuntija, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Leonardo oli erityisesti insinöörinä edellä aikaansa suunnitellessaan muun muassa helikopteria, laskuvarjoa ja panssarivaunua. On kiinnostavaa lukea, mitä hän on kirjoittanut kyseisistä suunnitelmista muistiinpanoihinsa.

Leonardon Työpäiväkirjat vaikuttaa kokoelmalta, jonka parissa joulupyhät kuluvat nopeasti - ainakin jos on kaltaiseni Leonardo-fani. Laitan lahjatoiveisiini ja suosittelen muillekin.

Lähteet ja lisätietoja:
Leonaro da Vincin Työpäiväkirjat-Bookplus.fi
Webmuseum. Leonardo da Vinci
Wikipedia. Leonardo da Vinci

Jotta en unohtaisi


postmodernin ajan

itsetehty kiire
kenties koneellistetun arkemme
ikuinen vitsaus

ostoshuuman keskellä
kullattujen profiilien edessä
niin moni polvistuu

joskus parempi hiljentyä
ihailla tähtien suuruutta
ihmisen pienuutta

etsiä messinkikuoren takaa
sisäinen hohde

pohdin
syvennyn itseeni

jotta en unohtaisi
mikä on tärkeintä

ajan takaa idylliä
jota ei ole


© Elämänkulkija



150. haaste "Jotta en unohtaisi": Valokuvatorstai, Runotorstai. Joulun ostoshuumassa viihdyn itsekin hieman liian hyvin. Juuri kuvassa olevan kaltainen pikkutilpehööri päätyy tähän aikaan vuodesta kovin helposti mukaani. Jos on alakuloinen, niin ostaminen parantaa hetkeksi mielialaa, mutta se ei suinkaan tuo pysyvää onnea. Pohdin runossa siis prioriteettejäni, jotten unohtaisi niitä. Kirjojen ostokin voi tapahtua huumassa, mutta sitä en yleensä ole katunut.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Picasson jäljillä Ateneumissa




Viikonloppuna tuli käytyä Helsingissä ja viimein nähtyä Ateneumin odotettu Picasso -näyttely. Oli hämmästyttävää huomata, että vaikka näyttely on ollut museossa syyskuusta asti kävijöiden jono ulottui heti museon auetessa kadulle. Onneksemme olimme ostaneet liput etukäteen, joten pääsimme siirtymään sumuisesta aamusta sisätiloihin nuolen osoittamaa kiertotietä - museon takaovesta!

Pablo Picasso (1881-1973) teki pitkän uran taiteilijana ja työskenteli viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Hänen tuotantoonsa sisältyykin lähes 50 000 teosta, mikä kuulostaa todella uskomattomalta määrältä.

Picasso oli todellinen taiteen moniottelija, joka teki niin maalauksia, piirroksia, kuvituksia ja grafiikkaa kuin veistoksia, keramiikkaa ja teatterilavastuksiakin. Hän myös kokeili monenlaisia itseilmaisun tapoja sekä kehitti kokonaisen uuden taidesuunnan, kubismin.



Pariisin Picasso-museosta Ateneumissa lainassa oleva näyttely on ainutlaatuinen, sillä siihen sisältyy teoksia taiteilijan tuotannon kaikista vaiheista. Näyttelyn ripustus on selkeä ja se etenee kronologisesti nuoren taiteilijan sinisten ja vaaleanpunaisten kausien kautta afrikkalaisiin vaikutteisiin ja viimein kubististiseen ilmaisuun, jota seurasivat muun muassa klassistiset ja surrealistiset sävyt sekä sota-ajan maalaukset ja myöhemmin pop-taiteen vivahteet. Jokaisella on varmasti jonkinlainen mielikuva Picassosta, mutta näin laaja näyttely on omiaan avartamaan ennakkokäsityksiä.

Eräs mieleenpainuvimpia teoksia näyttelyssä oli itselleni toisen maailmansodan tunnelmia kuvaava Korean verilöyly (1951), jossa konemaisen kulmikkaat sotilaat tähtäävät aseilla inhimillisiä, mutta hätääntyneitä alastomia naisia ja lapsia. Teos on hengeltään hyvin erilainen kuin Picasson tunnetuimpiin maalauksiin kuuluva kubistis-surrealistinen Guernica (1937), joka kuvaa Espanjan sisällissotaa. Korean verilöyly muistuttaakin asennoiltaan etäisesti Francisco de Goyan maalausta 3. toukokuuta 1808.

Toinen erityisen koskettava maalaus oli mielestäni Picasson itsemurhan tehnyttä ystävää kuvaava teos Casagemasin kuolema (1901), joka on vaikuttava myös väreiltään. Kuolleen ystävän vierellä palaa kynttilä, joka symboloi usein elämän liekkiä ja ehkäpä tässä sielua.

Muita kiinnostavia teoksia olivat muun muassa Picassolle tärkeä aihe Kyyhkynen (4.12.1942) sekä taiteilijan poikaa Pauloa esittävä Paulo harlekiinina (1924). Kubistiset teokset ovat toki ensiarvoisen tärkeä osa Picasson tuotantoa, mutta on antoisaa huomata, miten paljon muutakin taiteilija on tehnyt.

Kierroksen kruunasi muuten interaktiivinen Picasson olohuone, jossa lapset ja lapsenmieliset kävijät voivat testata taiteilijan teosten innoittamia esineitä ja huonekaluja. Tilan on luonut suunnittelijapari Aamu Song ja Johan Olin. Pakkohan sitä oli koettaa.


Kuva: J.S. 2009

Lähteet ja lisätietoja:

Ateneum: Picasso-näyttely
Guernica (Wikipedia)
Olavinen, Anja. Pablo Picasso Ateneumissa. Mestariteoksia Pariisin Picasso-museosta. 18.9.2009-6.1.2010. Näyttelyopas. Ateneumin taidemuseo/ Valtion taidemuseo: Helsinki, 2009.

torstai 19. marraskuuta 2009

Horros


Räiskyviin väreihinsä
luonto lakastuu
Maatuu martaan huurteiseen helmaan
Minäkin odotan talven kylmää syliä
Ehkä horrostaessa
ikäväni syksy muuttuu kaipauksen kevääksi.


© Elämänkulkija


Valokuva- ja runotorstain 149. haaste: "Räiskyvä"
"Lieneekö vielä Suomessa jokin kolkka, jossa vallitseva väri ei ole harmaa? Toiveikkaina pyydämme väriä ankeuden keskelle, sillä tämän viikon haastesana on räiskyvä. Antakaapa luovuutenne lentää, harmaissakin kaupungeissa."


Runo ei nyt aivan vastannut tätä toivetta piristyksestä ankeuden keskelle. Ei ole henkilökohtainen tuntemus tällä hetkellä tuo horrostaminen kylläkään. Itse asiassa tämä päivä on osoittautunut ihan mukavaksi vaikka aamulla näytti harmaalta.


Aihepiiristä:
Marras

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Kuvituksia ja kopiointikieltoja

Eilinen päivä kului kirjastossa tutkimassa 1800-1900-lukujen taitteen satukirjoja. On sekin kai jonkinlaista hulluutta, että aloittaa kulttuurihistorian sivuainegradun yhtaikaa väitöskirjan teon kanssa. Kuvitukset aihepiirinä tuovat tosin mukavaa vaihtelua toiseen tutkimusalueeseeni.


Vanhempien teosten kopiointi on kirjastoissa kiellettyä - hyvästä syystä. Kopiokoneen valo on erittäin voimakas ja vastaa karkeasti arvioituna 20 vuotta auringonvalossa.
Kuvantutkijan onneksi nykyään on olemassa digikameroita, jotka tallentavat kohteensa tarkasti, ilman salamavalon materiaalille tuottamia haittoja.

Kopiointikielto koski tutkimissani kirjoissa kuitenkin vain 1800-luvun puolella julkaistua materiaalia. Mielestäni kiellon voisi ulottaa 1900-luvun alkuunkin, hyvin ainakin 1930-luvun teoksiin asti. Kopiokoneen valo kuitenkin on kirkas ja vaikuttaa varmastikin haitallisesti kaikenlaiseen paperiin. Olen havainnut digikuvauksen ilman salamaa toimivaksi vanhojen alkuperäislähteitten käsittelyssä -ainakin jos lukusalin valaistus on riittävä.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Jane Austen -lukupiiri ja Elizabeth Bennet


Luin juuri loppuun bookcrossingin kautta saamani kirjan Jane Austen -lukupiiri (kirjoittanut Karen Joy Fowler). Kirja itsessään oli melko kevyt ja omalle maulleni juoneltaan hieman mitäänsanomaton. Juoni on opuksen takakannen mukaan yksinkertaisuudessaan tämä:
Viisi eri ikäistä naista ja yksi mies perustavat lukupiirin kokoontuakseen keskustelemaan Jane Austenin romaaneista. Seuraavan puolen vuoden aikana avioliitot joutuvat koetukselle, uusia suhteita alkaa, epäsopivat järjestelyt muuttuvat sopiviksi ja rakkaus löytää kohteensa.

Melkoista hattaraa siis, kevyttä raskaan päivän nollauslukemista.Toki on muistettava, että Jane Austenin romaanit ovat itsekin viihdettä. Hyviin naimisiin pääsy ja ihmissuhteet ovat niissä pääosassa, sillä ne askarruttivat aikakauden naisia jo itse toimeentulonkin vuoksi.

Kun tuntee Jane Austenin (1775-1817) tuotannon, löytää Jane Austen -lukupiiristä tuttuja ja ajatuksia herättäviä kohtia, jotka tosin esitetään ihmissuhteiden ruotimisen ja takautumien sivussa. Kiinnostavin anti itselleni olivat kuitenkin kirjan lopusta löytyvät arvostelut Austenin kirjoista, aina 1800-luvun alusta nykypäivään asti.

En tiennyt, että Austenin kirjat kohosivat maineeseen melko hitaasti. Lehtikirjoitteluista, myös kriittisistä, voi kuitenkin huomata, että Jane Austen on aina herättänyt keskustelua. Sitä voi pitää hyvän kirjailijan merkkinä.

Kiinnostavaa huomata, miten eri tavalla eri aikoina on voitu tulkita Jane Austenin sankarittaria:
Vuonna 1841 Mary Russell Mitford toteaa Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta:
"Jokaiselta tämän teoksen riviltä, Elizabethin jokaisesta sanasta henkii kertakaikkinen Hyvän maun puute, joka yksin saattoi tuottaa niin viisastelevan, niin pinnallisen sankarittaren Darcyn kaltaisen miehen rakastetuksi. Wickham on samaa maata. Oi, he ovat kuin luodut toisilleen! En saata antaa lumoavalle Darcylle anteeksi sitä, että hän heidät erotti. Olisin suonut Darcyn ottavan Janen puolisokseen."

Mielenkiintoista, että Mitford kuvasi Elizabeth Bennetiä pinnalliseksi. Nykyäänhän selvästi moni pitää Ylpeyden ja Ennakkoluulon sankaritarta Austenin hahmoista nokkelimpana ja syvällisimpänä. Elizabethin sanavalmiutta ja terävää älyä ihaillaan -häntä pidetään ehkä lähimpänä itsenäistä nykyajan naista.Teoksen suosion voi nähdä myös siitä, kuinka monta filmatisointia siitä on tehty moniin muihin Austenin kirjoihin verrattuna. Melko varmasti silti juuri Elizabethin nykyihmistä miellyttävät luonteenpiirteet olivat 1800-luvun puolivälin naisessa epäkonventionaalisia ja myös usein ei-toivottuja. Naiseen yhdistettyjä soveliaita arvoja, joihin jo kasvatuksella pyrittiin, olivat 1800-luvulla muun muassa nöyryys, hoivaavuus, palvelualttius ja äidillisyys. Nöyryyttähän Elizabethiltä ainakin puuttuu.

Jyväskylän yliopiston Kirjallisuuden tietoikkuna -sivuilla sanotaan, miten dialogi Jane Austenilla on niin vivahteikasta, että hänen henkilöidensä sielun liikkeet näkyvät keskusteluissa. Elizabethin kohdalla tämä vivahteikkuus näkyy erityisen hyvin. Hänen dialoginsa on eloisaa ja ironista.



Elizabeth Bennet ja Mark Darcy (Keira Knightley ja Matthew McFadyen) Ylpeys ja Ennakkoluulo -elokuvassa vuodelta 2005.
Kuvan lähde


Edellistä varhaisempi näkemys kirjan pääparista. C. E. Brockin piirtämät herra Darcy ja Elizabeth vuonna 1895 ilmestyneessä Ylpeys ja Ennakkoluulo -kirjassa.
Kuvan lähde.


Lähteet ja lisätietoa:
Fowler, Karen Joy. Jane Austen -lukupiiri. Johnny Kniga Publishing: Helsinki, 2008.
Tietoikkuna: Perheromaani ja Jane Austen. Jyväskylän yliopisto.
Austen for Beginners
Ollila, Anne. Jalo velvollisuus. Virkanaisena 1800-luvun lopun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 711. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998.

torstai 12. marraskuuta 2009

Käenkaali


Olenko vain rikkaruoho
elämän tuulissa
Pieni käenkaali metsänhelmi,
joka kuvittelee olevansa valkea joutsen

Olenko vain säestävä sävel
elämän suuressa laulussa
Narri, joka leikkii kuningasta

Olenko kuusi, joka
korkealle kurkottaa
vai kenties sittenkin se kataja,
johon niin moni kapsahtaa

Vai olenko oikeutettu onneen
juuri sellaisena kuin olen

Rikkakasveillakin on tunteet

© Elämänkulkija

(Valokuvatorstain ja runotorstain 148. haaste: sananlaskun pohjalta. Tämän viikon runo on kyhätty kokoon kymmenessä minuutissa valokuvan inspiroimana ja melankolisten ajatusten ajamana.)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Pukinepohdintaa


Ostin itselleni uuden juhlavan topin/tunikan/mekon.. no, vaatteen (Seppälästä). Kyseessä oli silkka heräteostos, sillä ihastuin vaatekappaleeseen, jonka koin olevan aivan omaa tyyliäni.

Kuten
Katharine Hepburn on sanonut:
Käytän vain itseni kaltaisia vaatteita, jotta säästyisin vaivalta miettiä mitä vaatteita käyttää.

Mutta onko intellektuellina itseään esittävän henkilön, joka pyrkii kehittämään blogiaan taiteen, kulttuurin ja tieteen suuntaan, sopivaa esitellä vaatteitaan?

Tästä voidaan olla monta mieltä. Idoliltani Albert Einsteinilta löytyy tähänkin asiaan varsin osuva mielipide:
Jos useimmat meistä häpeävät nukkavieruja vaatteita tai rähjäisiä huonekaluja, hävetkäämme vielä enemmän kuluneita ideoita tai kurjia filosofioita... Olisi aika surullinen tilanne, jos käärepaperi olisi parempi kuin liha sen sisällä.

Tämä on kyllä varsin totta. Kuitenkin
Spinozalla on asiasta hieman toisenlainen näkemys.
Huolimaton pukeutuminen ei tee meistä oppineita, sillä teennäinen välinpitämättömyys omasta ulkonäöstämme viittaa ennemmin köyhään henkeen, jossa viisaudella ei ole sijaa ja josta tiede voi löytää vain epäjärjestystä ja sekasortoa.

Voin siis ottaa oppia kummastakin ajatuksesta ja yrittää pitää sekä hengen että "käärepaperin" järjestyksessä.

Aforismit löytyivät täältä.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Nuori Eeva


Harrastan bookcrossingia, ajanvietettä, jonka parissa voi tulla vastaan kirjaa jos jonkinlaista. Eräs "kirjakrossauksen" viehätyksistä onkin juuri sen arvaamattomuus: Käsiinsä voi saada kirjan, jota ei muuten tulisi ehkä koskaan lukeneeksi.

Tämän Nuoren Eevan kirjan n:o 6 löysin kirpputorilta ja otin sen tietysti mielenkiinnolla mukaan harrastettani varten. Sirkka Valvanteen toimittama koulukalenteri on vuodelta 1967. Jokaisen kuukauden alussa on jokin lyhyt tarina kalenterin nimihenkilö Eevan elämästä.

Kalenteri on mielenkiintoinen fragmentti ajastaan. Siihen sisältyy erilaisia vinkkejä 60-luvulla kasvaneen nuoren tytön elämään "hakkailusta"(flirtistä) aina virkkausohjeisiin asti.

Kovin vain tuntuu kalenteri asettavan tyttöyden olemuksen tiettyjen rajojen sisälle. Kannessakin Eeva poseeraa neuletyö käsissään vaaleanpunaiseen seinään sointuvassa topissa ja samansävyisellä huulipunalla ehostettuna.


torstai 5. marraskuuta 2009

Kahden kuun valo



Kissani silmät
ovat kuin
kaksi täyttä kuuta
arvoituksellisella kiertoradalla
an

Mustalla yötaivaalla

ne tuikkivat
kullan ja jaspiksen loistossa

Niissä leimuaa
ikiaikainen elämän tuli

Kissani silmät
ihmettelevät, pohtivat
näkevät maailman
oman kuunsa valossa

© Elämänkulkija


Valokuvatorstain ja runotorstain 147. haaste: Kuu


keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Marita Liulia WAMissa


W. A:n veistoksia

Kävin jokin aika sitten Wäinö Aaltosen museossa Turussa katsomassa taiteilija Marita Liulian näyttelyt Choosing My Religion ja Tarot.

Etenkin maailman pääuskontoja tuoreella tavalla tarkasteleva
Choosing My Religion oli puhutteleva kokonaisuus, jossa äänet, värit, pinnat ja materiaalit täydensivät toisiaan. Kaikille aisteille oli tarjolla jotain.
Näyttely jakautuu uskontojen elämyksellistä puolta korostavaan taiteelliseen puoleen sekä tiedolliseen osioon ja antaa kävijälle runsaasti pohdittavaa.

Tarot-näyttelyssä taiteilija taas uudistaa ikivanhan Tarot-korttipakan kuvituksen ja modernisoi tulkinnat nykyihmiselle paremmin avautuviksi. Näyttelyssä saa lisäksi itse laskea syntymäpäivänsä perusteella henkilökohtaisen tarot-korttinsa.

Omaksi kortikseni paljastui laskukaavan mukaan Voima, jonka sanotaan symboloivan henkisiä voimavaroja ja mielen tyyneyttä. Aika hienoa.


Sorruin korttipakan ostoon.

Kokonaisuus on visuaalisesti ja myös ajatuksiltaan upea, joten suosittelen.
Näyttelyt ovat WAMissa 2.10.2009-10.1.2010.


Lähteet ja lisää tietoa:
Wäinö Aaltosen museo
Marita Liulia


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Vuorenhelmassa



Vuorenhelmassa
Metsänpeitossa
-siellä minä olen.
Salainen sammalovi
johtaa maailmaan
jossa syksy on kevät
ja päivänsäde menninkäinen.


© Elämänkulkija


Valokuvatorstain ja runotorstain 146. haaste: Vuorenpeikkojen luolassa.

Kiirettä

Kiirettä kiirettä kiirettä.
Syksyn peruselementit ovat pimeä, kylmä ja kiire.
Kiireinen elämänrytmi on helposti vain täynnä lähtöjä ja paluita, ei läsnäoloa.

Destination nowhere?


perjantai 23. lokakuuta 2009

Kilpikonna



Näin kävi, sorruin uuden koristevalaisimen hankintaan. Kyseinen ostos tuo mieleeni ihailemani Jugend-tyylin, vaikka asiasta voi tietysti olla monta mieltä.

Kilpikonna tuo lämmintä hehkua synkempiinkin syyspäiviin ja piristää olemuksellaan mieltä.

Jos joku on kiinnostunut, niin valaisin on hankittu täältä.

torstai 22. lokakuuta 2009

Tie ulos


Tämä syksyni on ollut hyvin junailuntäyteinen. Asematunnelissa tie ulos näyttää todella kirkkaalta ja lupaavalta - pois maan alta pimeästä, valoa kohti.
-------------------------------------------

Raskas on polkuni
ylös
ulos
eteenpäin

Valoa päin
Kohti korkeuksia

Ohueen ilmaan
henkeä haukkomaan
Katsomaan kauas
äärettömään
Uusiin
näköaloihin

Pohjalta
se
ponnistaa
pienempikin



© Elämänkulkija

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Picasso-näyttely


Mahtavaa! Nyt on marraskuun lopulle liput Ateneumiin katsomaan Picasson teoksia.
Kyseisen herran töitä on kyllä tullut nähtyä kirjoissa kerran jos toisenkin, mutta luonnossa ei vielä ainuttakaan kertaa. Ainutlaatuinen tilaisuus.

Näyttely avoinna 18.9.2009-6.1.2010
Tietoa: Ateneum

tiistai 20. lokakuuta 2009

Uusi kirja bongattu - Suomen lasten taidehistoria


Kun kävelin kaupungilla, osui silmiini erään kirjakaupan ikkunassa uusi kirja Suomen lasten taidehistoria. Hyvä lisä lasten tietokirjamaailmaan, sillä ainakaan itse en ole ennen vastaavanlaista taiteesta kertovaa lastenopusta nähnytkään.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Syksyn sävel



Uusi blogi, taas kerran. Yleensä minun blogini eivät kestä kauan, vaan kiireessä ne lopulta unohtuvat ja jäävät pölyttymään virtuaalisten hämähäkinseittien alle.

Syksy saa minussa aikaan tarpeen ryhdistäytyä, etsiä uusia harrasteita, tarttua uusiin haasteisiin ja pyyhkäistä vanha syrjään. Tämä syksy onkin itselleni muutosten aikaa, sillä aloitin jatko-opinnot yliopistossa. Uudet tuulet, uudet haasteet, uusi blogi.

Tämä on blogi, jonka profiili on ainakin toistaiseksi määrittymätön ja kattaa kaiken kirjoista ja kulttuurista arkeen ja päiväkirjanomaiseen monologiin.

Tervetuloa vieras.